1. Päiväkirja matkalta Atlantin merellä.
2. Rio de Janeirossa.
3. Vanhimmat tiedot Rio de Janeirosta.
4. Matkustus Minas Geraes maakuntaan.
5. Matkustus Queluz'in kaupunkiin.
6. Matkustus Caracan vuoristoon.
7. Caracan luostarissa.
8. Vaelluksilla Caracan vuoristossa.
9. Paluumatka Rio de Janeiroon.
10. Brasilian luonnontuotteet.
11. Indiaani-rotu.
12. Brasilian tärkeimmät Indiaani-kansat.
13. Mustat, Valkeat ja Bastaardit.
14. Seikkailu meren rannikolla.
15. Rio de Janeirossa ja sen lähistössä.
16. Paluumatka.
Ensimäinen luku.
Päiväkirja matkalta Atlantin merellä.
Les traversées sont comme les nations:
heureuses celles qai n'ont pas d'histoire!
_E. Carrey_.
Lähtö Southamptonista. -- Meritauti matkustajilla. -- Meren valo. --
Hispanian rannikko. -- Vigo. -- Lisboa. -- Portugalilaiset. --
Myrskyssä. -- Teneriffa. -- Muinaiset Guanchit -- Tulivuori. --
Teneriffan cochenilli-viljelys. -- Teneriffan kasvullisuus. --
Banaanit. -- Päiväntasaajalla. -- Lentokaloja. -- Kuumuus. -- Brasilian
rannikko.
Helmikuun 9 p. 1885. Parisissa ollessani ja varustautuessani matkalle,
jonka aioin tehdä Brasiliaan, olin lukenut englantilaisissa ja
franskalaisissa sanomalehdissä, että "Tagus" nimisen laivan piti 9 p.
helmikuuta lähteä Southamptonin satamasta Etelä-Englannissa matkalle
Rio de Janeiroon. Aika oli minulle sovelias lähtöä varten, jonkavuoksi
olin päättänyt käyttää tätä ensimäistä tilaisuutta hartaan toiveeni
toteuttamiseen, vaikka vähän myöhemmin olisin franskalaisilla laivoilla
Franskan satamista saattanut päästä matkustamaan paljoa mukavammin,
niinkuin arvasin ja niinkuin minulle myöhemmin kerrottiinkin. 6 p.
helmikuuta olin siis matkustanut Southamptoniin ja ostanut siellä Rio
de Janeiroon saakka vievän piletin toisella luokalla. Sain siitä maksaa
500 markkaa. Ensimäisen luokan piletit maksoivat 840 ja kolmannen 325
markkaa, siihen luettuna myös ruuan hinta matkalla.
Tänään kuljetti pieni laiva Southamptonin valkamasta meidät matkustajat
ulompana satamassa olevaan Tagukseen, joka on hyvin pitkä ja kapea
englantilainen niinkutsuttu pakettihöyrylaiva mahtavan "Royal Mail
Steam Navigation Company'n" omistama. Se oli jo runsaasti lastattu ja
laivan ahdas kansi suureksi osaksi täytetty häkeillä, jotka sisälsivät
englantilaisia muhkeita härkiä ja rotevia lampaita, jälkimäiset
kooltaan toista vertaa suuremmat kuin Suomen lampaat. Katselimme hiukan
karsain silmin näitä matkakumppanejamme, jotka olivat anastaneet meiltä
kävelyalamme, vaan lohdutimme itseämme arvelulla, että ne kaiketi
olivat evästä meitä ja lukuisaa laivaväkeämme varten, mutta siellä ne
kuitenkin olivat vielä Rioon saapuessamme ja lienevät siis olleet
kauppatavaraa.
Southamptonissa sai Tagus ainoastaan toistakymmentä matkustajaa, jotka
saattajiensa ja saattajatartensa seurassa keräytyivät laivaan
odottamaan sen lähtövalmistuksia. Vaan ne eivät olleet pitkällisiä, ja
pian jo kuului laivan jäähyväistoitotus. Naisten iloinen hälinä muuttui
silloin nyyhkytyksiksi, sillä eron hetki oli tullut, toisille kauan
toivottu, useimmille katkera ja surullinen.
10 p. helmikuuta. Englannin sumuinen saari on kadonnut näkyvistä ja
ainoastaan taivasta ja merta kohtaa silmä joka ilman-suuntaan.
Kovanlainen länsituuli keijuttaa laivaa, väliin vajottaen sen kokan
laineiden tasalle, väliin kohottaen korkealle ilmaan, ja samalla heiluu
laiva molemmille sivuille, kenties korkeiden mastojensa vaikutuksesta,
säännöllisesti kuin kellon heiluri. Laivamme on liian kapea ja liian
korkea (sitä voisi melkein verrata laidallaan meressä olevaan
lankkuun), saattaakseen kulkea tasaisesti edes pienessäkään tuulessa.
Meritauti on jo alkanut vaivata heikompia meistä ja siirtänyt ne
kammioihinsa vuoteen omiksi. Ne, jotka luulevat voivansa tehdä sille
vastarintaa -- ja niiden joukkoon kuulun minäkin -- pysyvät niin paljon
kuin mahdollista laivan kannella, sillä raitis ilma on paras
suojeluskeino sitä vastaan. Pieni ryyppy rommia ja lujasti
kiristetty vyö vyötäisillä ovat myöskin hyvänä apuna. [Lääkkeenä tai
suojeluskeinona meritautia vastaan saattaa ottaa teelusikallisen joka
toinen tai kolmas tunti kokaiinia seuraavan reseptin makaan: _Cocain
muriatic. gram 0,15, Spiritus vini rect q.s. ad solut., Aqua destill.
gram 150_.] Kuitenkaan ei yksikään matkustajista ole voinut sitä
kokonaan välttää ja muutaman tunnin pahoinvointi tuli minunkin
osakseni. Vihdoin tottuu ruumis laivan häilymisiin, ja loput matkaa
menee tavallisesti useimmilta ilman uutta taudin kohtausta.
11 p. helmikuuta. Tuuli on vaihdellut itäisenä, pohjaisena ja
läntisenä, Sää on ollut kaunis ja päivänpaiste lämmin.
Yöllä näin Biscayan lahdessa tuhansia pieniä loistavia esineitä, jotka
olivat ikäänkuin kimaltelevia tähtiä vedessä. Ne olivat pieniä
merieläimiä, joilla on fosforesseeraava valo, eli jotka loistavat
pimeässä samaten kuin kiiltomadot maalla. Nämät _Noctiluca_ nimiset
infusoriat eli likoeläimet ovat niin pieniä, ettei niitä paljain silmin
voi eroittaa, vaan niiden valo näkyy pienenä heikosti loistavana
pilkkuna. Sitä paitse näkyi isompia melkein kämmenen kokoisia kiiltäviä
täpliä, jotka kenties olivat _Noctiluca_ ryhmiä tai mahdollisesti
hyytelöeläimiä (_Maneetteja_). Kun niitä saattoi eroittaa ainoastaan
laivan läheisyydessä, näytti siltä kuin jos laivan ympärillä hyrskyvä
vesi olisi ärsyttänyt esiin niiden fosforesseeraavan valon.
Jälkeen puolenpäivän tuli Hispanian rannikko näkyviin. Katselin
kiikarilla sen vuorisia maisemia, joissa eroitin vihertäviä mäkisiä
ketoja, meren rannalla harmaiden kallioiden reunaamia. Notkoissa näin
paikkapaikoin ruskeita lehdettömiä metsikköjä, sillä oli talvisaika,
vaan toisin paikoin huomasin myös vihreitä metsiä, joiden puut ja
pensaat kantoivat ainavihreitä lehtiä. Harvassa siellä täällä näkyi
valkoisia kivisiä asuinhuoneita.
12 p. helmikuuta. Laivallamme oli aikomus eilisiltana poiketa Vigon
satamaan Hispanian länsi-rannalla, vaan yö saavutti meidät ennen
tuloamme sinne, jonkavuoksi laivan täytyi koko yön kulkea edestakaisin
Vigon edustalla. Tänä aamuna kiiti höyrymme Vigon pitkään ja jokseenkin
kapeaan lahteen, joka suupuolelta on suojattu Atlantin aaltoja vastaan
kivisillä saarilla ja reunattu kallioisilla vuorilla. Vaikka se on
Suomessa sangen vähän tunnettu, on se kuitenkin tärkeä satama, sillä
Vigo välittää Pohjais-Hispanian yhteyttä muun kaukaisemman maailman ja
varsinkin Etelä-Amerikan ja Afrikan kanssa. Sinne myös poikkeavat
matkoillaan Etelä-Amerikaan melkein kaikki pohjaisesta tulevat
Englannin, Saksan ja Franskan matkustaja-laivat. Vigo on kuitenkin
ainoastaan pieni kaupunki, jolla on noin 15 tuhatta asukasta, vaan se
on hyvin rakennettu ja sen kartanot ovat enimmäkseen monikertaisia
kivirakennuksia. Sen takana olevalla vuorenhuipulla on linnoituksia,
jotka turvaavat satamaa vihollista vastaan. Ympäristö on viljeltyä
maata osittain, ja lahden toisella puolella -- Vigo on nimittäin
etelärannalla -- on myös maa-taloja. Maisema on jotensakin kaunis.
Havumetsiä, tosin pienenlaisia, vaan hyvin hoidettuja, näkee siellä ja
täällä mäkien rinteillä. Samaten kasvaa vuorten rinteillä ja laaksoissa
viljelysten välissä myös lehtimetsiä, jotka tällä vuodenajalla ovat
ruskeita ja lehdettömiä.
Venheitä souti laivamme ääreen matkustajia noutamaan, ja toisissa
niistä oli myös oranseja eli appelsiineja kaupaksi. Ostin
englantilaisella rahalla, joka siellä näkyi hyvin kelpaavan, niitä koko
joukon eväiksi. Niiden hinta ei ollut täyteen 2 Suomen penniä
kappaleelta.
Satamassa oli useampia laivoja, sekä kauppalaivoja että myöskin
tullilaiva, josta tuli kaksi pyssyllä varustettua sotamiestä laivaamme
ja astuivat niihin veneisiin, joilla kuljetettiin matkustajia maahan.
Matkakumppaneiksi saimme Vigosta myös parven nälkäisiä kalalokkeja,
joita satamassa lenteli ja uiskenteli ääretön joukko. Ne ovat
harmaa- ja musta-selkäisiä _Larus_ lajeja, _L. canuksen_ ja _L.
fuscuksen_ näköisiä lajeja. Lennellen edestakaisin laivan jäljessä,
odottavat he sieltä putoavan jotakin heille ruuaksi kelpaavaa, ja
myöskin näyttää vesi, joka hyrskää ja kuohuu laivan jäljessä,
houkuttelevan heitä puoleensa, sillä tiuhan takaa tavottelevat he
vaahtoa, luullen siinä kaloja uiskentelevan.
13 p. helmikuuta tulimme varhain aamulla Portugalin pääkaupungin,
Lisboan, edustalle, vaan saimme siellä odottaa muutamia tunteja sumun
katoamista. Lisboan lahden suu on pohjais-rannikolta linnoitettu ja
myöskin keskellä salmea on saaressa pyöreä pienenpuoleinen linnoitus,
johon on pystytetty majakka-torni. Lahtea eteenpäin kulkiessa, kapenee
se kapenemistaan, kunnes siinä vesi alkaa sangen vahvasti virrata. Se
jatkenee sillä tavoin vähitellen Tajo joeksi, jonka rannoille kaupunki
on rakennettu. Pitkin pohjais-rantaa on hyvän matkaa rakennuksia ja
tehtaita, vaan varsinainen kaupunki on osittain kauempana virran
varrella, osittain järven kalttaisen suvannon rannoilla, joksi virta
siellä laajenee.
Tajon kalteville rinteille rakennettu Lisboa, jonka valkoiset,
punaiset, keltaiset ja vaalean siniset rakennukset näkyvät toinen
toisensa yli, on sangen miellyttävän näköinen. Ylinnä on suuri ja komea
kuninkaallinen palatsi, ja kauniita oudonnäköisiä kirkkoja sekä muita
isompia julkisia rakennuksia pistää siellä ja täällä esiin yksityisten
omistamain kartanoiden välissä.
Olisi ollut tilaisuus pienellä höyryllä, joka laski laivamme viereen,
nousta maalle kaupunkia ja sen kansaa katselemaan, vaan pidin
varovampana jäädä laivaamme, varsinkin kun en vielä laisinkaan taitanut
Portugalin kieltä. Vahinko tuli kuitenkin osaksi korvatuksi senkautta,
että laivastakin saattoi johonkin määrin kumpaiseenkin tutustua.
Höyrymme ympärille tuli nimittäin veneillä suuri joukko kaupungin
asukkaita, sekä sivistynyttä että alhaisempaa kansaa, ja pian oli
laivamme kokonaan kadottanut vakavan englantilaisen luonteensa, sillä
Portugalilaiset nousivat sinne ilman mutkitta, pistäytyivät kaikkialle
ja liikkuivat ja reuhaisivat siellä niinkuin kotonaan. Toiset olivat
noutamassa matkustajia ja niiden tavaroita, toiset toivat uutta lastia
höyryymme.
Laivamme teki myös suuria varustuksia Atlantin-matkaansa varten.
Kiviihiliä otti se kolme jaalan lastia ja juomavettä yhden jaalan
kannon. Jälkimäistä kuljetettiin meille viidessä isossa rautaisessa
laatikossa, joista sitä pumputtiin laivassamme oleviin isoihin
vesikammioihin. Härän-lihaa, valkojuurikkaita, porkkanoita, y.m.,
saimme myös runsaasti eväiksi. Uusia matkustajia tuli lisään satamäärä,
enimmäkseen köyhää työväkeä ja emigrantteja.
Aina kello 5:een saakka kestivät lastaukset, jonka jälkeen saattoväki
alkoi laittautua tiehensä, ensin pidettyään hirveää melua ja rähinää,
sekä vallattomassa pilanteossa että kiivaassa riidassa räyhäten.
Heidän kielensä yleinen sointu muistuttaa _sche_ äänten runsauden
vuoksi enimmin venäjän kielestä. Kasvojen puolesta luulin voivani
eroittaa heissä kaksi erillaista tyyppiä tai rotua. Sangen usein,
kenties useimmiten, on Portugalilaisella jotensakin leveät kasvot ja
paksupäinen nenä sekä ruskeat hiukset ja ruskea parta, vaan toisilla on
pikimustat hiukset ja parta, kasvot kapeita, nenä koukistunut ja kapea,
jälkimäinen muoto kenties seuraus arabialaisesta ja roomalaisesta
vaikutuksesta.
14 p. helmikuuta. Yö oli myrskyinen. Laiva keijui vahvasti ja aallot
huuhtoivat yhtämittaa sen kantta, väliin roiskuttaen vettä sen
kammioihinkin. Purjeet olivat levällään ja laivamme kiiti nopeasti
lounatta kohden.
Päivä on ollut pilvinen ja ilma lauhkea. Heikko tuuli puhaltaa
vastaamme etelästä. Lisboasta tulleet matkustajat ovat meritaudissa,
suureksi kiusaksi meille toisille, jotka aikaisemmin olemme nousseet
laivaan, ja joilla yleensä nyt on hyvä terveys. Nuoret gentlemannit
kuluttavat aikaansa eräällä heitto-pelillä laivan kannella. Ei mitään
merkillistä ole tapahtunut. Olemme Marokon kohdalla, vaan maata ei ole
millään suunnalla näkynyt senjälkeen kuin erosimme Lisboan rannikosta.
15 p. helmikuuta. Ilma on sateinen ja tuulinen, ja meritautisia on
laivassamme hyvin paljon. Matka alkaa jo meistä terveistäkin tuntua
yksitoikkoiselta. Ehtoopuolella kiihtyi tuuli kiihtymistään. Laivan-touvit
vinkuvat ja vettä roiskuu laivan kannelle. Tagus keijuu vahvasti ja
vajottaa kokkansa meren sisään niin syvälle, että näyttää ikäänkuin
laivamme olisi uppoamassa. Istun yksinäni salongissa, joka on
alakerroksessa kokkapuolella laivaa, kun äkkiä kuuluu veden loisketta
portaissa ja vahva vesivirta syöksee alas saliin. Laine on lyönyt
sisään avonaisen oven kautta ja sen jäljessä seuraa kohta toinen ja
kolmas, jotka kaikki esteettömästi tunkeutuvat laivan sisustaan.
Korttelin korkealta on vettä salongissa ja yhäti virtaa uutta lisään.
Nousin vedestä penkille ja kiipesin lastaus-aukon kautta köysiportaita
myöten kannelle, nähdäkseni mitä on tapahtunut. Tulva oli
kuitenkin ulottunut ainoastaan saliin, jossa istuin, vaikka laivan
peräpuolellakin olevassa salongissa oli lattialla isoja vesilätäköitä.
Sen suurempi ei ollut vahinko. Väestö riensi ammentamaan vettä ja
tuokiossa oli lattiamme siitä vapaa. Onneksi ei ollut kuitenkaan
hytteihimme tunkeutunut vettä, kun ne olivat korkealla kynnyksellä
eroitetut salongeista.
16 p. helmikuuta. Aamupäivällä tuli etelässä taivaanäärellä näkyviin
himmeä varjo, jossa eroitti korkean välkkyvän huipun ikäänkuin
valkoisella lumivaipalla verhottuna.
Se on Teneriffan saari, sanottiin minulle.
Kun lähenimme saarta, huomasin että ensimäinen muoto, jossa se
näyttäytyi, ei ollutkaan vallan todellisuuden mukainen. Sen huippua
verhosi valkoinen päivän paisteessa välkkyvä pilvi, joka näytti vuorta
peittävältä lumikinokselta.
Alempana avautui melkein troopillinen luonto eteemme. Dracsenat,
palmupuut, banaanit, viikunapuut y.m. etelän kasvit reunaavat saaren
viljelyksiä ja koristavat sen kyliä. Vaan muutoin on se tältä puolelta
metsätön ja sen jylhäin vuorten rinteillä eroittaa ainoastaan
täplittäin harmaanvihreitä pensaita. Punaisen ruskea maa välkkyy
nurmikkojen välissä ja lyyjynharmaita kallioita pistää esiin vuorten
syrjistä.
Kylien ja edessämme olevan _Santa Cruz'in_ kaupungin ympärystöllä on
viljelyksiä vuorten rinteillä portaanmuotoisina penkereinä toinen
toisensa yläpuolella. Ne ovat jo vihreässä puvussa, vaikka Teneriffassa
nyt on talvis-aika, kuten voipi huomata myöskin niistä lehdettömistä
kuivannäköisistä puista, jotka kohottavat harmaita oksiaan esiin
Dracfenojen, Tamariskien ja daadeli-palmujen ainavihreiden lehväin
välissä. Ilma on kuitenkin tällä hetkellä kuumaa ja päivä paahtaa
polttavasti laivan kannelle.
Teneriffa onkin vallan likellä troopillisen vyöhykkeen alaa, ainoastaan
28 astetta pohjaispuolella tasapiiriä. Se kuuluu Kanarian saaristoon,
vaan muut siihen luetut saaret ovat niin kaukana ett'emme niitä Santa
Cruz'in edustalta, johon laivamme on pysähtynyt, saata laisinkaan
eroittaa. Sen pituus on noin 89 virstaa, suurin leveys 56 virstaa ja
pinta-ala 1,946 neliövirstaa. Se on hispanjalainen omistus ja sen
asukkaat, joita kaikkiaan on 105 tuhatta, ovat hispanialaistunutta
sekarotua, joka on syntynyt Hispanialaisten siirtolaisten
sekaantumisesta saaren alkuasukkaiden Guanchien sekä vähemmässä määrin
myöskin Arabien, Norrmannisten valloittajain ja Neekerien kanssa.
Nämät Guanchit olivat todennäköisesti Afrikasta tullutta Berberiläistä
kansaa, valkoisia eli ruskeita, dolichocephaaleja, pitkiä ja
rotevampia, kuin Arabialaiset, mustasilmäisiä ja sileä- tai
suortuva-tukkaisia. Heidän kasvonsa olivat vähemmän pitkät, kuin
Arabialaisilla, otsa vähemmin kalteva, nenä leveämpi ja lyhyempi, ja
huulet paksummat. He kävivät alastomina tai vuohen nahoilla eli muilla
peitteillä hiukan vaatetettuina, ja sekä miehillä että naisilla oli
tapana maalata itseään vihreällä, punaisella ja keltaisella värillä.
Mitään talvea euroopalaisessa merkityksessä ei Teneriffassa myöskään
ole. Tammikuussa, joka on vuoden kylmin kuukaus, on keskimääräinen
lämpö 17,7°, ja lokakuussa, joka on lämpöisin kuukaus, on 26,1° Cels.
(Santa Cruz'issa.)
Kuitenkin saaren korkeimmalla vuorella, _Pico de Teyde'lla_, jonka
huippu on 3,715 metriä merenpinnan yläpuolella, ja jonka sanotaan
näkyvän kahden ja kolmenkin sadan virstan päähän, on talvella
paikoittaisin vahvoja lumikinoksia ja jäätikköjä, joita sen
kraatterista nousevat kuumat (noin 85 asteiset) höyrytkään harvoin
voivat sulattaa. Pico de Teyde on nimittäin suuremmoinen tulivuori,
jonka vulkaaninen voima ei vieläkään ole kokonaan masentunut, ja joka
sadan tai viidenkymmenen vuoden väliajalla, viimeiseksi vuonna 1798, on
syössyt kidastaan tulta ja laavavirtoja, ankarasti tärisyttäen koko
saarta.
Teneriffa ja muutkin Kanarian saaret ovat melkein kokonaan vulkaanista
syntyä, ja pitkin niiden rantaa pistää esiin niemiä, jotka ovat
muodostuneet laavavirroista. Muilla vuorilajeilla kuin trachyteillä,
basalteilla ja obsidianeilla onkin vähäpätöinen sija koko saaristossa.
Suurin osa Teneriffasta on vulkaanista tuhkaa, kuonaa ja kalliota,
vaan varsinkin sen pohjoispuolisessa osassa, joka on kosteiden
passadituulten alla, ovat laaksot myöskin erinomaisen hedelmällisiä,
niinkuin yleensäkin on maanlaadun laita, joka on syntynyt vanhain
laavakerrosten rapautumisesta.
Pääelinkeinot ovat siellä maanviljelys, cochenilliviljelys ja kalastus.
Viljelykasveista ovat tärkeimmät vehnä ja muut viljalajit, maissi ja
viiniköynnös. Cochenillit, joita enimmin kootaan Teneriffalla,
tuottivat vuosina 1880-1884 Kanarian saaristolle vuosittain yli 6
miljoonaa markkaa. Niitä lähetetäänkin maailmankauppaan Kanarian
saaristosta monta vertaa enemmän kuin kaikista muista maista yhteensä.
Niiden sikiämistä varten viljellään laveilla aloilla piikkisiä
kaktus-kasveja (_Opuntia_-lajeja), joilla punaista väriainetta
sisältävät cochenillihyönteiset (_Coccus cacti_) elävät.
Kasvullisuus on Teneriffassa erittäin vaihteleva, sillä pitkin vuorten
rinteitä on useampia hyvin erillaisia kasviregiooneja toinen toisensa
yläpuolella. Alinna on mehevien kasvien vyöhyke, jossa viljelykset
suurimmaksi osaksi ovat, ja jossa puunmuotoiset mehevät _Euphorbiat_ ja
yhdysponsinen _Kleinia neriifoolia_, cypressinmuotoinen _Tamarix
canariensis, Dracaena draco_ sekä useat troopilliset viljelypuut
kasvavat. Sitten seuraavat metsäregioonit, laakerien (_Laurus
foetens_), öljypuiden (_Olea excisa_), puunmuotoisten Ericain (_Erica
arborea_) ja Myricain (_Myrica faya_) vyöhyke sekä havupuiden (_Pinus
canariensis_) ja cypressien (_Juniperus cedrus_) zooni, joka Teneriffan
pohjaisosassa on paraiten säilynyt. Yläpuolella näitä usein pilvillä ja
sakealla sumulla peitettyjä metsäregiooneja, joiden yläraja on 1,600
metrin vaiheella, ovat sitten aukeat alpiiniregioonit, johon
Retama-varvukot (_Spartocytisus nubigenus_) ja heinikot kuuluvat.
Siellä ja täällä eroitamme laaksoissa valkohuoneisia kyliä ja isoimman
laakson kohdalla, pienen aukean merenpoukaman rannalla on _Santa Cruz_
niminen näennäisesti vähäinen kaupunki, jolla kuitenkin on noin 17
tuhatta asukasta. Muissa osissa saarta on vielä muitakin ei vallan
pieniä kaupunkeja, vaan niitä emme saata nähdä laivaamme. Santa Cruz'in
uudesti maalatut valkoiset ja keltaiset litteäkattoiset huoneet, vaikka
ne ovat ainoastaan yksi- tai kaksi-kerroksisia, näyttävät kuitenkin
sangen sieviltä, varsinkin kun ne ovat palmupuilla ja Dracaenoilla
eroitetut toisistaan. Kaupungin ympärystöllä on meren rannalla myös
muutamia kivestä rakennettuja pieniä linnoituksia uhkauksena
luvattomasti satamaan pyrkiville laivoille.
Tämän näköalan kauneutta enentää vielä joukko laivoja, aluksia ja
veneitä, jotka keijuvat aukeassa satamassa, jossa niillä on suojaa
ainoastaan etelä- ja länsi-tuulia vastaan.
Saaren asukkaita tulee veneillä laivamme luokse. Huomiotani vetävät
puoleensa muutamat sivistymättömään kansaan kuuluvat keikarit, jotka
ovat koristaneet poskiaan punaiseksi maalatulla hopearuplan kokoisella
täplällä. Muutamissa veneissä tarjotaan meille kaupaksi monenlaisia
saaren tuotteita, niinkuin appelsiineja, miehen nyrkin kokoisia
sitrooneja, banaaneja, sikareja, liköörejä, isoja olkihattuja, y.m.
Nämät tavarat ovat kaikki helppohintaisia ja menevät hyvin kaupaksi.
Minäkin ostan yhdellä shillingillä (1 mk 20 penn.) banaaneja ja saan
niitä 25 kappaletta. Banaanihedelmät ovat Suomessa melkein
tuntemattomia, sillä niitä on sangen vaikea sinne asti säilyttää
mätänemättä. Kuitenkin sekä banaani-ruoho että sen likisukuinen pisanki
(_Musa paradisiaca_ ja _sapientum_) ovat tavattoman suurien lehtiensä
vuoksi Suomessakin tunnetut ja vetävät kasvihuoneissa komeutensa kautta
huomion puoleensa. Banaani-hedelmiä on useita toisintoja, vaan
tavallisemmat ovat 4-6 tuuman pituisia ja tuuman tai puolentoista
paksuisia koukeroita kurkkuja. Ne istuvat kiinni lähetysten yhteisessä
kyynärän tai puolentoista pituisessa varressa ja muodostavat siten
paksun tähkän, jonka latvassa ovat hedekukat nyrkin kokoisena punaisena
nuppuna paljaan varren päässä. Näiden kellertävien kurkkujen sisässä
ohkoisen ja helposti irtautuvan nahkean kuoren alla on pehmeä vaalea
ydin, jonka sisässä on hyvin pieniä ruskeita siemeniä. Tämä ydin on
hedelmän syötävä osa. Sen maku on jauholla sekoitetun meden tapaista,
vaan sangen miellyttävää, ja haju melkein niinkuin ananas-hedelmällä.
Aineeltaan on se ikäänkuin limaista jauhoa ja hyvin ravitsevaa, niin
että jo muutamista saapi tarpeeksi.
17 p. helmikuuta olemme pohjaisen käännepiirin tienoilla. Taivas on
pilvetön, tuuli vieno, ja päivä paistaa lämpimästi. Kaunis kesäinen
päivä, ilman mitään tapahtumia.
18 p. helmikuuta on polttavan kuuma päiväpaiste ja tuuli on liian
heikko voidakseen lieventää rasittavaa kuumuutta. Riittävän liikkeen
puute raukaisee ruumistamme, sillä ala, jolla saamme liikkua, on liian
vähäinen.