Yhä vankina on
valo auringon,
meni mailleen jo marraskuussa.
Hämäriss' sinertää
lumihelmet ja jää,
kevyt kuura kiiluvi puussa.
Säkenöi syvä yö,
revon roihut lyö
yli taivaiden sähköistä tultaan.
Avaruus salamoi,
yö hetkeksi voi
ylt'ympäri puhjeta kultaan.
Salamoi syvä yö,
ikitähtien vyö
säkenöi tuhansin jalokivin.
Ylös kuu kohoaa,
valo sen kuvastaa
kinoksiin kotikoivujen rivin.
Vaikk' kahleissa on
säde auringon,
koko kaikkeus kuitenkin hohtaa.
Valo tähtien vyön
läpi kuolonkin yön
valonlähteille henkemme johtaa.
Valon lähdett' ei näy,
mut esteettä käy
läpi kaikkeuden henkemme vapaa.
Sido ei sitä maa,
valon siivet se saa,
Isän istuimen ylhäällä tapaa.
Valon varjo on yö,
vapauttaen lyö
läpi yön säde huomenen koiton.
Avaruus salamoi,
koko kaikkeus soi
ilolaulua valkeuden voiton!