Olipa ennen neljä neittä,
Viisi Vienan morsianta,
Kaheksan merikanoa,
Vienan niemyen nenässä,
Sininurmen niitännässä,
Kastekorren katkonnassa.
Löyettihin lemmen lehti,
Lemmen lehti, tammen lastu;
Veivät maalle kasvavalle,
Orolle ylenevälle.
Siitä kasvoi kaunis tammi,
Yleni vihanta virpi:
Oksat ilmoille olotti,
Latva täytti taivahalle,
Piätti pilvet juoksemasta,
Hattarat hajoamasta.
Yksi pääsi pitkä pilvi,
Pitkä pilvi, kaita pilvi,
Pilvessä vesi-pisara,
Pisarassa pikku lampi,
Lammissa veno punainen,
Venosessa nuoret sulhot,
Nuoret sulhot, naimattomat,
Vielä viinan juomattomat;
Punoivat punaista köyttä,
Köyttä rauta rahnikoivat,
Sitoa meren sivua,
Lahta Kannan kaakistoa,
Meren tyynenä pysyä,
Lahen Kannan kaunihina,
Vieä Vienan neitosia;
Kaupita kotikanoja,
Näiltä raukoilta rajoilta,
Poloisilta Pohjanmailta.
"Elkäte meriset miehet,
Vielä viekö neitojamme!
Vienan on neitoset verevät,
Kannanlahen kaunokaiset;
Ei niitä tukulla myöä,
Eikä kansoin kaupitella;
Tukun myöähän oravat,
Revot kansoin kaupitahan,
Neiet yksin annellahan,
Eikä aina yksinkänä."