Lionel.
Käy taisteluhun hylky. -- Molemmat
Me elävänä emme täältä lähde.
Sa uljahimmat meistä lyönyt oot;
On Talbot jalo suuren elämänsä
Mun helmahani heittänyt. -- Sen sulle
Ma kostan taikka kuolen itse. Mutta
Ett' tietäisit, jos elän taikka kuolen,
Ken kunniaa sull' tuo -- Oon Lionel
Englantilaisten viime päällysmies,
Ja voittamatta miekkani on vielä.
(Hyökkää häntä vastaan; hetken taisteltua
neitsyt lyö miekan hänen kädestänsä).
Oi, onnen juonta!
(Ottelee neitsyen kanssa).
Johanna (tarttuu takaa päin hänen kyperätöyhtöönsä ja temmaa kyperän
hänen päästänsä, niin että kasvot paljastuvat ja sivaltaa samassa
oikealla kädellänsä miekan häntä tappaaksensa).
Kärsi mitä etseit!
Mun kauttani sun pyhä neitsyt uhraa!
(Katsoo häntä silmiin; tulee hänen silmäyksestänsä liikutetuksi,
jää järkähtämättä seisomaan ja antaa sitte käden hiljaa vaipua).
Lionel.
Miks' emmit? Miksis kättäs viivytät?
Vie henki myös, kuin kunniankin veit;
Sun käissäs oon, en säästämystä pyydä!
(Neitsyt viittaa häntä pakenemaan).
Ma karkuun lähtisinkö? Hengestäin
Sua kiittäisinkö? Ennen kuolen!
Johanna (silmät toisaalle käännettynä).
En muistaa tahdo ollenkaan, ett' henkes
Mun vallassain on ollut.
Lionel.
Sua kammon, lahjaas kammon. Säästämystä
En pyydä -- Tapa vihamiehes, joka
Sua tappaa tahtois.
Johanna.
Tapa minä!
-- Ja karkaa!
Lionel.
Mit' on tää?
Johanna (kätkee silmänsä).
Voi minua!
Lionel (astun häntä lähemmäksi).
Englantilaiset kaikki tappelussa
Sun tiedän tappavan -- Miks' minua
Vaan säästät?
Johanna (nostaa äkkiä miekan häntä vastaan, mutta laskee,
häntä silmiin katsottuansa, sen kiiruusti alas).
Pyhä neitsyt!
Lionel.
Miksi häntä
Sa mainitset? Hän sinua ei tunne;
Sa häntä et.
Johanna (tuimimmassa tuskassa).
Oi, mitä tehnyt oonkaan!
Ma lupaukseni oon rikkonut!
(Vääntää toivotoinna käsiänsä).
Lionel (katselee häntä säälien ja astuu lähemmäksi).
Oi tyttö raukka! Sua surkutan.
Mua liikutat; mull' yksin jaloutta
Oot osottanna; vihani ma tunnen
Jo lauhtuvan, ja heltyä mun täytyy!
Ken ootkaan? Mistäs tulet?
Johanna.
Joudu! Karkaa!
Lionel.
Sun nuoruuttas, sun kauneuttas säälin!
Sun silmäs sydämeeni tunkevat.
Sua auttaa tahtoisin -- Vaan lausu, kuinka?
Käy, kauheasta yhtyydestä luovu --
Nuo sota-aseet heitä!
Johanna.
Kelvotoin
Oon niitä kantamaan.
Lionel.
Ne heitä, joutuin,
Ja mua seuraa!
Johanna (kauhistuksella).
Sua seuraisin!
Lionel.
Voit autetuksi tulla. Mua seuraa!
Sua auttaa tahdon, älä viivy vaan.
Sun tähtes huolen tunnen haikean
Ja halun oudon sua auttamaan --
(Tarttuu hänen käsivarteensa).
Johanna.
Burgund! He kaikki! Mua etsivät!
Jos sinun huomaavat --
Lionel.
Sua suojaan.
Johanna.
Jos heidän kauttaan kaadut, kuolen miekin!
Lionel.
Sull' kallis oonko?
Johanna.
Taivaan pyhät!
Lionel.
Näänkö
Sun vastapäin! Oi, kohdataanko vielä?
Johanna.
Ei milloinkaan!
Lionel.
Tuo miekka pantiks', että
Sun vielä nään.
(Temmaa häneltä miekan).
Johanna.
Oi, hurja, rohkenetkos?
Lionel.
Ma heitä väistän nyt, sun vielä nään.
(Menee).
Yhdestoista Kohtaus.
DUNOIS ja La HIRE. JOHANNA.
La Hire.
Hän hengiss' on.
Dunois.
Johanna, älä pelkää!
Sun luonas ystäväs on voitollisna.
La Hire.
Tuoll' eikö juokse Lionel?
Dunois.
No juoskoon!
Johanna, oikeus on voiton saanut.
Rheims porttilonsa avaa, riemastellen
Kaikk' kansa kuningasta vastaan käy.
La Hire.
Mi neitsyen? Hän vaalenee? Hän vaipuu?
(Johanna horjuit ja on kaatumallansa).
Dunois.
Hän haavotettu on -- Pois pantsari --
Se kyynär'varsi on -- ei haava suuri.
La Hire.
Oi, hänen vuotaa veri!
Johanna.
Henkeni
Sen kanssa juoskoon pois!
(Makaa hermotoinna La Hiren sylissä).