Rakas Niina serkku.
Uskotko vielä ennustajia? Muistatko, että muuan "päänkoettelija",
sormeiltuaan kalloani, väitti minusta tulevan kirjailijan. Tiedät, että
olin silloin seitsemännellä luokalla, että olin korviani myöten
rakastunut sinuun ja että erosin koulusta. Mutta et tiedä, että
seuraavan kesän vietin yksinäisessä kalastajamökissä hautoen suuria
tuumia. Minun oli hirveän ikävä, varsinkin sinua, mutta purin hammasta
ja sanoin itselleni, että taiteilijan täytyi osata kärsiä. Syystalvella
sitten kirjoittelin tätä romaania, maalla asuen, ja ajattelin:
"Keväällä julkaisen teokseni, minusta tulee kuuluisuus, sitten menen
Niinan kanssa naimisiin." -- Mutta voi! Kustantajat pudistivat minulle
päätään, hymyilivät ystävällisesti ja antoivat paperini takaisin. He
puhuivat jotakin kompositsioonin löyhyydestä, väittivät, että kirjani
eri kertomukset ovat irrallaan kuin vesirinkilät nauhassa; joku
mielikseni kehaisi paria yksityiskohtaa. Silloin luulin, että
kompositsiooni tarkottaa yksinomaan sävellystä, ja vaikka tunsin
katkeruutta, en kuitenkaan masentunut, sillä uskoin olevani profeetta,
jota ei kotinurkissa ymmärretty.
Mutta samana keväänä sain paljoa ankaramman kolauksen, kolauksen, joka
palautti minut järkiini: sinä menit kihloihin.
Nyt on vuosi kulunut. Minä olen privatistina suorittanut
ylioppilastutkinnon, ja sinä -- vietät häitä. Rakas serkku. Häälahjaksi
lähetän sinulle nämä paperit. Ehkä joskus, kun miehesi on sinulle paha,
löydät lohdutusta näistä muistelmista, joiden henkilöt sinä osittain
tunnet.