rakastettu, kunnioitettu. Häntä surraan kolme, mutta isää vaan kaksi ja
puoli vuotta. Kysyin kerran opettajaltani:
"Miksi surette äitiä kauvemmin kuin isää?"
"Siksi, kun äiti käytti perheen hyväksi sydäntään, isä rahojaan!"
vastasi hän. Virkamiestenkin on pitänyt luopua, äitinsä kuoltua,
julkisesta elämästä kolmeksi vuodeksi. Kysyessäni syytä siihen sanoi
opettaja:
"Jollei hallitsija kunnioita äitiänsä, on hän sopimaton kansan isäksi.
Jos hän ylönkatsoo äitinsä, oppii kansa tekemään samoin ja siitä alkaa
kansan onnettomuus", -- sillä "kaiken hyveen alkuna on kunnioitus
vanhempiaan kohtaan", sanovat Kiinan suuret miehet ja se ajatus on
heidän kirjoitustensa läpi kulkeva kultainen säde! Sadat, tuhannet ja
miljoonat ovat voimiensa mukaan koettaneet seurata tätä kultaista
ohjetta.
Kulkiessamme Kiinan suurissa kaupungeissa, eläessämme sen miljoonien
keskellä ja nähdessämme sen ikivanhat kaupungit, tulee usein
kysyneeksi:
"Mistä syystä on tämä kansa pysynyt kansana kautta vuosituhansien?
Onhan maailmassa ollut monta mahtavaa maata ja vahvaa valtakuntaa,
mutta ne ovat kadonneet niin, ettei niistä muuta ole jälellä kuin nimi
historian lehdillä?"
Tätä miettiessä tulee mieleen neljäs käsky ja siihen liitetty lupaus.
Kiinalaiset ovat koettaneet totella tätä käskyä ja siunaus on ollut
seurauksena. K'ang HIlsii keisari eräässä esitelmässään sanoo:
"Jos sulla pienoisena, sylilapsena ollessasi oli nälkä, itse et
kyvennyt ruokaa suuhusi panemaan. Jos sulla oli kylmä, et kyvennyt
itseäsi vaatettamaan. Vanhempasi syöttivät ja vaatettivat sinua. He
katselivat kasvojasi ja kuuntelivat ääntäsi. Nauroitko, niin he olivat
mielissään. Jos itkit, olivat he surulliset. Käydä tepastelitko?
Silloin he seurasivat sinua askele askeleelta. Jos olit vähän kipeä
olivat he niin huolissaan, ettei ruokakaan heille maistunut.
"He eivät valittaneet lasten hoitamista ja elättämistä vaivaloiseksi
työksi, valittivat vaan omaa tyhmyyttään, taitamattomuuttaan ja
mieluummin olisivat itse kivun pitäneet ja vasta terveeksi tultuasi
olivat he levollisia.
"He ikävällä odottivat sinun täysi-ikäiseksi joutumistasi. Sinä et
tiedä, kuinka paljon vaivaa heillä on ollut ja kuinka paljon vaikeuksia
sinua kasvattaessaan ja opettaessaan. Täysi-ikäiseksi tultuasi,
valitsivat he sinulle vaimon, saattaakseen sinulle lapsia. He toivoivat
sinun lukevan ja saavan arvonimen. He kokosivat pienen omaisuuden,
jotta pääsisit elämän alkuun. Mikäs asia näistä ei olisi huolestuttanut
isääsi ja äitiäsi? Ajatteleppas nyt! Syntyessäsi olit pieni, alaston
olento, etkä tuonut silkin palaa, et rihman pätkää muassasi. Mitä tähän
asti olet syönyt ja juonut, ovat olleet isän ja äidin armolahjoja.
Voitko koskaan palkita heille? Jos et käsitä isäsi ja äitisi rakkautta
sinua kohtaan, niin ajattele rakkauttasi omiin lapsiisi, niin silloin
sen ymmärrät.
"Kun käsität vanhempaisi rakkauden, miksi et täytä velvollisuuksiasi
heitä kohtaan? Velvollisuuksien täyttäminen vanhempia kohtaan ei ole
mahdotonta. Sinun tulee rauhoittaa heidän mielensä ja pitää huolta
heidän ruumiistaan, siinä kaikki!
"Kuinka rauhoitat heidän mielensä? Siten, että olet hyvä ja teet hyvää.
Oletko lukumies? Lue ahkerasti. Oletko maanviljelijä? Viljele peltosi
hyvästi. Jos kauppiaana tai työmiehenä hankit elatuksesi, on
välttämättömästi tarpeellista olla osaasi tyytyväinen. Vanhempiesi
sivulla ovat nuoremmat veljesi ja heitä ylempänä heidän vanhempansa eli
sinun isoisäsi ja äitisi. Pidä huolta heistä ja siten rauhoitat
vanhempaisi mielen.
"Kuinkas on heidän ruumiistaan huoli pidettävä? Voimiesi mukaan ja niin
paljon kuin varasi myöntävät, anna vanhemmillesi. Ennemmin syö ja käytä
itse vähemmin, jotta voisit vanhemmillesi antaa. Näe vähän vaivaa
vanhempaisi tähden. Heidän sairastaessaan, kutsu lääkäri parantamaan.
"Älä millään muotoa antaudu pelaamiseen ja juopottelemiseen. Älä
salaisesti kokoa rahaa yksityisiin tarpeisiisi, rakastaen vaimoasi ja
lapsiasi, unohtaen vanhempasi. Saata vanhempasi onnelliseksi päivä
päivältä ja siten sinä täytät velvollisuutesi heitä kohtaan.
"Filosoofi Tseng sanoo: vanhemmat luonnollisesti toivovat pojastaan
herrasmiestä. Jos hän käyttäytyy sopimattomasti, häpäisee hän
ruumiinsa, jonka on vanhemmiltaan saanut ja siten laimiinlyö
velvollisuutensa heitä kohtaan.
"Vanhemmat toivovat pojistansa uskollisia valtiomiehiä ja hyviä
virkamiehiä. Jos he sitten valtion palveluksessa ollessaan ovat esteenä
valtion asioille, julkisuudessa tottelevat, salaisuudessa rikkovat
lait, tai rasittavat kansaa, -- niin he häpäsevät vanhempansa.
"Vanhemmat toivovat, että heidän poikansa antautuisivat tuttavuuteen
kunnon miesten kanssa, mutta jos he eivät väliä pidä siitä, kenen
kanssa seurustelevat, tulevat he kaikilta häväistyksi ja sekin häpeä
tulee vanhempain osaksi.
"Vanhemmat toivovat pojistaan kelpo sotilaita, mutta jos he, sotilaina
ollen, pelkäävät, eivätkä tahdo rohkeasti hyökätä eteenpäin, niin he
rikkovat sotilaslain ja tuottavat vanhemmilleen siten häpeää."
Sitten keisari puhuu niistä, jotka eivät koti-oloissa kunnioita
vanhempiaan:
"Jos isä ja äiti pyytää heiltä jotakin, kieltäytyvät he antamasta. Jos
he käskevät heidän jotakin tekemään, löytävät he esteitä, eivätkä tahdo
totella. Jos vanhemmat nuhtelevat heitä sanalla tai parilla, suuttuvat
he heti. Omalla vaimolla ja lapsilla on ruokaa ja lämmintä, mutta
vanhemmat saavat melkein kuolla viluun ja nälkään. 'Taivas' ei sitä
hyväksy! Hänen lapsensa näkevät tämän ja seuraavat hänen esimerkkiään.
Oletteko nähneet tottelemattomalla pojalla hyviä lapsia?" -- -- --
"Vanhemmat ovat niinkuin taivas. Taivas synnyttää sirkkalehden.
Kevätpäivä kasvattaa sen. Syksyn kylmä sen kuollettaa ja se kaikki
tapahtuu 'taivaan' tahdosta. Lastensa elämän ja kuoleman ylitse on
isällä ja äidillä valta. Taivaan alla ei ole yhtään isää ja äitiä, joka
väärin tekisi -- -- (lapsiaan kohtaan)." -- -- --
Niinkauvan kuin vanhemmat ovat elossa, ovat pojat tavallaan heidän
valtansa alla ja vanhempain kuoltua, eivät siteet hölly. Vanhempain
suurin huoli on saada poikansa naimiseen ja pojan suurimpana huolena on
vanhempiensa kunniallisesti hautaaminen. Monasti olen käynyt taloissa,
joissa olen nähnyt ruumisarkkuja. Ne ovat odottamassa isää ja äitiä!
Pojat, jotka vanhempiaan kunnioittavat, jo ajoissa valmistavat heille
viimeisen asuinhuoneen! Jos kodissa ei ole tilaa, säilytetään ne
jossakin temppelissä. Toinen, omituinen tapa osoittaa kunnioitusta
vanhemmilleen ja erittäinkin äidille, on se että ruumisarkku pidetään
kodissa -- hautaamatta -- vuosikausia!
Viime kevännä oli neiti Cajander eräissä hautajaisissa. Kuollut oli
maannut kirstussa -- kymmenen vuotta! Tila alkoi tulla liian ahtaaksi
ja siksi täytyi äitivainajan ruumis viedä maan poveen.
Tunsin miehen, jonka 83 vuotinen, vanha äiti sairastui. Mies leikkasi
käsivarrestaan palasen lihaa, keitti siitä liemen, jonka syötti
äidilleen. Äidin tauti ei ollut kuolemaksi, mutta ihmiset luulivat tuon
lääkkeen tepsineen. Äiti parani, mutta poika kantoi monta viikkoa
käsivarttaan kaulassaan!
Tämmöinen luonnoton tapa kunnioittaa vanhempiaan, on Kiinaan tullut
Buddhan opin muassa. Vanhempain sairastaessa lapset tekevät vaivaloisia
matkoja kaukaisissa seuduissa oleville vuorille, siellä uhratakseen
jumalille tai viskautuakseen alas joltakin jyrkänteeltä, jonne papit
heitä neuvovat. Mikä heistä taittaa siten jalkansa, kuka kätensä, mutta
ei mikään uhraus ole liian suuri kun on kysymyksessä vanhempain
pelastuminen!
Niiden miesten ja naisten nimet ovat ikuistetut, jotka jotenkin
erinomaisella tavalla ovat vanhempiaan kunnioittaneet. Hänen
kunniakseen rakennetaan tien varsille kaunis, kivinen kunniaportti,
johon on kaiverrettu hänen nimensä ja tekonsa. Nämät muistomerkit
asetetaan tienviereen siinä tarkoituksessa että ohikulkijat tulisivat
ajattelemaan tämän hyveen ääretöntä arvoa.
Tytär, joka kieltäytyy naimiseen menosta sentähden, kun tahtoo palvella
vanhempiaan, on ylistetty kaikkialla, minne hänen maineensa saapuu.
Samanlaisen kunnian saa osakseen miniä, joka miehensä kuoltua antautuu
anoppinsa ja appensa apuna olemaan. -- Tietysti ainoastaan varakkaat
naiset voivat näin tehdä, sillä köyhät lapset lähetetään jo aikaiseen
kotoa pois.
V:des Luku.
Lapset.
Ollessamme Liun perheessä, näimme miten erilailla tytärtä vastaan
otetaan, kuin poikaa. Vanhassa Kiinalaisessa runossa sanotaan:
Kun prinssi pieni syntyvi
Niin hälle leikkikaluksi
Saa valtikankin antaa.
Vaan prinsessa, hän polonen
Saa pienen tiilipalasen,
Ei muuta, leluksensa.
Tyttöjen täytyy nöyrästi palvella veljiäänkin. Pojilla on kaikkialla
etusija. Kansan keskuudessa totutetaan lapset jo pienenä työhön.
Köyhyys pakoittaa siihen. Varakastenkaan tyttäret eivät saa niinkauvan
leikitellä, kuin pojat. On somaa huomata miten lasten mieli ikävöi
leikkimistä. Vaikka ahkerasti työssä ollen, pujahtavat he aina välillä
"talosia" leikkimään. Heillä on riepunukkeja ja Japanista kuletetaan
nykyään paljon isoja nukkeja, aivan Kiinalaisten näköisiä! Paperileijat
ovat poikain huvikkeina. Kevätpäivinä näkee niitä kymmenkuntia
sinitaivaalla lentelemässä. Usein olen nähnyt lasten leikkivän
"sokkosia".
Pojat pitävät kaikenlaisia hyönteisiä toverinaan. Hepotistikkaa pitävät
pienessä, puutikuista tehdyssä häkissä ja kulettavat mukanaan. Välistä
on heillä noin parin tuuman pituinen, iso silmäinen, siivekäs
hyönteinen taskussa. Se pitää korvia särkevää meteliä, jos sitä koskee!
-- Kiinalaisten poikien kunniaksi tekee mieli mainitsemaan sen,
etteivät he kiipeile puihin lintujen pesiä hävittämään! Muuten he ovat
kyllä vallattomia, jos vaan saavat olla valloillaan. Tapahtuu niinkin,
että koulupojat varastavat jonkun "sian" ja pitävät pidon. Tunnen
nuoren miehen joka kertoili kepposistaan. Kerran matkusti opettaja pois
muutamaksi päiväksi. Koulu jäi isompien oppilasten hoitoon. "Kun kissa
oli poissa, niin silloin hiiret pöydälle!" Pojat panivat tuumansa
tukkoon, varastivat köyhän vaimon porsaan, tappoivat, paistoivat ja
oikein talkoolla söivät. Tämä ei ollut harvinainen tapahtuma!
Hiljakkoin kuulin nuoresta miehestä, joka on herännyt synnin tuntoon.
Hän tuli opettajan luo, sanoen: "minä tahdon tulla kristityksi, mutta
minun tuntoani painaa raskaasti se, kun minä kouluajallani varastin
toisten poikain kanssa erään köyhän vaimon porsaan."
"Sinun on se tunnustettava hänelle!" sanoi opettaja.
"Minun on se tunnustettava ja sovitettava, muuten en saa rauhaa!"
vastasi nuorukainen.