KUNINGAS JUHANA: Niin, tiedä, ystävä, hän tielläni on niinkuin mikä
käärme, ja mihin vain tään jalkani ma astun, hän edessäni on. Mua
ymmärrätkö?
_Kuningas Juhana_.
Suuria pitoja vietettiin Yorkin linnassa; sinne oli Juhana-prinssi
kutsunut kokoon kaikki aatelisherrat, hengelliset ylimykset sekä muut
etevät miehet, joiden avulla hän toivoi saavansa toteutetuksi
kunnianhimoisen hankkeensa Rikhardin kruunua vastaan. Woldemar Fitzurse,
prinssin taitava ja viisas asiamies, vehkeili salaisesti vieraitten
joukossa, kiihoitellen ja yllytellen heitä, jotta he uskaltaisivat
julkisesti ilmoittaa suostuvansa kapinaan. Mutta yrityksen aloittamista
viivytti usean tärkeän liittoveljen poissaolo. Luja ja peloton, vaikka
raaka Front-de-Boeuf; tulinen ja uljas de Bracy; terävä-älyinen,
sotataitoon harjautunut ja urhoollisuudestaan kuuluisa Brian de
Bois-Guilbert -- he kaikki olivat välttämättömän tarpeellisia, jotta aie
onnistuisi. Ja Juhana sekä hänen neuvonantajansa, kiroten mainittujen
miesten tarpeetonta ja joutavaa poissaoloa, eivät tohtineet ryhtyä
toimiin ennen heidän tuloansa. Kadoksissa oli myös Iisak Juutalainen ja
hänen kanssaan ne lainavarat, joiden hankkimisesta prinssi oli sopinut
juutalaisen ja hänen sukuveljiensä kanssa. Tämä puute varsinkin oli
vaarallinen näin tärkeänä hetkenä.
Alkoipa sen lisäksi sinä aamuna, joka koitti Torquilstonen hävityksen
jälkeen, Yorkin kaupungissa kiertää hämärä huhu, että muka de Bracy ja
Bois-Guilbert sekä heidän liittoveljensä Front-de-Boeuf olivat tapetut
tai joutuneet vangeiksi. Woldemar saattoi tämän huhun Juhana-prinssinkin
tietoon ja lisäsi pelkäävänsä, että siinä saattoi ehkä olla perää, koska
he vähäisen miesjoukon kanssa olivat lähteneet vangitsemaan Cedrik
Saksilaista ja hänen matkaseuraansa. Toisena ajankohtana prinssi olisi
kehunut tämmöistä väkivaltaista tekoa hauskaksi pilanteoksi; mutta nyt,
kun se viivytti ja esti hänen omia vehkeitään, hän rupesi pahasti
soimaamaan poissaolevia herroja, puhuen lainrikkomisesta ja valtakunnan
järjestyksen sekä yksityisen omaisuuden vahingoittamisesta ja käyttäen
sanoja, jotka olisivat sopineet itse hurskaan Alfred-kuninkaankin
suuhun.
»Niitä hillittömiä rosvoja!» huusi hän. »Jos minä ikinä pääsen Englannin
kuninkaaksi, niin hirtän tuommoiset pahantekijät heidän omien linnojensa
laskusiltoihin!»
»Mutta jos tahdotte päästä Englannin kuninkaaksi», vastasi hänen
Ahitophelinsa kylmäkiskoisesti, »täytyy teidän, ruhtinaallinen armo,
kärsiä noiden hillittömien rosvojen pahoja tekoja ja vielä lisäksi
pelastaa nyt heidät, joskin kiivautenne heidän loukkaamansa lain
puolesta on itsessänsä sangen kiitettävä. Somaa apuapa olisi meille, jos
saksilaiset talonpoikalurjukset todellakin olisivat toteuttaneet teidän
toivomuksenne ja tehneet paronilinnojen laskusilloista hirsipuita; sillä
tuntuupa rajupäinen Cedrik olevan mies, jolle semmoinen temppu helposti
saattaisi johtua mieleen. Vaarallista olisi -- senhän te, ruhtinaallinen
armo, hyvin ymmärrätte -- lähteä toimeen ilman Front-de-Boeufin, de
Bracyn ja temppeliherran apua; ja me olemme jo nyt menneet liian
kauaksi, jotta voisimme enää vaaratta peräytyä.»
Juhana-prinssi löi närkästyneenä kämmenellään otsaansa ja alkoi sitten
astella lattialla edestakaisin.
»Noita konnia!» sanoi hän, »noita kelvottomia konnia ja pettureita! Että
jättävätkin minut yksin tämmöisellä tärkeällä hetkellä!»
»Ei, -- sanokaa pikemminkin: noita hölmöparkoja», virkkoi Woldemar,
»jotka eivät malta olla tavoittelematta joutavia leluja, kun tositoimia
olisi tehtävänä.»
»Mitäs nyt tehdään?» kysyi prinssi, äkisti Woldemarin eteen seisahtuen.
»Enpä tiedä, mitä olisi tehtävä», vastasi neuvonantaja, »paitsi mitä jo
ehdotin. -- En tullutkaan tänne, ruhtinaallinen armo, valittamaan teille
tätä surkeaa seikkaa, ennenkuin olin sen auttamiseksi tehnyt kaiken,
minkä voin.»
»Sinä olet hyvä enkelini, Woldemar», virkkoi prinssi, »ja pitääpä
Juhana-kuninkaan hallituksen tulla kuuluisaksi Englannin historiassa,
koska minulla on näin viisas kansleri neuvonantajana. -- Mitä siis olet
saanut aikaan?»
»Olen käskenyt Ludwig Winkelbrandin, de Bracyn alapäällikön, soitattaa
torvellaan lähtökutsua, panna lipun liehumaan ja lähteä heti paikalla
kohti Front-de-Boeufin linnaa avuksi ystävillemme, jos heille vielä voi
apu ennättää.»
Prinssin kasvoille levisi loukatun ylpeyden puna, aivankuin liiaksi
hemmotellun lapsen, joka arvelee, ettei häntä ole hyvin kohdeltu.
»Kaikki pyhät auttakoot!» hän tiuskaisi, »hyvin suuren edesvastuun
otitkin päällesi, Woldemar Fitzurse! Ja liian rohkea olit, kun ilman
meidän käskyämme soitatit sotatorvea ja liehutit lippua tässä
kaupungissa, missä me itse olimme saapuvilla!»
»Suokaa anteeksi, ruhtinaallinen armo», vastasi Fitzurse, kiroillen
itsekseen herransa joutavaa ylpeyttä; »mutta aika oli täpärällä ja
muutamien minuuttienkin viivytys saattoi olla turmioksi. Sentähden
katsoin parhaaksi toimia omin päin asiassa, joka on teidän
yrityksellenne niin kovin tärkeä.»
»Minä annan sinulle anteeksi, Fitzurse», lausui prinssi totisella
äänellä; »tarkoituksesi olkoon puolustuksena hätäilevälle
ajattelemattomuudellesi. -- Mutta kukas tuolla tulee? -- de Bracy itse,
pyhän ristin kautta! -- Ja kummallisessa puvussapa hän rohkenee astua
meidän eteemme!»
Se oli todellakin de Bracy -- kannukset veressä, tulipunaisena
kiireestä. Hänen varuksensa olivat täynnä äskeisen kovan taistelun
jälkiä; ne olivat rikkinäiset ja veren tahraamat, tomuiset ja lokaiset
kypäränharjasta rautakengän kärkiin asti. Hän riisui päästään
rautalakin, asetti sen pöydälle ja seisoi vähän aikaa äänetönnä,
ikäänkuin kooten ajatuksiansa, ennenkuin rupesi kertomaan
kerrottavaansa.
»De Bracy», kysyi Juhana-prinssi, »mitä tämä on? -- Puhu, minä käsken!
Ovatko saksilaiset ilmikapinassa?»
»Puhu, de Bracy», virkkoi Fitzursekin melkein yhteen ääneen herransa
kanssa; »olithan ennen mies. -- Missä on temppeliherra? -- Missä on
Front-de-Boeuf?»
»Temppeliherra on paennut», vastasi de Bracy, »ja Front-de-Boeufiä ette
enää koskaan näe. Hän vaipui kuumaan hautaan, oman linnansa palavien
raunioiden keskelle. Minä yksin pääsin tänne siitä kertomaan.»
»Kylmiä sanomia ne ovat meille», sanoi Woldemar, »vaikka tulesta ja
palosta kerrotkin.»
»Pahin sanoma on vielä virkkamatta», lisäsi de Bracy; ja läheten
Juhana-prinssiä hän matalalla, mutta painavalla äänellä sanoi: »Rikhard
on Englannissa -- olen nähnyt ja puhutellut häntä.»
Juhana-prinssi vaaleni, horjahti ja kaappasi kiinni tammisen penkin
selkävarasta -- aivankuin mies, joka on juuri saanut nuolen rintaansa.
»Sinä hourailet, de Bracy», virkkoi Fitzurse; »tuo ei voi olla totta.»
»Se on niin totta kuin tosi itse», sanoi de Bracy. »Minä jouduin hänen
vangikseen ja olin puheissa hänen kanssaan.»
»Rikhard Plantagenet'nkö kanssa, sanot?» kysyi Fitzurse vielä.
»Juuri Rikhard Plantagenet'n», vastasi de Bracy, »Rikhard Leijonamielen
-- Englannin kuninkaan Rikhardin puheilla.»
»Ja sinä jouduit hänen vangikseen», jatkoi Woldemar. »Hänellä on siis
sotajoukko?»
»Ei -- hänellä oli seurassaan vain parvi metsäsissejä, jotka eivät edes
tiedä, kuka hän on. Ja kuulinpa hänen sanovan, että hän aikoi erota
heistäkin. Hän oli liittynyt heidän joukkoonsa sen vuoksi, että tahtoi
auttaa heitä Torquilstonen piirityksessä.»
»Kas niin», sanoi Fitzurse, »tuo on tosiaan aivan Rikhardin tapaista.
Hän on todellinen vaeltava ritari, joka kuljeskelee ympäri maita ja
mantereita etsien vaarallisia seikkailuita luottaen ainoastaan oman
kätensä voimaan, niinkuin lauluissa ylistetyt ritarit Guyt ja Bevisit
--ja sillä aikaa -- ja sillä aikaa hän jättää valtakuntansa tärkeät
asiat valvomatta ja saattaa itsensäkin hengenvaaraan. -- Mitä nyt aiot
tehdä, de Bracy?»
»Minäkö? -- Minä tarjosin itseni ja vapaajoukkoni Rikhardin
palvelukseen, mutta hän ei huolinut meistä. -- Nyt tahdon lähteä
miesteni kera Hulliin, siepata kiinni muutamia laivoja ja lähteä
Flanderiin. Niin kauan kuin ajat pysyvät näin rauhattomina, voi kelpo
soturi, kiitos Jumalan, aina saada palvelusta. Ja heitä sinäkin,
Woldemar, silleen valtiolliset vehkeilysi, ota peitsi ja kilpi käteesi
ja tule kanssani jakamaan sitä onnea, jonka Jumala lähettänee.»
»Siihen olen liian vanha, Mauri, ja minulla on tytär», vastasi Woldemar.
»Anna hänet minulle vaimoksi, Fitzurse. Peitseni ja jalustimeni avulla
voin elättää hänet säätynsä mukaisesti», virkkoi de Bracy.
»Se ei käy laatuun», vastasi Fitzurse. »Minä menen Pyhän Pietarin kirkon
turviin tässä Yorkin kaupungissa -- arkkipiispa on valaveljeni.»
Liittolaisten keskustellessa Juhana-prinssi oli vähitellen tointunut
hämmästyksestään, johon tuo äkkiarvaamaton sanoma oli saattanut hänet,
ja hän oli ruvennut kuuntelemaan seuralaistensa puhetta. »He luopuvat
minusta», ajatteli hän katkerasti itsekseen, »he karisevat pois niinkuin
lakastunut lehti karisee puusta myrskyn ensi puuskauksella! -- Horna ja
sen perkeleet! Enkö voi itse keksiä jotakin neuvoa, vaikka nämä pelkurit
luopuvat minusta?» -- Hän vaikeni, ja jotakin pirullista oli siinä
väkinäisessä naurussa, jolla hän viimein katkaisi seuralaistensa puheen.
»Ha, ha, haa, hyvät herrat. Niin totta kuin Pyhän Neitsyen kasvot
loistavat, luulinpa teitä viisaiksi miehiksi, pelottomiksi miehiksi ja
neuvokkaiksi miehiksi! Ja nyt te viskaatte maahan rikkaudet,
kunniapaikat, elämännautinnot, -- kaiken, mitä jalosta tuumastamme
toivoitte perivänne palkaksenne, -- viskaatte pois kaikki juuri sinä
hetkenä, jolloin voisitte ne saada yhdellä uljaalla yrityksellä!»
»En ymmärrä teitä», vastasi de Bracy. »Heti, kun sanoma Rikhardin
tulosta tulee tiedoksi, on hänellä kokonainen armeija ympärillään, ja
silloin me olemme hukassa. Neuvoisinpa teitä, armollinen herra, että
itsekin pakenisitte Ranskanmaalle tai turvautuisitte leskikuningattaren
suojelukseen.»
»Minä en huolehdi omasta itsestäni», lausui Juhana-prinssi ylpeästi;
»yksi ainoa sana veljeni korvaan riittäisi takaamaan koskemattomuuteni.
Mutta vaikka te molemmat, de Bracy ja Fitzurse, olette niin kovin
hätäiset luopumaan minusta, niin enpä kuitenkaan suuresti iloitsisi, jos
näkisin teidän päänne valkenevan Clifford-portin päällä. Luuletko sinä,
Woldemar, että kavala arkkipiispa estäisi vainoojia viemästä sinua
vaikka itse alttarinkin portailta, jos hän sillä voisi ostaa sovinnon
Rikhard-kuninkaalta? Ja oletko unohtanut, de Bracy, että Estoteville
joukkoineen on keskitiellä sinun ja Hullin välillä ja että Essexin
kreivikin jo nostaa väkensä? Pelkäsimmehän noita sotamiehiä jo ennen
Rikhardin tuloakin, ja voitko hetkeäkään epäillä, kummalle puolelle
niiden johtajat nyt rupeavat? Usko minua, Estotevillellä on tarpeeksi
miehiä sysätäksensä kaikki vapaat peitsimiehesi Humber-jokeen.»
--Woldemar Fitzurse ja de Bracy katsoivat toisiaan silmiin synkän
alakuloisina. -- »Yksi pelastuskeino vain on», jatkoi prinssi, ja hänen
otsansa pimeni samassa synkäksi kuin sydänyö; -- »hän, jota me kaikki
pelkäämme, kulkee yksinään -- hänen kimppuunsa on nyt heti käytävä!»
»Siihen toimeen minä en käy», vastasi de Bracy kiireesti; »minä jouduin
hänen vangikseen ja hän soi minulle armon. Minä en vioittaisi hänen
kypäränsulkaansakaan!»
»Kukapa puhuikaan vioittamisesta?» virkkoi prinssi ilkeästi nauraen;
»kertoneepa tuo narri ehkä viimein, että minä käskin hänen tappaa
veljeni! -- Ei, vankeus olisi parempi; ja istuuko hän tyrmässä
Itävallassa tai Englannissa, mitä väliä sillä on? -- Asiat tulisivat
vain jälleen samalle kannalle, millä ne olivat meidän ryhtyessämme tähän
juttuun. Me turvauduimme siihen toivoon, että Rikhard pysyisi ikänsä
vankeudessa Saksanmaalla. Elihän Robert-setäni kuolemaansa asti
Cardiffin linnassa.»
»Niin kyllä», väitti Woldemar, »mutta teidän isänne, ruhtinaallinen
armo, istui lujemmin kuningasistuimellaan kuin te. Minun mielestäni
paras vankihuone on se, jonka haudankaivaja rakentaa, -- ei ole lujempaa
linnaa kuin kirkonholvi! Minä olen sanonut mielipiteeni.»
»Vankihuone tai hauta, yhdentekevää», sanoi de Bracy; »mutta minun
käteni ei puutu koko salajuoneen.»
»Kavaltaja!» tiuskaisi Juhana-prinssi. »Ethän vain käyne ilmiantamaan
meidän tuumaamme?»
»Kenenkään tuumia en ole ikänä antanut ilmi», vastasi de Bracy, »enkä
salli kavaltaja-sanaa liitettävän minun nimeeni!»
»Hiljaa, herra ritari!» sanoi Woldemar. »Ja te, armollinen herra, älkää
panko uljaan de Bracyn epäilystä pahaksi. Saanen sen, toivoakseni,
piankin poistetuksi.»
»Siihen ei riitä puhetaitosi, Fitzurse», vastasi de Bracy.
»Kas niin, kelpo ritari Mauri», vastasi kavala valtiomies, »älä hypähdä
tiepuoleen niinkuin säikähtynyt hevonen, vaan tarkastelkaammepa ensin
tuota hirviötä, joka sinua niin peloittaa. -- Vuorokausi sitten olisi
ollut hartain halusi saada käydä Rikhardin kimppuun säännöllisessä
taistelussa mies miestä vastaan -- sata kertaa olen kuullut sinun niin
sanovan.»
»Aivan oikein», vastasi de Bracy, »mutta minä sanoinkin: säännöllisessä
taistelussa ja mies miestä vastaan! Mutta et suinkaan ole kuullut minun
hiiskahtavan kavalasta päällekarkauksesta, kun hän kuljeskelee yksinänsä
saloilla.»
»Et ole oikea ritari, pidät kiinni moisesta hiuksenhalkomisesta»,
virkkoi Woldemar. »Järjestetyssä sotarintamassa taistellenko Lancelot
Järveläinen ja ritari Tristram[34] tulivat kuuluisiksi? Vai eikö se
johtunut pikemmin siitä, että he kävivät jylhissä, tuntemattomissa
korvissa jättiläissankarien kimppuun?»
»Niin kyllä», vastasi de Bracy, »mutta eivätpä, sen takaan, Tristram
eikä Lancelotkaan olisi tulleet toimeen Rikhard Plantagenet'n kanssa
mies miestä vastaan, eikä heillä ollut tietääkseni tapana käydä useamman
miehen voimalla yhtä vastaan.»
»Sinä olet hullu, de Bracy -- mikä kumma tarjous tämä on sinulle,
pestatulle ja palkatulle vapaajoukon päällikölle, jonka miekat
Juhana-prinssi on rahoillaan ostanut palvelijoikseen? Sinä tiedät, missä
meidän vihollisemme on, ja kuitenkin viivyttelet, vaikka sekä herrasi ja
liittolaisesi onni että myös omasi, jopa meidän kaikkien henki ja kunnia
on vaarassa!»
»Sanoinhan jo teille», virkkoi de Bracy synkästi, »että hän antoi minun
pitää henkeni. Tosin hän lähetti minut pois luotansa ja hylkäsi
palvelustarjoukseni; -- rakkautta ja uskollisuutta ei hän siis voi
minulta vaatia, mutta en tahdo myöskään nostaa kättäni häntä vastaan.»
»Ei sitä tarvitakaan -- lähetä vain Ludwig Winkelbrand ja parikymmentä
peitsimiestäsi.»
»Teillä on tarpeeksi omia rosvojanne», vastasi de Bracy; »ei yksikään
minun miehistäni saa liikahtaa tämmöisen asian tähden.»
»Oletko sinä niin itsepäinen, de Bracy?» sanoi prinssi Juhana; »tahdotko
nyt luopua minusta, huolimatta kaikista lupauksistasi palvella minua
uskollisesti?»
»Sitä en aio», vastasi de Bracy; »minä seison teidän puolellanne
kaikissa toimissa, jotka ovat ritarille kunnialliset, olipa kysymys
leikki- tai tosisodasta. Mutta tämmöisiin maantierosvon vehkeisiin en
ole sitoutunut.»
»Lähde pois, Woldemar», sanoi Juhana-prinssi. »Onneton hallitsijapa minä
olen. Isälläni, Henrik-kuninkaalla, oli uskolliset palvelijat. Hän sanoi
vain kapinallisen papin olleen hänellä kiusana -- eikä aikaakaan, niin
Tuomas Becket, niin pyhä mies kuin olikin, sai vuodattaa verensä oman
alttarinsa portaille. -- Bracy, Merville, Brito, te uskolliset, uljaat
alamaiset, teidän nimenne ja henkenne ovat sukupuuttoon kadonneet! Tosin
Reginald Fitzursen poika elää, mutta isänsä uskollisuutta ja uljuutta
hän ei ole perinyt.»
»Hän on perinyt kumpaisetkin», vakuutti Woldemar Fitzurse; »ja koska
muuta neuvoa ei ole, rupean itse tämän vaarallisen yrityksen johtajaksi.
Kalliisti, suvaitkaa vain se muistaa, sai isäni maksaa siitä, että tuli
historiassa kuuluisaksi ystävyydestään. Ja kuitenkin hänen
uskollisuutensa Henrikille oli mitätön asia sen rinnalla, johon minä nyt
ryhdyn. Sillä mieluumminpa ottaisin tappaakseni koko almanakallisen
pyhiä miehiä kuin laskisin peitseni tanaan Rikhard Leijonamieltä
vastaan. -- De Bracy, sinun toimeksesi uskon sillä aikaa epäilevien
rohkaisemisen ja Juhana-prinssin hengen suojelemisen. Kun saan
lähetetyksi teille semmoiset sanomat kuin toivon, sitten ei hankkeemme
menestys olekaan enää epävarma. -- Hovipoika», käski hän, »riennä
majapaikkaani ja sano, että asemieheni laittakoot varukseni valmiiksi.
Ja käske Tapani Wetherell, Broad Thoresby ja kaikki kolme Spyinghowin
peitsimiestä paikalla tänne, ja Hugh Bardon, vakoojien päällikkö,
joutukoon myös heti luokseni. -- Jääkää hyvästi, armollinen prinssi.
Toiste tavatessamme, toivoakseni, meillä on edessämme paremmat ajat.»
--Näin puhuen hän poistui huoneesta.
»Hän lähtee vangitsemaan veljeäni», sanoi Juhana-prinssi de Bracylle,
»yhtä huoletonna kuin koskisi asia vain jotakin saksilaista franklinia.
Tottapa hän kuitenkin, toivon minä, tottelee käskyjäni ja sopivan
kunnioittavasti pitää huolta rakkaan Rikhardini hengestä.»
De Bracy vastasi hymyillen.
»Niin totta kuin Pyhän Neitsyen otsa kirkkaasti paistaa», jatkoi
Juhana-prinssi, »tarkastihan minä lausuin hänelle käskyni -- vaikka sinä
kukaties et kuullut, kun me kahdenkesken seisoimme ikkunakomerossa.
Aivan selvästi ja tarkasti minä käskin, että Rikhardin hengestä oli
pidettävä huolta -- ja kavahtakoon Woldemar päätänsä, jos hän sen käskyn
rikkoo!»
»Parempi taitaisi olla», arveli de Bracy, »että minä lähden oitis hänen
majapaikkaansa tarkoin selittämään hänelle tätä teidän jyrkkää
tahtoanne. Sillä koska käskynne jäi minulta peräti kuulematta, niin
saattaa olla mahdollista, ettei se joutunut Woldemarinkaan korviin.»
»Ei, ei», virkkoi Juhana-prinssi närkästyneenä, »kyllä takaan, että hän
sen kuuli. Ja sitäpaitsi minulla on sinulle muuta tehtävää. Mauri,
tulehan tänne; anna minun nojautua olkapäähäsi.»
He astuivat kerran salin ympäri ja Juhana-prinssi jatkoi, puhuen kuten
uskotuimmalle ystävälleen ainakin: »Mitä tuosta Woldemar Fitzursesta
arvelet, toveri de Bracy? -- Hän toivoo pääsevänsä kansleriksi. Mutta
minua arveluttaa toki vähäisen, onko tuo korkea virka annettava
miehelle, joka oli niin halukas ryhtymään tähän vehkeilyyn Rikhardia
vastaan, ja siten selvästi osoittaa, miten vähässä arvossa hän pitää
meidän kuninkaallista vertamme. Sinä luullakseni nyt varmaan luulet
olevasi vähemmin suosiossa siitä syystä, että niin rohkeasti kieltäydyit
tuosta ilkeästä työstä. -- Mutta niin ei ole laita, Mauri! Päinvastoin
kunnioitan sinua lujuutesi tähden. Välistä täytyy antaa käskyjä, joiden
toimittajia emme voi rakastaa emmekä pitää kunniassa. Ja päinvastoin
voimme taas saada kieltäviä vastauksia pyyntöihimme, joiden johdosta
kunnioituksemme kieltäjää kohtaan vain enenee. Paljon parempi kuin
onnettoman veljeni vangitsijan koroittaminen korkeaan kanslerinvirkaan
on se, että sinä saat valtiomarskin komentosauvan palkinnoksi
ritarillisesta, rohkeasta kiellostasi. Muista tämä, de Bracy, ja mene
nyt toimiisi.»
»Häilyväinen tyranni!» mutisi de Bracy prinssin luota poistuttuaan;
»onnettomat ne, jotka sinuun turvaavat. Sinun kansleriksesi, tosiaan!
--Helppo työ sillä miehellä mahtaa olla, joka ottaa pitääkseen huolta
sinun omastatunnostasi. -- Mutta Englannin valtiomarskiksi», hän sanoi
ojentaen kätensä ikäänkuin kaapatakseen komentosauvan ja astuen entistä
ylpeämpiryhtisenä lattialle, »se palkinto todellakin maksaa vaivansa!»
Heti de Bracyn lähdettyä Juhana-prinssi kutsui erään palvelijan
luokseen.
»Tulkoon Hugh Bardon, vakoojien päällikkö, tänne heti, kun hän palaa
Woldemar Fitzursen puheilta.»
Juhana alkoi kävellä kamarissa edestakaisin epävakaisin askelin, kunnes
vähän ajan kuluttua vakoojien päällikkö astui sisään.
»Bardon», kysyi hän, »mitä Woldemar sinulta tahtoi?»
»Kaksi rohkeaa miestä, jotka tarkoin tuntevat nämä ylämaan salot ja ovat
taitavat nuuskimaan ihmisten ja hevosten jälkiä.»
»Ja oletko hankkinut hänelle semmoiset miehet?»
»Jolleivät hankkimani kelpaa, niin älkää te, ruhtinaallinen armo, enää
koskaan uskoko sanojani», vastasi vakoojien päällikkö. »Toinen niistä on
kotoisin Hexhamshirestä; hän on tottunut vainoamaan Tyne- ja
Teviot-laaksojen varkaita, niinkuin verikoira seuraa vioitetun
metsäsarvaan jälkiä. Toinen on Yorkshiren miehiä ja on monta monituista
kertaa helisyttänyt jousenjännettään Sherwoodin iloisilla saloilla. Hän
tuntee jok'ikisen metsähirven ja rotkon, viidakon ja tammiston tämän
kaupungin ja Richmondin välillä.»
»Hyvä on», sanoi prinssi. -- »Lähtikö Woldemar jo matkaan heidän
kanssaan?»
»Lähtee tuossa paikassa», vastasi Bardon.
»Ketä muita on lisäksi hänen mukanaan?» kysyi Juhana huolettomasti.
»Broad Thoresby on hänen kanssaan, ja Wetherell, joka on
armottomuudestaan saanut liikanimen Tapani Rautasydän, sekä kolme
ylämaan sotamiestä, jotka ennen kuuluivat Rolf Middletonin joukkoon
--heitä sanotaan Spyinghowin peitsimiehiksi.»
»Hyvä on», virkkoi prinssi Juhana. Sitten hän vähän ajan perästä vielä
lisäsi: »Bardon, minulle on hyvin tärkeää, että sinä tarkasti pidät
silmällä Mauri de Bracya -- kuitenkin niin, ettei hän sitä huomaa. -- Ja
tuo minulle aika ajoin tietoa, mitä hän milloinkin tekee -- kenenkä
kanssa hän puhelee ja mitä aikeita hänellä on. Älä laiminlyö tätä,
--rangaistuksen uhalla.»
Hugh Bardon kumarsi ja lähti.
»Jos Mauri minut pettää», sanoi prinssi itsekseen, »jos hän minut
pettää, niinkuin hänen käytöksestänsä on syytä pelätä, niin panetan
hänen kaulansa poikki, vaikka Rikhardin kirves jo kolkuttaisikin Yorkin
porttia!»