Poiat kansan urhokkaan,
min verta joi jo Puolan, Lützin, Leipzigin ja Narvan multa,
viel' on Suomi voimassaan,
voi vainolaisen hurmehella peittää maan!
Pois, pois, rauhan askar, jää!
Jo myrsky käy, jo tanner järkkyy, syöksee tykki surman tulta.
Eespäin rinnan rientäkää!
Meit' urhoiks isäin urhohenget tervehtää.
Kaunista näin
ei meillä tietä toista!
Rynnätä päin
on riemu rohkeoista.
Eespäin, veljet! Tästä vie
maan ikivanhan vapauden kirkas tie.
Voittoisa lippu, lennä, loista,
rientänyt ammoin sadat tappotantereet!
Eespäin, te pyhät, pystyt repaleet!
Viel' eivät Suomen vanhat värit rauenneet.
Koskaan, kallis synnyinmaa,
sua veren alttiin vuotamatta meilt' ei' väkivalta ryöstä;
koskaan kuulua ei saa,
maan tään ett' omain lasten petos orjuuttaa.
Kuolla urho voipi vaan,
ei vaaraa väisty, horju, salli itseään ei sortoon syöstä.
Kuolo, onni sotilaan,
oi terve, kun viel' yksi voitto kamppaillaan!
Taistelohon
siis miehet, miekan teille.
Kunnian on
vain koitto kuolo meille.
Taistoon tietä tuttavaa,
nyt meidän aik' on, vilja kutsuu korjaajaa!
Joukoille Suomen harvenneille
sankarimaine maamme varjelosta jää.
Eespäin, sa pyhä viiri, pystypää!
Viel' ympäröi sun suomalainen suojas tää.