Sana, taivaat mi loi, jumalallinen Järki,
pimeän iki-yön joka ukset särki
aluss' aikojen, kiireelle korkeuden kuvun
pyhän auringon nosti, ja tähtien luvun
lukemattoman vahvuuden helmassa luki,
rajat ainehen rasti, ja säihkyen puki
tomun, maan elon välkkyvään valtiasverhoon.
Sana, min tajunnassa ihmisen suvun
syvä synty on, alkujen alku ja juuri.
Sana luova, siunaava, säihkyvä, suuri,
mi kätkenyt on idun tammen terhoon,
maan uumenihin elon voiman, mi nostaa
pimeästä pinnalle laihon laajan.
Sana, sinkoova ukkosen välkkyvän vaajan,
mi leimahtaa idän ääristä länteen,
Sana lahjomaton, joka rankasee, kostaa
tihutyöt, virittää vihan jousen jänteen.
Sana siunaava, hurskaan mi kulkua johtaa,
hänen polkunsa päällä tähtenä hohtaa,
Sana, joss' inehmot jumaluuden kohtaa.
* * *
Sana kuolematon, jumalallinen valta,
meret, maat joka täyttävi, sen Jumalalta
suku ihmisten sai, välill' luodun ja Luojan
side ainoa, jot' ole muille ei suotu.
Sanan voimalla luojaksi nousta voi luotu,
rakentaa ylt'ympärilleen ikisuojan,
meret hallita, vallita maan sekä aineen,
avaruuksihin nousta ja lannistaa laineen,
pihat pilvien nähdä, ja kuiluihin syöstä,
omistaa hedelmät tuhatvuosien työstä,
joit' yksikään hältä ei riistä, ei ryöstä.
Vapauttaa vangitut henget hän voi,
alas taivaista hän tulen siunaavan toi,
Sanan, jonka valtaa ei vangita saata,
joka yössämme loistaa ja lohduttaa maata.