Miks suotta toista tokaiset,
sopua oivaa sokaiset?
Pois kaikki oksat okaiset,
suo rauha, rauhan saat!
Rakenna rauhan kappeli,
se hullu mies, ken tappeli,
mut viisas tieltä lappeli,
mink' ehti lapikkaat.
Miks soittain lähdet sotihin?
Tuo routa porsaan kotihin,
tai suistut surman otihin,
pääs puhki pusket vaan.
Ei kuku onnenkäkesi,
jos sonnustatkin väkesi,
sun pieni pieksämäkesi
se siellä peitotaan.
Jos tyhjistä ja vähistä
ain' alkais räiskää, rähistä,
jäis ruumenet vain tähistä
ja lihoista vain luut.
On julkeaa, jos valaiset
sa saalispaikat salaiset.
Jos missä veet on kalaiset,
vie verkkos vain kuin muut.
Saat suvaita ja sallia,
jos maass' on joka mallia;
ei tasavallan tallia
sun taikkos luoda voi.
Ois työtä niistä talkoista:
tuo punaista, tää valkoista,
ja paikoista ja palkoista
juur julma parku soi.
Suo halullisten hallita,
maan valituiden vallita,
vain rauhan virttä rallita:
hoi-laari-laari-laa!
Kyll' asiat ne hoitelee
ja rattaat rasvaa, voitelee
ja veroruoskin roitelee
sun nahkaas naukuvaa.
Kun voit, niin nuku untasi,
sun valvoo eduskuntasi.
Vain turhat haaveksuntasi
ne suista sukkelaan.
Ei suotu sulle siipiä,
et lentää voi, mut kiipiä,
voit hissutellen hiipiä, —
ties, minne saavutkaan.
Voi torat paljon tuhoilla,
mut ruokituilla ruhoilla
ne käy, jotk' osaa muhoilla.
On »jomminkummin tai
päinvastoin» varmin viitoista,
ei potkita sua liitoista,
mut lemmon hakkapeliitoista
vain harmin, haitan sai.
Silitä, älä sivalla!
Käy itsehes, jos ivalla
toist' isket halveksivalla:
lyö pökkö pökkijää.
Jo pankkiiritkin pahoittuu,
ja milläs sitten rahoittuu?
Maas autioksi ahoittuu,
ja hampaas naulaan jää.
Siis, veikko, mieles hillitse,
ettei sua vimma villitse,
ja viisauden prillitse
vain katsele maailmaa.
Pois luonto lyhytmalttinen
ja paatos ylenpalttinen!
Tie tasainen, asfalttinen
on varmin vaeltaa.