Annikkainen neito nuori
Istui Turun sillan päässä,
Kaitsi kaupungin kanoja,
Neuoi Turun neitosia.
Nousi pilvi luotehelta,
Toinen lännestä läheni.
Joka nousi luotehelta,
Se tulepi neitihaaksi;
Joka lännestä läheni,
Se tulepi kestihaaksi.
Enmä kiitä kestihahta:
Jo mun kerran kesti petti,
Houkutteli huoran poika,
Söi mun syötetyt sikani,
Joi mun joulutynnyrini,
Jätti pienen pellapaian.--
Minun pieni pellapaita
Tahtoi verkaista hametta;
Minun verkainen hameeni
Tahtoi vyötä kullatuista;
Minun vyöni kullatuinen
Tahtoi raskaita rahoja;
Minun raskahat rahani
Tahtoi nuorta kauppamiestä;
Minun nuori kauppamiehen
Tahtoi mennä muille maille,
Muille maille vierahille;
Kantoi hahtehen kalunsa.
Tuli tuuli tuolta maalta,
Puhui purjehen siahan.
Itse istui laskemahan,
Sanoi kerran mennessänsä:
Kiesuksen jätän siahan,
Hyvän Maarian majahan;
Hyv' on toiste tullakseni,
Parempi palatakseni,
Ennen tehyille teloille,
Alotuille anturoille.
"Kenenkä telat tekemät,
Kenen anturat alomat?"--
"Kiesuksen telat tekemät,
Maarian anturat alomat."
Toisella tavalla laulettiin Keston lahjassa:
Puhui purjehen siahan,
Kantoi hahteen kalansa.
Hikois hirvi juostessansa,
Joi hirvi janottuansa,
Heränteestä lähtehestä;
Sihen kuolansa valutti,
Sihen karvansa karisti,
Sihen heitti haivenensa;
Sihen kasvoi tuomo kaunis,
Karkasi kataja kaunis,
Tuomohon hyvä hetelmä,
Katajahan kaunis marja.
Joka siitä oksan otti.
Se otti ikäisen onnen;
Joka siitä lehen leikkas,
Se leikkas ikäisen lemmen.
"Kiesuksen jätän siaani, j. n. e."
Ne välisanat, jotka näin olemma itse virrestä erottaneet, nähtävästi
eivät sihen kuulu'kaan.