26 p. helmikuuta on tavattoman kuuma päiväpaiste. Puolenpäivän aikaan
on aurinko melkein keskellä taivasta. Meren pinta on tyyni. Ruskeita
sananjalkain lehtiä ja troopillisten kasvien kukintoja eroitamme veden
pinnalla, joka osoittaa Amerikan lähestymistä. Siellä ja täällä
räiskyttävät isot merikalat vettä ilmaan tai piirtävät veden pinnalle
nopeasti liikkuvan kuohuvan uoman.
Ehtoopäivällä näin suuren joukon lentokaloja (_Exocoetus nigricans_) ja
tarkastelin niitä kiikarilla. Ne ovat noin 4-6 tuuman pituisia,
tummaselkäisiä, vaan muutoin hopeavärisiä, jotensakin sären muotoisia
kaloja. Rintaevät ovat niillä kehittyneet suipoiksi läpikuullakoiksi
siiviksi, jotka ovat hiukan lyhemmät kuin ruumis. Muutkin evät ovat
pitkiä, samoinkuin kaksijakoinen pyrstöeväkin. Ne lensivät kaikki
lähellä vedenpintaa hyvin nopeasti ja varsin pitkät matkat, laivan
luota niin kauas, etten enään voinut niitä teaatterikiikarillani
eroittaa, vaan veden roiskinasta huomasin koska ne laskeutuivat veteen.
Niiden lento ei tapahtunut kaaren muotoon, vaan joko suoraan joku
kortteli yläpuolella vedenpintaa taikka väliin kohoamalla väliin
laskeutumalla. Lentäessään ne räpyttivät hyvin tiuhaan siipiään, ja
yhdestä näin selvästi että sillä oli pyrstöevä vaakasuorassa asennossa
niinkuin linnulla ja että se sillä siis piti perää lentäessään.
Kauempaa ne näyttivätkin vallan lentäviltä linnuilta. Niiden liike oli
siis selvästi todellista lentoa, eikä verrattava muiden kalojen
hyppäyksiin tai siipioravan pitkiin harppauksiin.
Näitä laivan ohitse ja sitä pakoon lentäviä kaloja katsellessani,
juohtui mieleeni, että tässä olisi tilaisuus tehdä jotakin, josta
Suomen suurimmatkin sporttimiehet tulisivat minua kadehtimaan,
nimittäin ampua lennosta -- kaloja. Sitä en kuitenkaan rohjennut
koettaa, sillä laivan järjestyssäännöissä olin lukenut, että oli
kielletty tuomasta sinne pyssyä tai aseita -- määräys luultavasta
kylläkin tarpeellinen Montevideosta tai Hispaniasta ja Portugalista
tuleville matkustajille. Siitä huolimatta olin kuitenkin tuonut pyssyn
muassani laivaan, ei salaisesti, vaan julkisesti, ilman että tavarain
vastaanottaja ja tarkastaja laivassa siitä oli huomauttanut, vaan sen
käyttäminen olisi mahdollisesti aikaansaanut minulle selkkauksia.
Meren pinnalla eroitimme tänään useissa paikoin pitkiä kellertäviä
juomuja, joissa vesi oli sekaista ja pahanhajuista. Otimme vettä
sellaisista paikoin ja huomasimme siinä pieniä algi-koloniioja. Meren
virta oli mahdollisesti syynä siihen, että ne olivat keräytynyt
pitkiksi leveiksi vyöhykkeiksi, jotka verkkomaisesti yhtyivät
toisiinsa. Senkalttaisia pieniä levä-kasveja tavataan myöskin Suomen
sisävesillä "veden kukkiessa".
27 p. helmikuuta oli ilma sateista ja viileää. Iltasella tuli Brasilian
rannikko näkyviin, vaan ainoastaan muutamia vuoria saatoimme siitä
epäselvästi eroittaa.
28 p. helmikuuta on tavattoman kuuma päivä, eikä edes pienin tuulen
leyhkäyskään vilpastuta ilmaa. Matkan yksitoikkoisuus ja pitkällisyys
tuntuu senvuoksi vielä monta vertaa rasittavammalta. Väsymys,
tyytymättömyys ja äreys on jo vallannut kaikkien mielet.
Portugalilaiset ovat tapelleet keskenään; me muut olemme kuluttaneet
aikaamme moittimalla laivaa, sen rakentoa, epämukavaa lastausta, yhäti
samanlaatuista ruokaa, Englantilaisten epäkohteliaisuutta ja jöröyttä,
j.n.e. Kaikki on mielestämme pahoin. Franskalaiset romaanit ja
portugalilaiset lukemistot, joiden avulla olemme huvittavalla tavalla
koettaneet kartuttaa tietojamme niistä kahdesta kielestä, joita
Brasiliassa matkustajan täytyy tuntea, -- ovat jo kadottaneet kaiken
viehätyksen. Kaikilla on vaan yksi ajatus, yksi toivo, -- päästä
maalle.
Vaan laivamme kiitää nopeasti suoraan maata kohden, kyntäen välkkyvän
tyyneen meren pintaan hyrskyävän uoman, josta hyökynä leviää aaltoja
molemmille sivuille. Saatamme jo ihailla Brasilian korkeita vuoria,
joita troopillinen kasvullisuus verhoaa, palmupuilla seppelöittyjä
saaria ja kallioisia niemiä, joita vastaan hyökyaallot sortuvat
valkoiseksi vaahdoksi.
Pian jo avautuu vuorten väliin kapea salmi, molemmin puolin suojeltu
linnoituksilla, joista Brasilian lippu liehuu, osoittaen siihen
kuvatulla maanpallolla sen maan suuruutta, johon nyt saavumme.
Salmen läpi mentyämme, olemme Rio de Janeiron satamassa, Brasilian
pääkaupungin edustalla.
Toinen luku.
Rio de Janeirossa.
Tulo Rion satamaan. -- Veijareja. -- Luonnon sulous. -- Viehättäviä
huviloita. -- Puistot. -- Kaupungin rakennukset. -- Linnoitukset. --
Kadut. -- Rio de Janeiron asukasluku. -- Kaupungin tilastoa. -- Suuri
kuolevaisuus. -- Muukalaiset.
Kun laivamme oli pysähtynyt Rio de Janeiron satamassa, keräytyi sen
ympärille suuri joukko veneitä noutamaan matkustajia rantaan. Soutajat
niissä olivat kaikkia ihmisvärejä, mustia, ruskeita, keltaisia,
valkoisia, -- Neekerejä, Mulatteja, Mestitsejä, Portugalilaisia.
"Senhor! Senhor (lue: senjoor)! Quera bota (lue: keera boota)?" Herra,
tahdotteko venettä? -- kuului joka taholta.
"Paljonko tahdot rantaan saakka?" -- kysyin yhdeltä.
"Quatro milreis". Neljä tuhatta reissiä (noin kahdeksan markkaa).
"Mutta eihän rantaan ole kuin vähän matkaa".
"Kaksituhatta", "yksituhatta" -- kuuluu joukosta toisintoina.
"Tahdotteko huonetta lähellä satamaa?" -- kysyi franskan kielellä eräs
nuori siistinnäköinen mies läheisyydessäni. "Soudosta rantaan ei
makseta kuin 500 reissiä (= 1 markka), mutta huonetta ei herra saa
kaupungissa vähemmällä kuin 3 tai 2,5 tuhatta reissiä vuorokaudelta.
Jos tahdotte, niin saatan teidät hotelliimme".
Saatuani vielä tietää, että hotellissa puhuttiin sekä saksan että
franskan kieliä, suostuin tarjoumukseen ja menin sinne hänen kanssaan.
Perille saavuttuamme, huomasin oitis, että olin joutunut neljännen
luokan hotelliin, vaan katsoin kuitenkin viisaimmaksi jäädä sinne,
ainakin niin pitkäksi aikaa, että saatoin katsoa ympärilleni
kaupungissa ja päättää minne minun oli meneminen. Vähän tingittyäni,
sain huoneen huonointa lajia katon rajalla, ainoan, jota sanottiin
vapaaksi, viidestä markasta vuorokaudelta.
Vaikka hinnat yleensä ovat Rio de Janeirossa paljoa kalliimmat kuin
Euroopassa, ei huoneiden hyyryt siellä kuitenkaan ole niin tavattoman
suuria, vaan olin minä joutunut veijarien kanssa asioihin, maan
tavoille ja oloille vallan vieras kun olin.
Muutoin kohtaakin siellä joka askeleella senkalttaisia asioitsijoita,
astukoon paraimpaan kauppapuotiin tai etsiköön tavarainkantajan eli
ajomiehen apua. Asioitsemis-tapa on nimittäin siellä senkalttainen,
varsinkin kun on ainoastaan satunnaisissa asioissa jonkun kanssa, että
tavaran hinta riippuu yksinomaisesti siitä, kuinka paljon kukin ostaja
saadaan siitä maksamaan. Jos hänellä ei ole tilaisuutta tai kykyä sitä
hankkia helpommasta hinnasta muualta, niin syyttäköön hän siitä
itseään, sellainen tapaus on ainoastaan edullinen konjunktuuri, jota
myöjän on oikeus käyttää hyödykseen. Tämä kovin demoraliseeraavaa
kauppatapa, joka ei jyrkästi eroa sivistyneen maan lainkaan
rankaisemasta petollisuudesta ja ajanpitkään useimmissa tapauksissa
tulee harjoittajalleenkin vahingolliseksi karkoittamalla häneltä
ostajat rehellisten asioitsijain puoleen, on Brasiliassa vielä täydessä
kukoistuksessa.
Lukittuani tavarani huoneeseni, menin kaupungille toimittamaan
asioitani, päästäkseni -- niinkuin varovaisuus vaati -- niin pian kuin
mahdollista sisämaahan Rio de Janeiron troopillisesta ilmanlaadusta,
joka vastatulleelle Euroopalaiselle varsinkin on sangen myrkyllistä.
Miten hämmästyttävällä tavalla kaikki, jota silmäni kohtasi, erosi
siitä, mitä Euroopassa olin tottunut näkemään! Kaikki mitä ympärilläni
huomasin, muistutti ja osoitti minulle, mikä ääretön matka minut
eroitti kotimaastani.
Mikä luonto! Mikä ihmeteltävä kasvullisuus, joka uutuudellaan niin
ihastutti mieltäni. -- Ja ihmiset! Kuinka kummallisia ja oudonnäköisiä!
Olin suuressa kuuman ilmanalan kaupungissa, jolla on kaikki sellaisen
omituisuudet ja edut. Tarkastakaamme sitä lähemmin.
Erinomaisen viehättävä on Rio de Janeiro asemansa puolesta,
rakennettuna, niinkuin muinainen Rooma, seitsemälle kukkulalle,
kaunis-rantaisen merenlahden ja sitä kiertävän suuremmoisen vuoriston
väliin.
Vaan kauniin aseman etuihin yhdistyy siellä monessa paikoin ja
varsinkin kaupungin ympärystöllä sitä uhkeata loistoa, joka on
omituinen kuuman ilmanalan kasvullisuudelle. Etelän ihanimmat ja
komeimmat puut sekä loistavimmilla kukilla koristetut kasvit
rehoittavat Rio de Janeiron puistoissa rinnakkain. Ja mitä kaupungin
ympärystöllä oleviin huviloihin tulee, niin ne ovat usein ikäänkuin
satujen maailmasta esiin lumottuja kuvia. Se, joka pohjaisissa maassa
on kehittänyt mielikuvituksensa, voipi tuskin unelmissaankaan haaveksia
sellaista asuntoa, jota tropiikin asujan verrattain vähällä
tuhlauksella voipi hankkia itselleen.
Mitä taide yhdessä rikkaan luonnon kanssa voivat saada aikaan, sen
näkee toteutettuna Rio de Janeiron varakkaampain asujanten huviloissa.
Huoneet ovat niissä usein koristetut loistavilla värilöillä, jotka
etelämaalaisen vilkkaalla mielikuvituksella ovat yhdistetyt; ovet,
ikkunat, balkongit, portaat verhotut tai seppelöidyt yhäti kukkivilla
ja aina vehreillä köynnöskasveilla. Erinomaisen vaikutuksen tekevät
huoneiden edessä olevat verrattomat pylväskäytävät kuningaspalmuista
(_Oreodoxa oleracea_) ja palmitoista (_Euterpe oleracea_), joiden
sileät tasapaksut tai toisissa lajeissa keilin muotoiset rungot
näyttävät korkeilta marmoripatsailta, vaan kantavat latvassaan kauniin
uhkean lehti-ruusukkeen monen kyynärän pituisista parilehtisistä
lehdistä. Puiden takaa näkyy taiteellisia kukkalavoja ja tumman
vehreitä nurmikkoja, koristetut komealla viuhkopalmulla, jonka isot
viuhkomaiset lehdet muodostavat avaran pallonmuotoisen lehvän, taikka
näkyy sieltä suihkulähteitä, joiden rannoilla kasvavat verrattoman
komeat _Agave americana_ tai _Fourceroya gigantea_, joiden tuuheasta ja
maan tasalla olevasta lehtiruusukkeesta kohoaa usean sylen korkuinen
kuusen muotoinen kukkaröyhy, muita ihania Agave americana kasveja
mainitsematta.
Rio de Janeirossa on 12 julkista puistoa, joista 6 on pienempää ja
seuraavat 6 isompia: