Julkinen paikka Altorfin luona.
Taustassa oikealla linna "Urin lukko" vielä pystyssä olevine
rakennustelineineen niinkuin ensimmäisen näytöksen kolmannessa
kuvaelmassa. Vasemmalla näköala useille vuorille, joilla kaikilla
palaa merkkitulet. On aamuhämärä, kellot kaikuvat etäisyydestä.
_Ruodi, Kuoni, Werni, Mestari Steinmetz_ ja vielä muita _maamiehiä_
ynnä _vaimoja_ ja _lapsia_.
RUODI.
Vuorilta merkkitulet näättekö?
STEINMETZ.
Te kellot kuuletteko metsän yli?
RUODI.
Vapautta tietää se.
STEINMETZ.
On linnat meidän.
RUODI.
Me Urin maassa, tällä turpeellamme,
tyrannilinnaa tuota kärsimmekö?
Me viimeisinä vapaudummeko?
STEINMETZ.
Nuo saako seista muurit sortavaiset?
Ne alas murtakaa!
KAIKKI.
Niin! Alas! Alas!
RUODI.
Miss' Urin härkä on?
URIN HÄRKÄ.
Täss' olen. Mitä?
RUODI.
Vuorelle nouskaa, torveen puhaltakaa,
niin että kaiku kukkuloita kiirii
ja kautta kuilujen ja laaksoin kutsuu
hereille heti kaikki miekkamiehet
vuoriston laajan!
_Urin härkä_ menee. _Walter Fürst_ tulee.
WALTER FÜRST.
Veikot, vartokaa!
Schwyzistä tullut viel' ei viesti eikä
myös Unterwaldista, kuin siell' on seikat.
RUODI.
Miks vartoisimme? Sortaja on kuollut
ja koittanut on päivä vapauden.
STEINMETZ.
Tää eikö riitä meille tulten sana,
mi kaikkialta kukkuloilta lieskaa?
RUODI.
Tulkaatte, työhön, miehet, vaimot, kaikki!
Rakennus rikki! Kaaret poikki! Muurit
murskaksi! Paas ei paaden päälle jääkö!
STEINMETZ.
Toverit, tulkaa! Rakensimme sen,
sen repiä myös voimme.
KAIKKI.
Maahan linna!
(Syöksyvät joka taholta rakennuksen kimppuun.)
WALTER FÜRST.
En hillitä voi enää virran vuota.
_Melchtal_ ja _Baumgarten_ tulevat.
MELCHTAL.
Kuin? Linna seisooko, ja tuhkana
jo Sarn on sekä sortunut on Rossberg?
WALTER FÜRST.
Vapauden meille, Melchtal, tuotteko?
Jo onko vihollinen karkoitettu?
MELCHTAL (häntä syleillen)
Maa vapaa on. Ah, isä, iloitkaa,
nyt tällä hetkellä kun haastelemme,
ei sortajata enää Sveitsin maassa.
WALTER FÜRST.
Kuin linnat valloititte, kertokaa!
MELCHTAL.
Se Rudenz oli, joka Sarnin linnan
miehuuden uljaan uhkatyöllä valtas.
Rossbergiin itse olin yöllä noussut.
Mut kuulkaa, kuinka tapahtui! Kun linnan
olimme tyhjentäneet sortajista,
sen sytytimme, liekit pilviin leiskui,
niin syöksyy Diethelm, knaappi Gesslerin,
ja huutaa, että Berta Bruneck palaa.
WALTER FÜRST.
Vanhurskas taivas!
(Kuuluu, kuinka rakennuksen hirret sortuvat.)
MELCHTAL.
Hän se itse oli,
käskystä voudin salaa tuotu tänne.
Nous Rudenz raivokkaana, kuultiin, kuinka
jo parret kaatui, pielet vankat vaappui,
sill' aikaa onnettoman hätähuuto
savusta kaikui.
WALTER FÜRST.
Pelastuiko neiti?
MELCHTAL.
Nopeutta kysyttiin ja tarmokkuutta!
Jos Rudenz ollut ois vaan herramme,
varottu varmaan oisi henkeämme;
mut liittolaisemme hän oli, Berta
maan oli ystävä. Niin pantiin vaaraan
elämä, henki, syöstiin tuleen.
WALTER FÜRST.
Neiti
elossa onko?
MELCHTAL.
On. Rudenz ja minä
liekeistä hänet kaksin kannoimme,
ja takanamme hirret räiskyi, sortui.
Ja nyt, kun neiti oli pelastunut
ja aukas silmät elämälle, syöksyi
mun povelleni vapaaherra, vaiti
nyt siinä veljesvala vannottiin,
mi karaistuna tulen kautta kaikki
vakaana kohtalot on kestävä.
WALTER FÜRST.
Ja Landenberg?
MELCHTAL.
Hän Brünigin on tiellä.
Syy mun ei ollut, että silmäin valon
isäni sokaisija säilytti.
Hänt' takaa ajoin, virralla sain kiinni
ja raastoin hänet taaton jalkain juureen.
Jo päällä päänsä heilui miekka; ukon
sokean laupeutta rukoillen
hän hengen lahjaks sai. Mut vannoi valan
takaisin milloinkaan ei tullaksensa;
ja sen hän pitää. Kokenut hän on
käs'varttamme.
WALTER FÜRST.
Hyv', ettei voittohonne
verinen tahra jäänyt!
LAPSET (juoksevat näyttämön yli rakennusjätteitä käsissään).
Vapaus! Vapaus!
(Urin torvi raikahlaa voimakkaasti.)
WALTER FÜRST.
Kas, mikä juhla! Tätä päivää vielä
vanhoina muistelevat lapset.
(Tytöt tuovat hatun tangon päässä; kansa täyttää koko näyttämön)
RUODI.
Tässä
on hattu meidän kumarrettavamme.
BAUMGARTEN.
Sanokaa, mitä sille tehdään!
WALTER FÜRST.
Taivas!
Tään hatun alla seisoi Tell ja poika.
USEAMPIA ÄÄNIÄ.
Hävittäkää tuo sortovallan muisto!
Tulehen hattu!
WALTER FÜRST.
Ei, se säilytetään.
Aiottu sorron valtikaks se oli,
vapauden olkoon ikimerkki nyt!
(Maamiehiä, vaimoja ja lapsia seisoo ja istuu hajoitetun
rakennuksen raunioilla maalauksellisena ryhmäkuvana suuressa
puoliympyrässä.)
MELCHTAL.
Siis raunioilla sortovallan, veikot,
iloisna seisomme ja ihanasti
nyt täytetty on Rütlin vala.
WALTER FÜRST.
Vasta
työ alettu on, lopetettu ei.
Nyt ovat miehuus, sopu vankka tarpeen;
näät varmat olkaa, kuningas ei jätä
voutinsa surmaa kostamatta, tahtoo
väkisin palauttaa karkoitetun.
MELCHTAL.
Hän tänne tulkoon sotalaumoinensa!
Sisäinen onhan vaino voitettu;
me kyllä kukistamme ulkonaisen.
RUODI.
Tuo solat harvat heitä maahan tähän,
me suljemme ne ruumihillamme.
BAUMGARTEN
Ikuinen side meitä yhdistää,
pelota eivät sotalaumat meitä.
_Rösselmann_ ja _Stauffacher_ tulevat.
RÖSSELMANN (tullessaan)
Hirmuiset ovat taivaan tuomiot.
MAAMIEHIÄ.
Mik' on?
RÖSSELMANN.
Miss' ajoissa me elämme!
WALTER FÜRST.
Mit' on? Ah, herra Werner? Meille mitä
te tuotte?
MAAMIEHIÄ.
Mitä?
RÖSSELMANN.
Kuulkaa, kauhistukaa!
STAUFFACHER.
Olemme päässeet pelon suuren alta.
RÖSSELMANN.
Murhattu keisari on.
WALTER FÜRST.
Taivaan vallat!
(Maamiehet kiirehtivät ylös ja ympäröivät Stauffacherin.)
KAIKKI.
Murhattu! Kuinka? Keisari? Vait! Kuulkaa!
MELCHTAL.
Se mahdotonta. Mistä saitte sanan?
STAUFFACHER.
On totuus: murhattu on Bruckin luona
kuningas Albrecht. Viestin on mies varma
Schaffhausista, Johannes Müller, tuonut.
WALTER FÜRST.
Ken teki uhkateon kaamean?
STAUFFACHER.
Työn tekijästä kammo kasvaa vielä.
Sen heimo teki, Schwabin herttua
Johann, mi vainajan on veljen lapsi.
MELCHTAL.
Mi hänet saattoi sukumurhaan?
STAUFFACHER.
Isän
perintömaat hält' epäs keisari,
hän vaikka pyytämästään pyysi niitä.
Jo sanottiin, hän niit' ei saisikaan,
vain piispanhiipan. Kuinka olkoonkin,
nyt nuorukainen korvan kallisti
neuvoille ase-ystäväinsä, päätti
keralla valtaherrain Eschenbachin,
von Tegerfeldin, Wartin ynnä Palmin,
kun oikeutt' ei saada voinut, kostaa
omalla kädellään.
WALTER FÜRST.
Kuin täytettiin
työ hirmun, kertokaatte!
STAUFFACHER.
Ratsain kulki
kuningas Badin Steinistä Rheinfeldiin,
miss' oli hallituksen paikka. Kanssaan
häll' oli ruhtinaat Hans ynnä Leopold
ja saatto ylhäisintä aatelia.
Ja kun he Reusziin saapuivat, miss' on
ylitse virran lautoin kuljettava,
murhaajat tunkeutuivat haahteen sekä
saatostaan salpasivat keisarin.
Nyt poikki viljapellon kruunupää
kun ratsastaa (sen alla suuri, vanha
kaupunki maanne muinais-aikahinen),
Habsburgin vanha linna silmäin eessä,
mi koti korkean on heimonsa,
Hans herttua lyö puukon hälle kurkkuun,
peitsellä pistää häntä Rudolf Palm
ja Eschenbach pään hältä halkaisevi,
vereensä että ratsultaan hän vaipuu,
omalla maalla omain murhaamana.
Toiselta rannalta työn saatto näki;
mut, virta välillään, he muut' ei voineet
kuin heikkoon hätähuutoon puhjeta.
Mut tiellä istui köyhä vaimo; hänen
sylissään ehtyi hurme keisarin.
MELCHTAL.
Näin on hän saanut haudan varhaisen,
mi määrätönnä kaikki tahtoi ryöstää!
STAUFFACHER.
Hirmuinen kauhu maassa vallitsee;
suletut ovat kaikki vuorisolat,
rajansa jokainen maakunta vahtii;
porttinsa sulki itse vanha Zürich,
nuo vuotta kolmekymment' auki olleet,
pelosta murhaajain ja murhan koston.
Näät pannakirous kädessänsä saapuu
magyarein kuningatar, julma Agnes,
mi sukupuolensa ei vienon tunne
lempeyttä, kostamahan taaton verta
murhaajain koko heimokunnille,
väelle, lapsiin, lastenlapsiin saakka;
niin, saakka heidän linnojensa kiviin.
Hän vannonut on kokonaiset suvut
lähettää taaton hautaan, kylpeä
veressä niinkuin aamukastehessa.
MELCHTAL.
Ja tiedetäänkö, minne murhaajat
paenneet ovat?
STAUFFACHER.
Viittä eri tietä
he teon tehtyänsä pakenivat
ja erosivat ainiaaksi. Kuuluu
vuorilla harhailevan herttua.
WALTER FÜRST.
Näin heilimöi ei heille rikos! Kosto
ei kanna jyvää; itselleen on itse
ravinto kauhun se; sen nautinto
on murha ja sen tyydytys on hirmu.
STAUFFACHER.
Tuo hyötyä ei rikos murhaajille;
mut käsin puhtahin me poimimme
verisen herjan siunaavaisen heelmän.
Pelosta suuresta näät päässeet oomme
vapauden suurin sortaja on kuollut
ja kuulon mukaan käypä valtikka
Habsburgin heimolta on toiseen sukuun;
vapautta vaalin valtakunta käyttää.
WALTER FÜRST ja MUUT.
Mit' tiedätte?
STAUFFACHER.
On Luxemburgin kreivi
useimmat äänet saanut.
WALTER FÜRST.
Onneks oltiin,
me uskolliset valtakunnalle!
Nyt toivoa voi oikeutta.
STAUFFACHER
Kaipaa
uus herra ystäviä, meidät on
kostolta Itävallan varjeleva.
(Maamiehet syleilevät toisiaan.)
_Lukkari_ kuninkaallisen _Airueen_ kera.
LUKKARI.
Päät kansan tässä ovat arvokkaat.
RÖSSELMANN ja MUUT.
Mik' on?
LUKKARI.
Tään kirjeen valta-airut toi.
KAIKKI. (Walter Fürstille),
Lukekaa!
WALTER FÜRST (lukee).
"Kunnon miehet Schwyzin, Urin,
ja Unterwaldin, kuningatar Elsbeth
suo teille armonsa ja hyvyytensä."
USEITA ÄÄNIÄ.
Lopuss' on valtansa! Mit' tahtoo hän?
WALTER FÜRST (lukee).
"Suuressa lesken-surussansa, johon
nyt hänet saattanut on hurmekuolo
herransa kuninkaansa, muistuu hälle
rakkaus ja kunto vielä vanhan Sveitsin."
MELCHTAL
Ne muistuneet ei hälle onnen aikaan.
RÖSSELMANN.
Vait! Kuulkaamme!