I:nen Luku.
Ensimäinen viikko Kiinassa.
Unohtua ei voi se päivä, jolloin ensikerran astuimme maalle Kiinan
rannikolla. Ääretön pienuuden, voimattomuuden tunne valtasi sydämen.
Istuen rikshoissa, joita miehet vetivät, katselimme kaduilla kulkevia
Kiinalaisia. Olimmeko todellakin Kiinassa? Voisimmekohan täällä mitään
vaikuttaa? -- Niin, kukas voisi kuvata niitä tunteita, jotka täyttivät
sydämemme ja luetella ne ajatukset, jotka mielessämme risteilivät?
Edessämme oli ikäänkuin ylitsepääsemättömät vuoret. K.S.L--sen johtaja,
herra Taylor sanoi meille Lontoossa ollessamme:
"Kun tulette Kiinaan, tulee eteenne suuria vastuksia. Ne kohoavat
jyrkkinä, kuin kaupunkien muurit. Jos nousette muureille, katsotte
sieltä alas, on jyrkkyys kadonnut. Niin on vaikeuksienkin laita. Niitä
on katsottava ylhäältä, Jumalan näkökannalta. Jumalalle ei ole mikään
mahdotonta, eikä sille, joka Häneen luottaa." -- Hän oli kokenut sen.
Sydän rauhottui muistaessa ettei Jeesus ollut meitä lähettänyt
sentähden viinimäkeensä, että jotakin olimme, eikä siksi, että meillä
oli jotain voimaa tai viisautta, ei, vaan sentähden kun Hänelle oli
annettu kaikki voima ja valta taivaassa ja maassa. Tällä valtakirjalla
varustettuina olimme tulleet kaukaisista maista ja merten ylitse Kiinan
miljoonien keskuuteen. -- --
-- -- -- Miehet veivät meitä K.S.L--n päämajaa kohden. Leveillä,
jokseenkin siisteillä kaduilla oli,kylmästä ilmasta huolimatta, paljon
ihmisiä liikkeellä, mutta ainoastaan pitkätukkaisia Kiinalaisia.
Rakennukset olivat ulkomaalaisia, kaksikerroksisia ja monet lähellä
hajaantumistilaa. Noin lähes puolen tunnin kuluttua tulimme erään ison
rakennuksen portille. Rakennuksen ulkoseinällä olivat sanat
China Inland mission.
Sydämemme sykähti ilosta, sillä siinähän nyt oli K.S.L--n koti! Lämmin,
kotinen tunne valtasi meidät. Ilomme yhä lisääntyi kuin avoimin sylin
tulimme vastaanotetuksi tässä vieraassa maassa. Kodissa oli siihen
aikaan 70 lähetyssaarnaajaa. He olivat isossa salissa, parhaallaan teen
juonnissa, kun me astuimme sisälle. Sekin hetki jäi ijäksi päiväksi
mielehen.
Siinä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Muutamat olivat jo
vuosikymmeniä olleet maassa, toiset olivat vastatulleita. He olivat
kiinalaisessa puvussa. He olivat tulleet eri maista ja kuuluivat eri
kansoihin ulkonaisesti, mutta sisällisesti olivat he yksi kansa,
Jumalan kansa, yksi perhe, Jumalan perhe. Heidän yhteiskunnallinen
asemansa oli ollut hyvin erilainen. Muutamat olivat osallisia
korkeimmasta maallisesta sivistyksestä. He olivat olleet tilaisuudessa
jalostuttamaan henkeänsä kaiken sen kautta, mitä hyvä koti, kasvatus,
koulu, tiede ja taide taritsee. Toiset olivat osattomat niistä eduista.
Näistä erilaisuuksista huolimatta olivat he olleet "kuolleet synneissä"
ja "vieraat Jumalalle", mutta "Jumala oli herättänyt" heidät ja
"siirtänyt heidät pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan." Nyt
he olivat "Kristuksen sotilaita" ja tänne lähetetyt pystyttämään
"lippua", joka heille oli annettu ja johon nojaten he taisivat kohota
ja nousta ylös synnistä. -- Katsellessani heitä, he ikäänkuin sanoivat:
Oi! "lippu" kallis, verraton,
Se Jeesus nimi meille on!
Kun siihen vaan mä katsahdan,
Niin uutta voimaa ammennan!
Kun taistelussa tämän maan
Sieluni rupee horjumaan,
Niin siitä silloin voimaa saan
Taas taistelua jatkamaan.
Oi! tämä "lippu" taivainen
Voi muuttaa mielen maallisen,
Sen katoovista irroittaa,
Ja ijäisihin istuttaa.
Ja vaikka myrsky pauhaisi
Niin että vuoret järkkyisi,
Ei tämä "lippu" kuitenkaan
Liikahda koskaan paikaltaan.
Tää "lippu" tuottaa elämän,
Ja rauhan, ilon pysyvän.
Se taivahan on tikapuu.
Ei sitä voita mikään muu.
Tää "lippu" Jeesus rakas on!
Hän meille ompi verraton!
Sen kohotamme korkeelle
Niin, että näkyis' kaikille!
Ulkonaisesti he kuuluivat eri kirkkokuntiin, mutta sisällisesti yhteen.
He tekivät työtä kootakseen ihmisiä Jumalan valtakuntaan, eikä vaan
omaan pieneen kirkkokuntaansa, sillä se kirkkokunta, johon kuuluivat,
oli vaan eri osasto yhteisestä suuresta lammashuoneesta, jonka ovena on
Herra Jeesus. Kunhan ihmiset vaan "ovesta" sisälle tulivat, iloitsivat
he siitä, menivätpä sitten mihin osastoon tahansa! Eihän Noan
arkissakaan ollut useampaa kuin yksi ovi, mutta osastoja eli olinsijoja
oli monta! Oikealle perustukselle rakentaminen on pääasia!
Ken Jeesuksehen uskoo vaan,
Hän kuolemaa ei näekään.
Ken Häneen luottaa lujasti,
Hän pysyvä on ijäti.
Meistäkin tehtiin Kiinalaisia.
Kodin johtajatar vei meidät katselemaan vaatevarastojaan. Isossa
arkussa oli paljon valmiita pukuja, mutta kun ei niitä kaikille
riittänyt, päätimme odottaa siksi, kunnes räätäli oli ommellut lisää.
Viiden päivän kuluttua oli pieni seurueemme räätälin avulla muuttunut
kiinalaiseksi. Olimmehan niin Kiinalaisten näköisiä, kuin suinkin oli
mahdollista ulkonaisesti olla Kiinalainen! Saimme leveälahkeiset,
pitkät housut, lyhyen kaksijakoisen hameen, polven alapuolelle
ulottuvan leveähihaisen, väljän nutun. Päähän pantiin musta,
vuoritettu, ainoastaan otsaa peittävä, korvihin asti ulottuva päähine.
Jalkineet olivat puuvillakankaiset, matalat ja kannattomat.
Tähän pukuun pukeutuminen oli muutamille tovereistani ihan taistelun
alainen asia. Toisille se oli siunattu, pyhähetki. Silloin ymmärsimme
Hebr. 2:14-16 syvemmin kuin ennen. Herra Jeesus tuli ihmiseksi meidän
tähtemme. Hän oli kaikessa kiusattu niinkuin mekin. Me tunnemme Hänessä
ihmisen ihmisenä, kiusausten, ahdistusten alaisena, ihmisen, joka
rakasti, iloitsi ja murehti. Meidän tähtemme Hän pukeutui meidän
pukuumme. Mekin pukeuduimme Kiinalaisten tähden heidän pukuunsa. Sitten
vuosien kuluessa tulimme huomaamaan kuinka tarpeellista oli olla niin
Kiinalaisten kaltainen, kuin voi olla. Kansa ylipäänsä pelkää
ulkomaalaisia ja jos näkevät meidät omassa puvussamme, pelkäävät
vieläkin enemmän. Mutta nähtyään meidät heikäläisten vaatetuksessa,
sanovat: "te olette muuten meidän näköisiä, mutta, silmänne, hivuksenne
eivät ole!" On sen käyttämisestä aineellinenkin hyöty. Se tulee meille
monin kerroin huokeammaksi. Sikäläisissä oloissa on se meidän pukuamme
käytännöllisempi. Kiinalainen pukuni puhui minulle voimallisesti
ulkokultaisuudesta ja nimi kristillisyydestä. Enhän ollut todellinen
Kiinalainen! En ollut sisällisesti Kiinalainen. Ollakseni todellinen,
oli minun synnyttävä Kiinalaisista! Niin ihmisenkin täytyy syntyä
Jumalasta, ollakseen Jumalan valtakuntalainen, ollakseen kristitty.
"Ellei joku uudestaan synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä",
sanoo Herra Jeesus. Lapsiksi synnytään. Ei ulkonainen hurskas elämä ja
puhetapa meitä tee Jumalan lapsiksi. "Totuuden sanalla" Jumala
synnyttää meitä uudestaan (Jak. 1:18) ja Hänen "suurten ja kallisten
lupaustensa kautta tulemme Jumalan luonnosta osallisiksi."
(2 Piet. 1:4).
Nyt olimme jo puvun saaneet. Vielä hankittiin meille kiinalainen vuode.
Siihen kuului laaja, pehmoinen peitto ja ruohomatto, jonka sisään se
käärittiin matkalle lähtiessä! Kiinalainen eväskorikin hankittiin!
Valkeni sitten Tammik. 13 p. Laitoimme päivän kuluessa itsemme
matkakuntoon. Pimiän tultua seisoi portilla toistakymmentä
rikshamiestä. Uh, miten kylmä oli! Matalat jalkineemme eivät suurta
suojaa antaneet ja siksi jalkojamme ihan paleli. Shanghai ei ollutkaan
matkamme päämääränä, vaan Jangtsheo niminen kaupunki, suuren kanavan
varrella, Jangtsir virran pohjoispuolella. Siellä oli K.S.L--llä koti,
jossa maahan tulleet naislähetyssaarnaajat saivat opiskella maan
kieltä. Sinne mekin olimme menossa. Shanghaissa liittyi meihin toisia
tovereita. Laivalle tultuamme olimme nyt
Ensikerran Kiinalaisten keskuudessa.
Sydämen syvyydestä kiitimme Jeesusta armosta, jota olimme tähän asti
saaneet osaksemme. Rukoilimme Hänen meitä auttamaan kielen oppimisessa
niin, että pian voisimme puhua ihmisille Hänestä. Muutenhan olimme
osaksi Kiinalaisia, mutta -- kieli puuttui!
Tuntui herttaiselta kun vihdoinkin olimme Kiinalaisten joukossa.
Olimmehan heitä jo nähneet kauvempaa, mutta nyt tulimme likeisiin
tekemisiin heidän kanssaan. Heitä loikoi kaikkialla. Ahtaassa
käytävässäkin makasi miehiä polttaen "ooppiumia." Ytelä, paha
"ooppiumin" haju täytti joka paikan.
Seuraavana aamuna herättyämme, olimme mahtavalla Jangtsir virralla.
Eräs laivamies tuli kysymään jos halusimme
Kiinalaista päivällistä.
Tottahan toki halusimme sitä! Muutaman tunnin kuluttua hän palasi
tuoden kullekin kupillisen vedessä keitettyjä riisiryyniä, ja laski
kunkin kupin viereen parin puisia, särmäisiä, huonostipestyjä,
maalaamattomia, tasapäisiä noin 24 cm pitkiä puikkoja. Toipa vielä
kupillisen maustimia, ja kolmannessa toi kalaa. Laski vielä kunkin
kupin vierelle pienen astian, jossa oli jotain öljyä. Maistelimme,
maistelimme, mutta ei ruoka oikein maistunut! Jos olisi maistunutkin,
niin eihän niillä puikoilla äkkinäinen saanut suuhunsa toisistaan
erillään olevia ryynejä! Ei auttanut muu, kuin eväskoriin
turvautuminen, jonka lähetyskodin johtajatar oli antanut runsaasti
varustaa leivällä, voilla, lihalla ja munilla. Kiitolliset olimme
niistä.
Tulo Tsbenkiangiin.
Kulettuamme vuorokauden Jangtsir virtaa ylöspäin, saavuimme puoli-yön
aikana sen etelärannalla olevaan Tshenkiang nimiseen kaupunkiin. Pimiä,
kolkko ja kylmä yö se oli. Kaksi lähetyssaarnaajaa odotti meitä
laivarannassa. Lyhdynvalossa kulimme ihmisistä tyhjää, leveää
rantakatua pitkin. Virran vihastuneet, vaahtopäiset aallot ärjyen
hyrskyivät kivitettyä äyrästä vastaan. Vinha pohjatuuli lennätteli
vasten kasvojamme sakeasti alas tulevaa lunta. Päätämme ei palellut,
sillä juuri lähtiessämme saimme omituisen päähineen ja vasta vuoden
kuluttua selveni meille -- suureksi kauhuksemme -- se tosiasia, ettei
se ollutkaan naisten -- vaan miesten päähine! Tuiskussa ja lumessa
taariessamme iloitsimme kadulla olevista
Nuotiovalkeista.
Huolimatta vihaisesta, vinkuvasta tuulesta, sakeasti alaslaskeutuvasta
lumesta, kohosivat liekit ylös kohti harmaata taivasta, levittäen valoa
ja lämpöä ympärilleen. Joukko ryysyisiä miehiä ja poikia oli
kokoontunut nuotiotulien ympärille. Siinä lämmitellen ja jutellen
kuluttivat öisiä hetkiä. Lipokasten peittämiä jalkojamme paleli ja nuo
ystävällisen näköiset valot houkuttelivat meitäkin luokseen. Oppaamme,
astuen kiireesti ohitse, johtivat meidät yhä edelleen -- mutta nuo
nuotiovalkeat jäivät ijäksi päiväksi mieleen. Jumalakin on tähän
kylmään, synnin sumun peittämään maailmaan sytyttänyt tulen. Jeesus on
tullut "maailman valkeudeksi." Hänen luokseen saa jokainen tulla. Hänen
rakkautensa valaisee ja lämmittää. Häneen uskovat sielut ovat myöskin
nuotiovalkeita tässä pimiässä maailmassa.
Lähetystalolle tultuamme pudistimme lumen makuuvaatteistamme ja
kupsahdimme nukkumaan. Kylmät olivat nuo uunittomat huoneet. Vilu
karkoitti unen toverieni silmistä pitkäksi ajaksi. Aamulla
juoksentelimme, hyppelimme, voimistelimme lämmitäksemme edes sen
verran, että kykenimme peseytymään vedellä, joka oli yöllä jäätynyt,
vaikka oli makuuhuoneessamme.
Seuraavana aamuna ai'oimme jatkaa matkaa pohjoiseen päin, mutta kanava
olikin jäätynyt yöllä. Saimme odottaa
Kymmenen päivää.
Ne olivat pitkiä päiviä! Se oli ensimäinen tunti koulussa, jossa
kärsivällisyyttä opetetaan. Siihen Kiinassa joutuu vasten tahtoaan.
Aina aamusin heräsimme toivossa siinä, että "ehkä tänään päästään
lähtemään", mutta aina uudelleen petyimme. Ei jää meitä niin kauvan
pidättänyt, mutta venemiesten kiskomishalu, se sen teki. Jo ensipäivinä
olisivat he lähteneet suurta maksua vastaan, mutta kun emme maksaneet,
niin he ajattelivat voivansa pakottaa meidät siihen kieltäytymällä.
Mutta eihän meillä hengenhätä ollut. Olimme levollisia. Miehet nähtyään
ettemme hätäilleet, tulivat tarjoomaan veneitään kohtuullisesta
hinnasta ja niin me lähdimme Tshenkiangista. Se oli
Ensimmäinen venematkamme.
Ja hauska se olikin. Hyvällä purjetuulella menimme virran poikki kohti
suuren kanavan suuta, joka oli täpösen täynnä veneitä. Meistä näytti
mahdottomalta läpipääsö, mutta sinne, toisten veneiden väliin työnsivät
miehet venheemme ja kun aika joutui, olimme selvällä reitillä.
Päästyämme tungoksesta, kimittivät miehet veneen mastoon nuoran. Nuoran
toisesta päästä kiinipitämällä vetivät he venhettä, kulkien kanavan
varrella olevaa polkua pitkin. Kanavalla oli vilkas liike. Vastaan tuli
matkustaja ja tavaraveneitä, kaiken kokosia mutta miltei samannäköisiä.
Erään kylän kohdalle tultuamme, ostimme kiehuvaa vettä teekannuun.
Vesikauppoja onkin liiketeiden varsilla ja isommissa kaupungeissa.
Muutaman tunnin kuluttua näimme korkean, kuusikulmaisen,
monikerroksisen, mutta kapean tiilirakennuksen, joita muukalaiset
kutsuvat "pagodiksi", mutta Kiinalaiset antavat niille nimeksi
"paotah." Jälkeenpäin näin niitä kaikkialla kaupungeissa tahi niiden
läheisyydessä. Ne ovat muinaisajoilta ja nykyään rappiotilassa.