Teatterihuone komeasti valaistu.
Voitte uskoa, että sinä iltana teatteri oli täpösen täynnä väkeä jo
tuntia ennen näytöksen alkua.
Ei ollut enää saatavissa ainoatakaan nojatuolia tai permantopaikkaa,
tai aitiota, ei vaikka olisi maksanut kourallisen kultaa.
Sirkus oli täynnä kaikenikäisiä lapsia, pieniä tyttöjä ja poikia, jotka
aivan kuumeella odottivat saada nähdä tuon kuuluisan pienen aasi
Pinocchion tanssivan.
Kun esityksen ensimmäinen osa oli lopussa, sirkuksen johtaja astui
puettuna mustaan hännystakkiin, valkoisiin ratsuhousuihin ja
korkeavartisiin saappaisiin, suurilukuisen yleisön eteen. Tehtyään
syvän kumarruksen, lausui hän hyvin juhlallisena seuraavan puheen:
"Kunnianarvoinen yleisö, naiset ja herrat!
"Saapuessani matkallani tähän kuuluisaan pääkaupunkiin olen kaikkein
nöyrimmästi tahtonut hankkia sekä kunnian että huvin esittää tälle
nerokkaalle ja etevälle yleisölle kuuluisan pienen aasin, jolla jo on
ollut kunnia tanssia hallitsijain edessä kaikissa Euroopan
mahtavimmissa hoveissa.
"Minä kiitän teitä, auttakaa meitä elähdyttävällä läsnäolollanne ja
unohtakaa puutteellisuutemme!"
Tähän puheeseen vastattiin naurulla ja kättentaputuksilla, mutta
taputukset kiihtyivät moninkertaisesti, aivan rajuilman kaltaisiksi,
kun pieni aasi Pinocchio näyttäytyi keskellä sirkusta. Se oli kokonaan
juhla-asussa. Sillä oli uudet kiiltonahkaiset valjaat, koristetut
messinkiheloilla, ja kummankin korvan takana valkoinen kamelia, harja
oli jaettu pieniin kiharoihin, joihin oli solmittu punaisia
silkkinauhoja. Sen ruumiin ympäri oli sidottu leveä kullalla ja
hopealla kirjailtu vyö ja häntä oli letitetty punaisilla ja kirkkaan
sinisillä samettinauhoilla. Sanalla sanoen niin soma oli tämä pieni
aasi, että siihen voi aivan rakastua.
Tirehtööri lisäsi, esittäessään hänet yleisölle:
"Korkeasti kunnioitetut kuulijani! En ole tässä valehdellakseni, vaan
kertoakseni teille, mitkä suunnattomat vaikeudet minulla on ollut ennen
kuin sain taltutetuksi ja opetetuksi tämän märehtijän, jonka koti on
vuoristossa päiväntasaajan kuumilla tasangoilla. Pyydän huomauttaa sen
hurjuutta, jonka vuoksi huomasin mahdottomaksi käyttää sitä tavallisena
sivistyneenä nelijalkaisena, minun on monen monituiset kerrat täytynyt
turvautua ruoskan rakastettavaan kieleen. Mutta sen sijaan, että se
olisi ruvennut pitämään minusta, on minun hyvä tahtoni vain lisännyt
sen vastenmielisyyttä. Mutta kuitenkin löysin minä, Gallin järjestelmää
seuraten, hänen pääkallostaan pienen luuruston, jonka itse Pariisin
lääkeopillinen tiedekunta on tuntenut hiusten ja piruettitanssin
perusjuureksi. Ja sen vuoksi minä tahdoin opettaa aasin tanssimaan ja
myöskin hyppäämään tynnyrivanteen ja silkkipaperilevyjen läpi. Ihailkaa
siis sitä ja arvostelkaa sitten itse! Ennen kuin sanon teille hyvästi,
hyvä herrasväkeni, sallikaa minun kuitenkin ensiksi kutsua teidät
huomispäivän aamupäiväjuhlaan, ja jos ennustus sateesta toteutuisi,
niin huomispäivän iltanäytös siirretään huomenaamuksi aikaiseksi, kello
yhdeksitoista jälkipuolen aamupäivätunniksi".
Tässä johtaja teki uuden, hyvin syvän kumarruksen ja kääntyi sitten
Pinocchioon sanoen:
-- Rohkeutta, Pinocchio! Ennen kuin alamme taidetemppuinemme, saat
tervehtiä tätä arvoisaa yleisöä, herroja, naisia ja lapsia!
Pinocchio taivutti tottelevaisesti etujalkansa polvet ja jäi siihen
asentoon siksi kunnes johtaja läimäytti piiskallaan ja huusi:
-- Juoksuun!
Silloin kohosi aasi kaikille neljälle jalalleen ja alkoi kiertää rataa
koko ajan juosten.
Hetkisen kuluttua huusi johtaja:
-- Nelistä! Seuraten käskyä muutti Pinocchio juoksun nelistämiseksi.
-- Täysi vauhti! ja Pinocchio alkoi juosta täyttä vauhtia. Mutta juuri
hänen juostessaan kuin kilpa-ajohevonen, johtaja ojensi käsivartensa
suoraan ilmaan ja laukaisi revolverilla laukauksen.
Tämän kuullessaan kaatui aasi pitkälleen sirkuksen lattialle, ollen
muka haavoitettu ja kuolemaisillaan.
Kun se sitten taas nousi ylös, puhkesi yleisö niin äänekkäisiin
hyvä-huutoihin ja taputti niin kovaa käsiään, että olisi luullut
tähtiin asti kuuluvan, ja oli luonnollista, että aasi kohotti päänsä ja
katsoi ylös ja sen tehdessään huomasi hän eräässä aitiossa kauniin
naisen, jonka kaulassa kultaketjussa riippui medaljonki. Medaljonkiin
oli maalattu marionetin kuva.
-- Se on minun muotokuvani! Tuo neiti on minun hyvä haltijattareni!
Pinocchio sanoi itsekseen, tuntien haltijattaren heti paikalla. Ja
kokonaan ilon valtaamana hän koetti huutaa:
-- Oi pieni haltijattareni! Oi pieni haltijattareni!
Mutta näiden sanojen sijaan hänen kurkustaan pääsi niin kaikuva ja
räikeä aasinhuuto, että kaikki katsojat ja etenkin kaikki pojat, jotka
olivat teatterissa, purskahtivat nauruun.
Mutta tirehtööri tahtoi opettaa aasille, ettei ole hyvän kasvatuksen
merkki asettua noin aasinhuutoja ammumaan aivan yleisön eteen ja löi
sitä kuonolle piiskan varrella.
Aasi parka pisti ulos pitkän kielensä ja nuoleksi kuonoansa ainakin
viisi minuuttia arvattavasti toivoen, että se sillä lakkaisi
kirvelemästä.
Mutta miten suuri olikaan sen epätoivo kun katsoessaan ylös toisen
kerran huomasikin aition tyhjäksi ja haltijattaren kadonneen.
Se tunsi kuolevansa, silmät täyttyivät kyynelillä ja purskahti
katkerasti itkemään. Mutta sitä ei kukaan huomannut, kaikkein vähiten
johtaja, joka vaan läiskytteli piiskallaan ja huusi:
-- Joutuun, Pinocchio! Näytäpäs nyt herrasväelle, miten somasti osaat
hypätä tynnyrivanteen läpi!
Pinocchio koetti kaksi tai kolme kertaa, mutta joka kerran joutuessaan
vanteen luokse se kulki aivan mukavasti sen alitse, sen sijaan että
olisi hypännyt lävitse. Viimein se otti vauhtia ja pääsi todellakin
läpi, mutta onnettomuudeksi takajalat tarttuivat vanteeseen ja se
putosi suinpäin toiselle puolelle yhtenä käärönä.
Noustuaan taas ylös ontui se ja pääsi töin tuskin talliin.
-- Pinocchio esiin! Me tahdomme nähdä pikku aasin! Pieni aasi esiin!
huusivat pojat permannolta, jotka surullinen tapahtuma oli täyttänyt
säälillä.
Mutta pieni aasi ei näyttäytynyt enää sinä iltana.
Seuraavana aamuna eläinlääkäri tutki sen, ja selitti että aasi jäisi
koko elinajakseen ontuvaksi.
Silloin johtaja sanoi tallirengilleen:
-- Mitä nyt teen tällä ontuvalla aasilla? Se olikin hyödytön
leivänpureksija. Vie se torille ja myy siellä!
He tapasivatkin torilla heti ostajan, joka kysyi tallirengiltä:
-- Paljonko maksaa ontuva aasisi?
-- Kaksikymmentä markkaa.
-- Kaksikymmentä viidenpennin lanttia saat. Älä luulekaan että minä
ostan sen vetojuhdaksi, minä ostan sen ainoastaan nahan vuoksi. Minä
näen, että sillä on erikoisen paksu nahka ja siitä aion tehdä rummun
kotikyläni soittokunnalle.
Koettakaapas, poikani, kuvitella miten iloiseksi Pinocchio tuli, kun
hän kuuli, että hänestä tahdottiin tehdä rummun nahka!
Niin sitten kävi, että ostaja maksettuaan markkansa, talutti aasin
merenrannalle, ripusti kiven sen kaulaan ja sitoi sen yhden jalan
ympäri nuoran, jonka toisesta päästä piti kädellään kiinni ja sysäsi
äkkiä aasia, niin että tämä putosi mereen.
Suuri kivi, joka oli köytetty Pinocchion kaulaan, veti sitä suoraa
päätä pohjaan, mutta ostaja istui kalliolle odottamaan nuora kädessään,
sillä hän tahtoi antaa aasin kunnollisesti hukkua, saadakseen sitten
nylkeä siltä nahan.