sai vallan käsiinsä halliten aina v. 1644, jolloin Maantsheolaiset
valloittivat maan.
Vuosituhansien kuluessa 011 aina vähänväliä sisällisen kapinan tuli
tuhonnut kansaa, ja valtakunta on ollut rikkirevittynä, pirstaleina.
Oloissa olevat epäkohdat ovat usein aiheuttaneet mellakoita, mutta
myrskyn mentyä ohitse, ei oloissa ole tehty parannuksia. Rakkaus
kaikkiin esi-isiltä perittyihin kiitoksiin ja asetuksiin on vaikuttanut
sen, että rauhan tultua "kaikki jää entiselleen". Tästä syystä on Kiina
pysynyt Kiinana. Epäkohtien luullaan poistuvan hallitussuvun
muuttumalla. Uuden hallitsijan saatua ollaan taas tyytyväisiä joku
aika.
Maantsheolaiset eli keisarin kotiväki.
Tshenkiangiin tultuamme tapasimme ihmisiä, jotka puvussaan erkanivat
Kiinalaisista. He asuivat erillään viimeksi mainituista. Naisilla oli
luonnolliset jalat. He puhuivat Kiinan kieltä, mutta kumminkaan eivät
olleet Kiinalaisia. Kysyessämme: "oletteko Kiinalaisia?" he kohottivat
ylpeästi päätään ja vastasivat:
"Emme ole Kiinalaisia! Me olemme keisarin kotiväkeä!"
Niin, he olivat Maantsheolaisia ja ylönkatsoivat Kiinalaisia, jotka
taas puolestaan halveksivat heitä.
Kiinan heikontuminen antoi Maantsheolaisille tilaisuuden maahan
tunkeutumiseen. Vuosisatojen kuluessa olivat naapurukset olleet
toistensa kanssa useinkin tekemisessä. Kiinan heikontuessa,
Maantsheolaisten valta kasvoi ja heidän hallitsijansa _T'ien Ming_,
jonka lähettiläitä Kiinan rajoilla toimivat Kiinalaiset virkamiehet
pahoin kohtelivat, julisti sodan Kiinaa vastaan. Sota pitkittyi
pitkittymistään. Maan sotajoukkojen ollessa pohjoisosassa valtakuntaa,
vihollisia vastustamassa, syntyi sisäosissa rauhattomuuksia. Usea
vallanhimoinen mies alkoi yllyttää kansaa kapinaan silloista hallitusta
vastaan ja pian olikin laaja valtakunta kuohuksissa, niinkuin myrskyävä
meri.
Vaarallisin kaikista kapinoitsijoista oli _Lii Kong_. Koottuaan suuren
sotajoukon, laski hän valtansa alle Hoonaan ja Shaansii maakunnat.
Kansan suosion voitti hän tapattamalla virkamiehet ja antamalla
kahdeksi vuodeksi verovapauden. Sitten lähetti hän kätyrinsä
pääkaupunkiin, hänelle tietä raivaamaan. He tulivat Pehkingiin,
avasivat kauppapuoteja ja samalla aikaa tekivät sotaväen kanssa
tuttavuutta. Kun kaikki oli valmistettu, läheni Lii väkineen kaupungin
porttia, joka hänelle aukenikin sotilasten välityksellä. Murhaten ja
ryöstäen levisi Liin sotajoukko kaupunkiin.
Lii alkoi ahdistaa palatsia. Keisarinna ja muut hovinaiset surmasivat
itsensä. Keisari Huai Tsong, nähtyään lopun tulleen, murhasi ensin
tyttärensä ja sitten itsensä. Tytär ei kuitenkaan kuollut, vaan virkosi
uskollisen palvelijan hoidossa ollen.
Nyt huudatti Lii itsensä keisariksi. Pehkingin asukkaat taipuivat hänen
valtansa alle. Mutta eräässä lujasti varustetussa kaupungissa nuori,
urhoollinen kenraali, Uu Saan Kuei, vastusti häntä miehuullisesti. Lii
sai käsiinsä kenraalin vanhan isän ja vieden vanhuksen kaupungin muurin
ulkopuolelle, koetti hän taivuttaa Uuta uhkaamalla ottaa vanhukselta
hengen, jollei portit aukene. Kenraali, langeten muurilla polvilleen,
vastaanotti isänsä viimeisen käskyn. Isä kehoitti hänen pysymään
uskollisena lailliselle hallitukselle. Samassa mestattiin vanhus.
Kenraali nousi. Ollen kuuliainen isälleen päätti hän taistella oikeuden
puolesta. Hän teki rauhan Maantsheolaisten kanssa ja pyysi heitä
onnettoman isänmaansa avuksi. Maantsheolaiset tulivat rajan ylitse ja
valloittivat Pehkingin. Heitä tervehdittiin pelastajina, mutta he,
Kiinalaisten huomaamatta, ottivatkin ohjakset omiin käsiinsä ja niin
tulivat herroiksi maahan. Pohjoiset, sisällisestä kapinasta paljon
kärsineet maakunnat, olivat helposti voitetut, mutta eteläiset tekivät
kovaa vastarintaa. Vasta 18 vuoden kuluttua tunnustivat ne
Maantsheolaisten yliherruuden.
Valloittajat vaativat Kiinalaisten pukeutumaan valloittajan tavalla.
Hivukset ajettiin otsalta ja jälelle jääneet palmikoittiin. Kerrotaan
tuhansien laskeneen päänsä ennemmin mestauspölkylle, kuin parturin
käsiin! Tuo pitkä, niskassa riippuva palmikko ei ole todellisten,
isänmaataan rakastavien Kiinalaisten mieleinen. Se aina muistuttaa
heille vieraan vallan alla olemista. On olemassa salainen,
isänmaallinen seura, jonka jäseneksi pääsee hivuspalmikkonsa pois
leikkaamalla. Seuran jäsenet käyttävät irtonaista palmikkoa ollessaan
jäsenpiirin ulkopuolella. Vaikka moni sydämestään vihaa pitkää
tukkaansa, ei hän nykyisissä oloissa voi siitä luopua, sillä se on
kunniallisen miehen tuntomerkki. Rangaistulta, linnassa olleelta
leikataan palmikko pois. Joka mies valtakunnassa tarvitsee parturia,
mutta parturi on kumminkin niin halveksittu, ettei hänen poikansa
koskaan voi päästä virkamieheksi, vaikka hän omaisikin tarvittavat
tiedot.
Päästyään herroiksi maassa, Maantsheolaiset menettelivät varovaisesti
ja viisaasti. He jättivät Kiinan lait ja laitokset ja koko
yhteiskuntajärjestyksen muuttamatta. Virat jaettiin Kiinalaisten ja
Maantsheolaisten välillä. He tutustuivat Kiinan kirjallisuuteen,
oppivat heidän kielensä, mukautuivat heidän oloihinsa ja niin imivät
itsehensä valloitettujen hengen. Voitetut henkisesti voittivat
voittajansa ja siten kaksi eri kansaa tavallaan sulautui yhdeksi.
Kiinan siveellisesti heikontuneeseen ruumiiseen tuli siten uutta verta.
Uuden hallitsijasuvun nimi oli Gioro eli kultainen, mutta se otti nyt
Kiinalaisen nimen ja täten _Shuen Tshir_ keisari oli ensimäinen
"Ts'ing" sukua. Kuusivuotisena peri hän vallan. Hän kuoli v. 1661 ja
hänen 8:san vuotinen poikansa