_Kummellund_ (esittää Job'in seuralle. Job käyttäytyy tavallisella
merimiehen tavalla tervehtiessään).
_Rosennase_ (itsekseen). Mahtaneeko hän olla nuorimies? Voi, jos hän
olisi naimaton! Kuinka hän on romantillisen näköinen tuossa
yksinkertaisessa merimiespuvussaan. Ja kuinka hän käyttäytyy vapaasti ja
miellyttävästi! Ah, jos hän olisi naimaton. (Menee Job'in luokse ja
puhelee vilkkaasti hänen kanssaan).
_Vesterkvist_ (kumartaa Kummellundille). Niinkuin näen, ovat majurin
vieraat saapuneet, siis saan luvan poistua.
_Kummellund._ Ei millään tavalla! Jääkää tänne ja sitte syömme vähän
voileipää teen kanssa.
_Vesterkvist._ Minulle ei millään lailla ole mahdollinen se kunnia,
sillä olemme päättäneet herra Kurk'in kanssa viettää iltamme yhdessä.
_Kummellund._ Unohtakaamme äskeinen riitamme! Ainoan lapseni onni on
tärkeä sydämelleni -- -- kun vaan voisin saavuttaa lankoni ystävyyden,
niin (jatkaa puhettaan Vesterkvistin kanssa).
_Rosennase_ (itseks.) Hän on naimaton! -- -- Se oli siis länsimeren
aalloista, kun minun ihanteeni löytyi! Minä tahdon mielistellä tuota
rauhatonta lintua, ei muun tähden, kuin näyttääkseni majurille, että
elämäni onni voi kukoistaa ilman häntäkin.
_Kummellund_ (Job'ille) No, mitä pitää lankoni olostaan täällä? Saako
luvan olla? (tarjoo hänelle nuuskaa kultasesta rasiasta).
_Job_ (ottaen nuuskaa) Kiitän nöyrimmästi! Tuo on mahdottoman kaunis ja
kallisarvoinen nuuskarasia.
_Kummellund._ Niinkö lanko pitää? Jos lanko suvaitsee, niin on hyvä ja
pitää sen todisteena siitä ilosta, joka valtasi mieleni, nähdessäni
sinut jälleen. (Ojentaa Job'ille rasian).
_Job_ (ottaa rasian). Kiitän tuhannesti -- (erikseen) Mikä on mennyt
tuohon ihmiseen? (katsoo kummastellen rasiaa) Tämäpä onnenpotkaus!
(pistää nuuskaa suuhunsa).
_Kummellund_ (eriks.) Se oli onnellinen ajatus -- se tulee tuottamaan
minulle rasian oikeista helmistä ja jalokivistä tämän sijaan.
Eräs herra (Job'ille). Herra tukkukauppiaalla kuuluu olevan viisitoista
laivaa merellä?
_Job._ Onko minulla viisitoista laivaa? Sepä kummallista! (Erikseen).
Kyllä minulla nyt on tuuli purjeissa, sen kyllä huomaan, mutta laivoja,
niitä en ole koskaan vielä huomannut.
_Herra._ Onko herralla tukkukauppiaalla tapana vakuuttaa laivansa?
_Job._ Vakuuttava? Minä en ole koskaan vakuuttanut mitään, minä!
_Herra._ Mutta voisihan tapahtua, että kadottaisitte jonkun joskus, kun
ovat vakuuttamattomia.
_Job._ Kuinka se voisi tapahtua, kun ei minulla koskaan ole ollut mitään
kadotettavaakaan?
_Herra_ (nauraen). No, länsi-intialaiselle istutusmaiden omistajalle ei
tunnu, vaikka joku laiva silloin tällöin hukkuisikin. Toista se on
meillä.
_Job_ (eriks.) Tämä on jotain käsittämätöntä, tämä! Kaikki ovat niin
erinomaisen kohteliaita minua kohtaan. Olen hiukan tottumaton siihen.
_Vesterkvist_ (Kummellundille). Hän esittää osansa hyvin. Uskoisiko
kukaan, että tuon takin alla piilee miljoonien omistaja?
_Kummellund._ Hm, hm! Setää, jolla on hiukankin terävä näky, ei petetä
niin helposti.
_Rosennase_ (Job'ille). Onko herra Kurkilla paljon tupakkaa?
_Job._ Jos minulla on tupakkaa? Sitä ei minulta puutu koskaan (ottaa
esiin tupakkakäärön ja näyttää sitä Rosenn:lle). Jos haluttaa, niin
elkää vastustelko.
_Rosennase_ (ottaa käärön). Kuinka suloista on edes nähdäkin Amerikan,
tuon vapaan ja onnellisen maan tuotteita.
_Job_ (eriks.) Jota ostin Strömbergin puodista tuosta vastapäätä.
_Rosennase._ Tahdon kätkeä sen kukkaini ja muistoesineitteni joukkoon.
(Kätkee käärön poveensa). Amerikassa löytyy varmaan paljon papukaijoja
-- ne puhuvat varmaankin sangen kielevästi ja elävät luultavasti hyvin
vanhoiksi?
_Job._ Niin, jos ne saavat elää kauan!
_Rosennase._ Oi, miten aina olen toivonut itselleni papukaijaa!
_Job_ (Kummellundille). Herra majuri on kovin hyvä minua kohtaan -- olen
saanut paljon kovaa kokea elämässäni -- olen saanut kalliisti maksaa
nuoruuden syntini -- -- köyhyys ja kurjuus ovat tulleet
rangaistuksekseni.
_Kummellund._ Ah, paras lankoni, köyhyys ei ole mikään häpeä.
_Vesterkvist_ (laskee kätensä Job'in olkapäälle). Mies parka, kun on
niin köyhä (nousee korolleen, kiertäen itsensä ympäri).
_Kummellund._ Kaikki ihmiset eivät voi olla rikkaita (nauraa).
_Job_ (itseks). Minä luulen, että he nauravat minulle. Jopa rupean
tuntemaan sukulaiseni.
_Tilda_ (Job'ille). Kuinka meistä on hauskaa että eno on tullut tänne
taas. Minä olin aivan pieni tyttö, kun eno matkusti täältä.
_Job._ Niin oli, pieni sisareni tytär oli silloin vasta kolmen korttelin
korkuinen, ja nyt hän on jo koko pitkä neitsyt.
_Westerkvist._ Niin, Tilda, meidän on kiittäminen enoasi paljosta.
Tietäisitkö, miten hyvä hän on meitä kohtaan ja miten hyvin hän meille
kaikille soisi.
_Job._ Minä kiitän nöyrimmästi -- jos niin on, niin sitä parempi. Kyllä
tahto on hyvä, mutta --
_Westerkvist._ Eläkäämme yhdessä onnellista elämää, emmekä koskaan
erotko toisistamme.
_Job._ Siihen olen minä hyvinkin tyytyväinen! (eriks.) Sillä hitto vie,
en tiedä minne oikeastaan nyt menisin ja mitä toimittaisin.
_Westerkvist._ Kunnioitettu eno -- sallikaa että minäkin käytän sitä
nimeä -- tämä päivä on onnellisin elämässäni, sillä olen juuri Tildan
arvoisalta isältä saanut Tildan omakseni.
_Tilda_ (isälleen). Ah, isä! Eikö tämä liene vain unta?
_Kummellund_ (hämillään). Niin, minä lupasin ajatella asiaa, mutta --
mutta --
_Vesterkvist._ Meiltä puuttuu vain enon siunaus enää.
_Job._ Jos voin niin vähällä palvella, niin hyvinkin mielelläni, mutta
--
_Vesterkvist._ Se on vaan pieni lisä siihen kaikkeen, mitä jo olette
meidän edestämme tehnyt.
_Job._ Mitä minä olen tehnyt?
_Vesterkvist._ Te koetatte maailmalta pitää salassa hyvät työnne,
jalomielinen mies, mutta meidän kiitollisuutemme saattaa toiveenne
tyhjäksi. Ne viisikymmentä tuhatta, jotka olette määrännyt Tildan
hääpäivänä hänelle maksettavaksi, ei liene mielestänne suuriarvoista!
_Kummellund, Rosennase_ ja _Tilda_ (yht'aikaa) Viisikymmentä tuhatta!
_Job_ (hämillään). Viisikymmentä tuhatta! Olenko minä määrännyt
viisikymmentä tuhatta? (Eriks.) No, onko sitte ihme, jos itse olenkin
aivan ilman varoja! Siinä palkka hyvästä sydämestäni. (Kovaa) Mutta
oletteko Te kaikki hulluja? Tahdotteko tehdä pilaa köyhästä
sukulaisestanne?
_Vesterkvist._ Tule tänne Tilda, syleilkäämme yhdessä rakasta enoa ja
pakoittakaamme hänet ottamaan vastaan se kiitollisuuden tunne jonka
olemme hänelle velkaa. (syleilee Jobia.)
_Tilda._ Soisin, että aina olisimme enon rakkauden ansainneet!
(syleilee Job'ia).
_Job_ (tukehtumaisillaan syleilystä). Tämäpä nyt tuhat tulim -- --
_Vesterkvist_ (pitäen kättään Job'in suun edessä). Ei, viisikymmentä
tuhatta se oli, mutta siunauksenne on meille kalliimpi kuin kultanne.
_Kummellund._ Viisikymmentä tuhatta -- minä siunaan teidät, lapseni
(yhdistää nuorten kädet).
_Job_ (irtautuen heistä). No, ottakaa ne sitte ja minun viisitoista
laivaani myöskin kaupanpäälle!
_Kummellund._ Minua ilahuttaa kuulla, että olet rikas ja hyvinvoipa,
mutta olisin kuitenkin suonut olevan toisin, niin että jollakin tavalla
olisin voinut osoittaa, miten rakas vaimovainajani ainoa veli minulle
on.
_Job._ Hä!
_Kummellund._ Voi, minun autuas vaimoni, miten minä kaipaan häntä!
(itkee).
_Job_ (syleilee häntä). Voi minun lankoni!
_Rosennase_ (Job'ille). Onnittelen teitä kaikesta sydämestäni -- ja
kuitenkin, sitä en voi kieltää, pidin teistä enemmän, kun vielä olitte
silmissäni köyhä, yksinäinen ja hyljätty!
_Job._ Hä?
_Rosennase._ Minä olen valvonut Tildaa koko hänen lapsuutensa ajan --
olen johtanut hänen ensimäisiä askeleitaan tässä elämässä, ja hän on
aina ollut kiltti ja hyvin oppivainen lapsi. (Itkee ja pyyhkii
silmiään).
_Job_ (syleilee häntä). Ah, neitiseni! (itkee).
_Rosennase._ Ah, herrani, tämä päivä on onnellisin elämässäni.
_Job_ (liikutettuna). Niin myös minun! Tulkaa syliini! (syleilee
Kummellundia ja Rosennasea samalla kertaa). Ah, lankoni; neiti kulta!
_Kummellund._ Kerro nyt omaisuuksistasi ja tiloistasi Rio Janeirossa.
_Job._ Minun tiluksistani? Pitääkö minun kertoa omaisuuksistani?
Kaikista omaisuuksistani? -- -- No, samapas tuo! Kuulkaa sitte!