Vierähtää vuosi. Odotetaan perillistä taloon. Se tulee mutta voi! se
onkin tyttö! Kuluu taas vuosi. Toivossa eletään, mutta toivo pettää! --
Tulija oli taas tyttö -- ja kolmas samaten! -- Voi onnettomuutta! Jo
alkaa anoppi tuskastua elämään. Jokaiselle tupaan tulijalle valittaa
ettei iloa ollut
riemumieltä milloinkahan,
miniästä miekkosesta,
tyhjän tytöstä pahasta.
Vielä tuon anopin kiukun kestäisi, mutta kun mieskin kiljuu ja ärjyy ja
jopa lyökin!
Viimeisellä kerralla, heikkona maatessa, tuskin ruokaa annettiin. Miniä
raukka itkee yöt, itkee päivät ja ajattelee: "varmaankin olen kovin
suuri syntinen, kun ei p'uusa poikia anna! Entäs jos kuolen! Pojattomat
äidithän
"joutuvat verimerehen,
hukkumahan hurmeesehen,
tuolla tuonelan tuvilla,
länsitaivahan takana!"
Onneton äiti! Sydän pakahtumaisillaan surusta, hän sanoo:
Oi, mun äiti kultaseni,
oi, mun emoni armas!
vieläkö elossa lienet,
päiväkullan kuuluvissa?
vaiko maassa makaamassa
haudassa hajoamassa?
Tule, äiti, turvakseni,
turvakseni, tuekseni,
näissä suurissa suruissa,
murehissa murtavissa!
Vierii tuosta viikot, päättyy päivät. Taas on taloon tullut pieni
vieras, mutta tällä kertaa se on tervetullut -- tuhannesti tervetullut!
-- sillä se on pieni -- mies! Nytkös ilo ja riemu taloon tuli!
Miniänkin ylitse puhalsi toinen tuuli, sillä
tuli appi katsomahan
pientä pojan poikoansa,
nato tuli naurusuulla,
kyty pysyin kynnyksellä,
kävi käly katsomassa
armastamassa anoppi.
Olihan tuon pienoisen tulo äiti raukalle toivon tähti.
Appi iloitsi, sillä nythän oli toivoa suvun säilymisestä. Hänen
nuoremmat pojat olivat kuolleet. Jos Jongfuh kuoli perillisettä, oli
ukko Liun tulevaisuus surkuteltava! Kuoltuaan hänen täytyisi joutua
n.k. "orpohenkien" pariin, joilla ei ole perillisiä. Näille köyhille
hengille uhrataan kerran vuodessa.
Välttääkseen tämmöistä kahdenlaista onnettomuutta, vanhemmat kihlaavat
lapsensa ajoissa. Jos sulhasen äiti heikkonee niin, että pelätään
kuolevan, kiiruhtetaan häiden pitämistä! --
Seuraten Liun perhe-oloja, olemme nähneet miten köyhemmän kansan
keskuudessa menetellään.
Usein vaihdetaan tyttäret. Köyhemmät perheet lähettävät tyttärensä
anopin luokse jo 7-8 vuotisena. Rikkaat vasta sitten kun häiden aika on
tullut.