Ennenkuin Corland oli virkkanut tulijalle muuta kuin pari sanaa
keskustelun esipuheeksi, pujahti sisähuoneeseen sen etäisimmässä
nurkassa olevasta ovesta omituisen näköinen pieni mies, joka hymyillen
ja merkitsevästi nyökäten Rosalielle ja minulle, samalla kuin
varoittavasti laski sormen huulilleen, hiipi varpaillaan lattian yli ja
asettuen likelle kyynärpäätäni yhtyi kanssani tuijottamaan rakosesta,
jonka lävitse katsellen oli tuntenut koukkusormen. Hän näkyi
tarkastavan miehen nopeasti, mutta tyydytyksekseen. Sen tehtyään hän
kääntyi jälleen meitä kohti, pudisti päätänsä, hymyili ja näkyi avaavan
korvansa yhtä suuriksi kuin vastikään oli avannut silmänsä. Ja hän
kuunteli hartaasti. Samoin mekin. Sen miehen täälläolo, jonka vajaasti
kolme tuntia aikaisemmin olimme nähneet päätähavin syöksyvän,
huoneistosta nähdessään minun pistoolini ja jolla minä tiesin olevan
osaa mr Vandamarken ja minun kaappaamisessani, oli lievimmin sanoen
peräti kummallista.
Mutta Corland oli alkanut puhua äänekkäästi ja samaan sävyyn kuin
ristikuulustelun toimittaja, joka tahtoo päästä totuuden perille.
"Olette tullut _Morning Postin_ ilmoituksen johdosta, niinkö?" haastoi
hän. "Ilmoituksen, jossa puhuttiin varastetusta timantista? Hyvä on --
ja kuka te sitten olette?"
Vastaus tuli niin mairean säyseällä soinnulla, että siinä suhteessa
harvat olisivat vetäneet hänelle vertaa. Olisi voinut lyödä huoletta
vetoa miehen ammatista hänen äänensävynsä perusteella.
"Nimeni on Ganderson, sir, -- John Ganderson", vastasi hän.
"Ganderson? Ei ole nimien tavallisimpia! No, mitä te tiedätte tästä
asiasta, Ganderson?"
Vastaus tähän suoraan kysymykseen sai johdannokseen pikku rykäyksen --
sellaisen, joka ilmaisee hellävaroin hoideltavaa diplomatiaa.
"Niin, sir, luulen tietäväni jotakin -- mahdollisesti paljonkin. Asia
on -- sanoisimmeko omituinen? Ja mutkallinen."
"Omituinen ja mutkallinen, niinkö, Ganderson? Hm... sitten teidän on
luullakseni parasta puhua mahdollisimman yksinkertaisesti ja selvästi.
No, mitä te tiedätte?"
"Niin, sir, voin sanoa olevani kamaripalvelija -- ammatiltani, sir. En
kenenkään yksityinen kamaripalvelija, -- hoidan palvelushommia
Wellersfordin talossa, Down-kadun varrella asuville herroille yleensä.
Eräs heistä on mr Trafferdale. Ikäväkseni täytyy minun sanoa, sir, että
-- todistuksista päätellen -- mr Trafferdale on minua puijannut."
"Miten? Ja mitä yhteyttä sillä on tämän jutun kanssa?"
"Asia on näin, sir: palvelijantoimieni ohella harjoitan toisinaan
hiukan autonajoa -- olen tutkinnon suorittanut ajaja. Olen kyydinnyt mr
Trafferdalea aika paljon -- silloin tällöin. Kun mr Trafferdale lähtee
automatkalle, sir, on hänellä tapana vuokrata ensiluokkainen auto
Hellinghamin autotallista. Viime maanantai-iltana palasi mr Trafferdale
aikaisin Citystä ja käski minun hankkia auton, jota hän tavallisesti
käyttää. Sanoi haluavansa, että kyyditsisin hänet maataloon, joka
hänellä on Surreyssä."
"Missä päin siellä?"
"Dorkingin lähistössä, Leith Hillin rinteillä. Se on omituinen,
ränstynyt vanha talo, jonne hän lauantai-iltaisin toisinaan matkusti
tuttavineen. Yksinäinen paikka, sir, -- ei mitään muita asumuksia
lähettyvillä."
"Ja te kyyditsitte hänet sinne maanantai-iltana?"
"Niin, sir. Saavuimme sinne kello neljän tienoissa. Sitten mr
Trafferdale sanoi, että hänellä oli minulle muka joku hupaisa pikku
homma. Sanoi, että hän ja kaksi tuttavaa Citystä tahtoivat vedonlyönnin
johdosta tehdä eräälle ystävälleen viattoman kepposen kaappaamalla
hänet kiinni. Hän vakuutti, että kaikki oli pelkkää leikkiä ja että
senjälkeen, kun tekonen oli suoritettu, ei kukaan nauttisi siitä
enemmän kuin tuo kaapattu herrasmies. No, sir, tietysti minä luotin mr
Trafferdalen sanaan -- onhan hän aina kohdellut minua herrasmiehen
tavoin, -- Trafferdale. Tein siis työtä käskettyä ja ajoin auton
Bushingtonin asemalle, jossa hän sanoi minun tapaavan nuo kaksi Cityn
herrasmiestä neljännestä yli viiden. He odottaisivat minua, sanoi hän.
Minun olisi tarkoin seurattava heidän käskyään. Minä ajoin
Bushingtoniin, sir, ja pian ilmestyivätkin nuo kaksi herrasmiestä."
"Tunsitteko heidät, Ganderson?"
"En, sir, en kumpaakaan. En ollut koskaan nähnyt heitä mr Trafferdalen
asunnossa enkä missään muuallakaan, mikäli muistan. He olivat sellaisia
herrasmiehiä kuin tapaa Cityssä, sir. Tietenkin minä heidät nyt
tuntisin."
"No -- mitä tapahtui?"
"Yksi heistä -- se, joka sittemmin osoittautui päämieheksi -- puhutteli
minua ja minä sanoin hänelle, että olin hänen käytettävissään mr
Trafferdalen määräysten mukaan. Hän käski minun sitten ajaa pienen
tanhuan kohdalle, joka johtaa Marton Hillin golf-kentältä isolle
maantielle, ja pysähdyttämään sinne. Tein niin. Silloin oli melkein
pimeä. Kun auto pysähtyi, astuivat herrasmiehet maantielle. He ottivat
esille huppukauluksia, jotka peittivät pään ja hartiat -- ja
pukeutuivat niihin. He käskivät minunkin vetää ylleni sellaisen,
sanoen, että sekin kuului ilveilyyn. Työnsivät sitten pistoolin
kouraani, sanoen, että sekin kuului pilaan, mutta vakuuttaen, että se,
samoin kuin heidän omansakin, oli panostamatta."
"Oliko se totta?"
"Minun pistooliini nähden kyllä, sir, -- hetihän minä sen huolellisesti
tarkastin! Sitten odotimme puiden alla. Vanha herrasmies saapui, mutta
hänellä oli nuorempi mukanaan. Heidät pysähdytettiin, sir, ja
vanhemmalle herrasmiehelle, jota he puhuttelivat Vandamarkeksi,
sanottiin, että heidät otettaisiin kiinni. Molemmat pakotettiin --
ilman väkivaltaa, sir -- autoon, ja minä ajoin sen takaisin mr.
Trafferdalen taloon. Siellä nuo kaksi herrasmiestä vietiin sisälle ja
lukittiin erääseen suojaan. En tiedä, mitä sitten tapahtui, sillä minut
lähetettiin keittiöön valmistamaan jotakin haukattavaa ja hakemaan
juotavaa. Tunnin perästä minulle sanottiin, että he olivat lähtövalmiit
ja käskettiin minun kyyditä heidät kyläteitse Basingstoken
läheisyyteen. Sinne, niin lähelle kaupunkia, että se näkyi, jätettiin
mr Vandamarke ja nuori herrasmies autosta, ja minä kyyditsin toiset
kaksi takaisin mr Trafferdalen taloon. Myöhemmin illalla toin kaikki
kolme Lontooseen. Siinä kaikki, mitä tiedän maanantai-illan
tapahtumista, sir."
"Kaikki, mitä tiedätte! Kuinka sitten johduitte meidän ilmoituksessamme
mainittuun timanttiin?"
"Panemalla kaksi ja kaksi yhteen, sir. Tähän aamuun asti ei minulla
tosiaan ollut mitään epäluuloja. Mutta sitten minä mennessäni
tavallisella tunnillani Trafferdalen asuntoon huomasin -- koska olen
tarkka havaintojen tekijä, sir -- että mr Trafferdale oli karannut."
"Karannut? Mistä sen tiesitte?"
"Näkemästäni, sir, sen arvasin. Äkkäsin huoneistoon jääneen
eilisiltaisen _Evening Standardin_, johon ilmoituksenne oli merkitty
sinikynällä. Silloin aloin oivaltaa. Minussa on kai vähän salapoliisin
vikaa. Olin kuullut mr Vandamarkesta -- tunnenkin hänen
apupalvelijansa. Herra V. kuuluu olevan timanttikuningas.
Ilmoituksenne, sir, mitä tiesin maanantai-illan tapahtumista, ja
myöskin se, että mr Trafferdalen asunnosta vallitsevasta
epäjärjestyksestä päätellen hän oli kiireellisesti sullonut
matkalaukun, vihjaisivat minulle nykyisen otaksumani, nimittäin, että
mr Trafferdale oli minut pettänyt, että herra Vandamarken pidättäminen
ei ollutkaan leikkiä, vaan että hänen siinä huoneessa ollessaan
kiristettiin häneltä tuo timantti. Arvelen, etten ole kaukana
totuudesta, sir."
Oli hetkinen äänettömyyttä. Omituinen pieni mies vieressäni katsahti
minuun ja iski silmää. Sitten hän katsahti Rosaliehen ja hymyili.
Senjälkeen hän mitään hiiskahtamatta hykersi käsiään ikäänkuin olisivat
hänen salaiset ajatuksensa häntä suuresti huvittaneet. Ja sitten kuului
äkkiä Corlandin ääni:
"Mr Gregg! Oletteko hyvä ja tulette tänne? Vain te!"
Astuin heti huoneeseen ja pysähdyin Corlandin työpöydän ääreen.
Palvelija sen toisella puolella oli säädyllisen kohteliaisuuden
perikuva. Sisälle astuessani hän nousi, kumarsi ja jäi seisomaan, hattu
toisessa kädessä ja sirosti kokoonkierretty sateenvarjo toisessa.
"Oletteko koskaan ennen nähnyt tätä herrasmiestä?" kysyi Corland
osoittaen minua.
Palvelija kohotti katseensa kunnioittavasti minua kohti, mutta hänen
silmissään oli myöskin pieni moitteen välähdys.
"Olen, sir. Näin tämän nuoren herrasmiehen aamusella -- mr Trafferdalen
asunnon ruokasalissa, johon teljettynä hänet tapasin. Hän uhkasi minua
pistoolilla, sir. Lähdin tieheni kiireesti!"
"Ettekä odottanut mitään selitystä, Ganderson?" sanoi Corland. "Kävitte
siellä ja sitten -- mitä sitten tapahtui?"
Ganderson tuhautti nenäänsä.
"En ole tuliaseitten ystävä, sir. Katsoin parhaaksi livistää. Sattuuhan
tapaturmia."
Corland kääntyi minuun päin, katseessa ilme, joka näkyi vihjaisevan,
että minä puuttuisin asiaan.
"Tunnetteko te _häntä_, mr Gregg?" kysyi hän.
"Varsin hyvin!" sanoin mahdollisimman ankaraan sävyyn. "Hän on niitä
miehiä, jotka kaappasivat mr Vandamarken."
"Syyttömänä, sir, syyttömänä!" puolustautui palvelija. "Olen juuri
selittänyt mr Corlandille, että..."
"Selityksenne olisivat kai paremmin paikallaan poliisikamarissa",
jatkoin. "Te olitte yksi niistä kolmesta ja olitte aseistettu! Tekee
puolittain mieleni..."
"Pelkään, että mr Greggin vallassa on vangituttaa teidät, Ganderson",
keskeytti Corland, iskien minulle salavihkaa silmää. "Mutta luulenpa,
että hän kernaasti kuuntelee tarinaanne vähän pitemmältä. No, olitteko
koskaan todella kuullut tuosta timantista?"
"En koskaan, hyvät herrat! En koskaan, sen vakuutan kunniasanallani!
Otaksun, että mr Gregg juuri tulleena huoneesta, jonka ovi on ollut
auki siitä asti, kun tänne saavuin, on kuullut kaikki, mitä minulla on
ollut sanottavaa. Ja se, mitä olen puhunut, on silkkaa totta -- ei
enempää eikä vähempää. Timantista en tiedä mitään, mutta varma
vakaumukseni on, että se on herra Trafferdalella. Miksi hän olisi
karannut, jollei sitä hänellä olisi?"
"Emme ole varmat, että hän on karannut", huomautti Corland. "Jos
tiedätte enemmän..."
"Olin sanomaisillani enemmän, sir, kun mr Gregg astui huoneeseen.
Luuloni mukaan on mr Trafferdale paennut mannermaalle."
"Mikä saa teidät sitä otaksumaan?" kysyi Corland.
"Se, että aamusella, kun ensiksi astuin hänen huoneisiinsa, löysin
sinne tänne heiteltyjen esineiden joukosta Bradshawin aikataulun. Se
oli aukaistuna Harwichin juna-aikojen kohdalta suurella itäradalla.
Harwichin sivun kohdalta olikin kirja käännetty kumoon. Harwichiin
lähtee pikajuna klo 5.50 aamulla, sir."
Corland kääntyi jälleen minuun päin.
"Se osuu jokseenkin paikalle", sanoi hän. "Harwichiin? Oli ehkä
matkalla Amsterdamiin -- sehän on suuri keskus timanttimaailmassa. Enpä
luule, että minulla tätä nykyä on teiltä muuta kysyttävää, Ganderson.
Missä asutte?"
"Asun Shepherd-kadun varrella 21 c, sir", vastasi palvelija kerkeästi
ja veti esille painetun kortin. "Nimikorttini, jos suvaitsette, sir."
"Hyvä on -- minä ilmoitan teille, kun teitä tarvitsen", sanoi Corland
heittäen kortin pöytälaatikkoon. "Nyt voitte lähteä, Ganderson, jollei
mr Gregg vielä halua kysyä teiltä jotakin?"
"Kyllä haluan", virkoin minä, kääntyen Gandersoniin, joka oli jo ovelle
menossa. "Kuinka kauan olette tuntenut mr Trafferdalen?" kysyin.
"Noin yhdeksän kuukautta, sir", vastasi hän. "Siitä asti, kun hän
muutti huoneistoonsa -- jossa on asunut jokseenkin sen ajan."
"Olette kai siinä talossa hyvin perehtynyt?" tiedustin.
"Kyllä, sir, -- niinkuin palvelija perehtyy."
"Oletteko koskaan nähnyt siellä rouva Kennerleytä?" kysyin.
Hän pudisti vakavasti päätänsä.
"Enpä sennimisenä, sir", vastasi hän. "Olen nähnyt siellä naishenkilön
kerran, pari. Mutta hänen nimeään ei minun kuulteni mainittu."
"Minkä näköinen hän oli?" utelin. "Olkaahan nyt täsmällinen!"
Hän siveli miettiväisesti leukaansa.
"Hm, pikemmin repäisevä kuin kaunis. Puoleensavetävä nainen luullakseni
-- pitkähkö, tummaverinen. Olisikohan hän se, jota tarkoitatte, sir?"
En vastannut. Hänen kuvauksensa sopi jokseenkin hyvin mrs Kennerleyhin.
Ja Corland antoi hänelle toisen lähtönyökkäyksen.
"Hyvä on, Ganderson", sanoi hän, "me ilmoitamme teille tarpeen tullen.
Parasta pitää sillä välin suunne tukossa, ymmärrättehän."
"Toivoakseni voidaan minuun luottaa, sir", vastasi palvelija. "Toivon
myöskin, että minua muistetaan... hm, sillä palkinnolla."
"Asiain mukaan", vastasi Corland. "Saamme nähdä, mihin tuloksiin tässä
tullaan. Jääkäähän nyt hyvästi!"
"Hyvästi, sir", sanoi Ganderson.
Hän livahti pois pehmein, äänettömin askelin. Heti kun ovi sulkeutui
hänen jälkeensä, vilkaisi Corland sisähuoneeseen ja virkkoi ääntään
korottaen:
"Metham!"
Omituisen näköinen, pieni mies, jonka olin jättänyt Rosalien pariin,
lipui sisälle, käsiään hykerrellen ja yhä hymyillen. Hän muistutti
minulle rottakoiraa, joka innosta vavisten odottaa saaliinajoa. Corland
puhui hänelle muutamia sanoja kuiskaamalla; mies nyökkäsi ääneti,
hykersi vielä kerran käsiään ja riensi ulos huoneesta. Corland kääntyi
minuun.
"No, mr Gregg, mitä te siitä palvelushengestä tuumitte?" kysyi hän.
"Kuulitte kaikki, mitä hänellä oli sanottavaa. Miltä se teistä tuntui?"
"Haluaisin mieluummin tietää, miltä se tuntui teistä", kysyin. "Minä
olen ymmällä."
"Niin minäkin", sanoi Rosalie, joka juuri silloin saapui huoneeseen.
"Sanokaahan meille, mitä ajattelette, mi Corland!"
Corland nojautui taaksepäin tuolissaan, pisti peukalonsa
liivintaskuihin ja näpytteli sormiaan. Hän nauroi hiljaa, katsoessaan
toisesta toiseen.
"En oikein tiedä", sanoi hän. "Enpä ole varma, vaikka tuo miekkonen
olisi lähetetty tänne -- vartavasten. Silmänlumeeksi!"
"Silmänlumeeksi!" huudahdin minä. "Lähetetty? Tarkoitatteko, että
Trafferdalen joukkio...?"
"Varsin luultavaa", vastasi hän tyynesti. "Eksyttääkseen meidät
jäljiltä. Haistan käryä! Hyvin mahdollista."
"Mutta -- hänhän kertoi niin avomielisesti koko jutun!" huomautin. "Hän
paljasti kaikki!"
"Eipä oikeastaan mitään, hyvä herra, jota ei jo tiedetty tai olisi
voitu helposti todeta", vastasi Corland. "Kertoiko hän teille mitään,
jota ette tiennyt? Hänen selostuksensa kaappauksesta oli yhtäpitävä
omanne kanssa. Hän johti meidät -- ja johti taitavasti -- siihen, mikä
saattoi olla asiassa julkein huiputus!"
"Nimittäin...?" kysyin.
"Vihjaukseen, että Trafferdale on matkalla Harwichiin ja mannermaalle!"
vastasi Corland epäluuloisesti hymyillen. "Ei minua hämmästyttäisi,
vaikka mies olisi juuri sitä varten tullutkin -- tullut eksyttämään
meitä jäljiltä."
"Trafferdalen lähettämänäkö?" huudahdin. "Sitäkö tarkoitatte?"
"Niin, nähkääs", sanoi Corland. "Mitä kello oli Gandersonin avatessa
huoneen ovea, johon teidät molemmat oli teljetty? Vähän yli seitsemän?
No niin, hänellä on ollut kolme tuntia käytettävissään ennenkuin saapui
tänne -- runsaastikin kolme tuntia. Missä hän on sen ajan oleskellut?
Luultavasti Trafferdalen parissa. He ovat ehtineet kutoa juonen
heittääkseen hiekkaa silmiimme. En usko Trafferdalen lähteneen
mannermaalle. Luulen tässä jutussa olevan kaiken takana jotakin, mikä
ei vielä ole ilmennyt. Minun täytyy odottaa, kunnes mr Vandamarke
saapuu tänne tänä iltapäivänä. Tällä haavaa, kuten sanoin, pelkään
pahoin, että Gandersonin lähetti tänne se sama mies, jonka hän oli
antavinaan ilmi! Perin taitavaa peliä!"
"Luulette Gandersonia rikostoveriksi?" kysyi Rosalie.
"Minun käsitykseni mukaan, miss Vandamarke, hän on sitä", vakuutti
Corland. "Hän ei ole päämiehiä, vaan rikostoveri sikäli, että saa
runsaan palkan vaivoistaan. Se mies ei ole hölmö -- päinvastoin
kylläkin ovela ja taitava. No, saammehan nähdä!"
"Mutta", sanoin, "jos tuo mies teidän mielestänne on osallinen
rikokseen, eikö ole jokseenkin..."
Emmin löytämättä oikeaa sanaa. "Olisiko hänen ollut sallittava
poistua?" lopetin. "Sitä minä tarkoitan."
Corland nauroi. Minun viattomuuteni näkyi häntä huvittavan.
"Olkaa huoleti, mr Gregg!" vastasi hän. "Ganderson saattaa olla,
niinkuin luulen hänen olevankin, lipeäkielinen ovela veitikka, kuinka
liukas sanoissaan tahansa. Mutta hän ei kelpaa kynttilänpitäjäksi sille
miehelle -- Methamille --, joka täältä vastikään lähti eräässä toisessa
asiassa: vaanimisessa! Metham pitää Gandersonia silmällä -- kunnes
häntä tarvitsemme! Emmekä voi tehdä mitään enempää ennenkuin mr
Vandamarke tänään iltapuolella palaa."
Rosalie ja minä lähdimme Corlandin luota. Neitonen halusi mennä kotiin.
Minä taas päätin, koska jo oli melkein keskipäivä, pysytellä täällä
lähettyvillä tavatakseni hänen isänsä Corlandien toimistossa hänen
sähkeensä mukaisesti. Neitonen nousikin pian ajurin rattaille, ja minä
kävelin ilman aikojani St. Martin's Lanelle. Olin astellut satasen
metriä, kun äkkiä tunsin kyynärpäähäni kosketettavan ja kääntyessäni
näin Methamin edessäni.
"Mr Gregg!" kuiskasi hän. "Voitte olla minulle erinomaisen hyödyllinen,
jos suvaitsette! Minulla ei ole aikaa etsiä apua muualta. Se Ganderson
tapasi tuolla toisen miehen -- ulkoasusta päättäen herrasmiehen. He
menivät tuohon ryyppylään kadun toiselle puolen. Palatessaan he
luultavasti eroavat toisistaan. Siinä tapauksessa te seuraisitte sitä
toista minun jatkaessani Gandersonin vaanimista. Ganderson ei tunne
minua -- se toinen taas ei tuntene teitä. Vetäytykäähän tänne syrjään,
mr Gregg!"
Hän kiskoi minut erään porttikäytävän suulle. Äänettöminä tarkkasimme
ryyppylän ovea. Muutaman minuutin perästä tuli Ganderson ulos toveri
mukanaan. Ja viimemainitun minä tunsin mieheksi, jonka Trafferdale oli
edellisenä iltana päästänyt asuntoonsa -- hän oli sanomalehden tuoja!