XX

Siinäpä keskinäisiä esteitä, jotka saavat aikaan ihmeen, niinkuin

ihmisten paheet, samasta syystä, aiheuttavat yleisen hyveen, joka

riittää vaikuttamaan sen, että ihmiskunta, vaikka se useinkin on

iljettävä yksilöihinsä nähden, ei ole sellainen kokonaisuudessaan.

Ensinnäkin voisi huomauttaa, niinkuin Brougham, Kirby, Spence ja

useat muut oppineet ovat tehneet, että saippuakupla- ja herne-koe ei

todista mitään, sillä toisessa niinkuin toisessakin tapauksessa

paineen vaikutus johtaa vain sangen epäsäännöllisiin muotoihin eikä

selitä syytä, miksi solujen pohja on särmiön muotoinen.

Varsinkin voisi vastata, että on olemassa useampi kuin yksi tapa

käyttää hyväksi sokeata luonnon välttämättömyyttä, että

paperi-ampiainen, pörröinen kimalainen, Mexikon ja Brasilian

Melipona- ja Trigona-mehiläiset saavuttavat aivan erilaisia ja

silminnähtävästi ala-arvoisempia tuloksia, vaikka olosuhteet ja

päämaali ovat samat. Vielä voisi sanoa, että jos mehiläisen kennot

noudattavatkin samaa lakia kuin kiteet, lumi, saippuarakot tai

Buffonin keittämät herneet, niiden yleinen yhdenmukaisuus, niiden

sijottuminen kahteen vastakkaiseen kerrokseen, niiden tarkkaan

laskettu kaltevuus y.m. osottavat, että ne samalla tottelevat aivan

toisia lakeja, jotka eivät johdu pelkästä aineesta.

Saattaisi myöskin huomauttaa, että ihmisenkin koko nero ilmenee siinä

tavassa, miten hän käyttää hyväkseen samankaltaisia luonnon

välttämättömyyksiä, ja että, jos tämä tapa näyttää meistä paraimmalta

mahdolliselta, tämä riippuu siitä, ettei meidän yläpuolellamme ole

korkeampaa arvostelijaa. Mutta hyvä on, että perustelut väistyvät

tosiasioiden tieltä; ja kokeesta johtuneen vastaväitteen kumoamiseksi

ei mikään ole toisen uuden kokeen veroista.

Saadakseni varmuutta siitä, oliko kuusikulmaisella rakenteella

todella juurensa mehiläisen järjessä, leikkasin ja irrotin kerran

kakun keskeltä sellaisesta paikasta, jossa oli sekä toukkakennoja

että myöskin hunajaa sisältäviä kammioita, viiden frangin suuruisen

levyn. Leikattuani sitten levyn halki sen syrjän eli paksuuden

keskeltä, siltä kohden, jossa solujen pyramidinmuotoiset pohjat

yhtyivät, sovitin toisen täten saadun leikelmän pohjapintaan

samansuuruisen tinaympyrän, joka oli siksi luja, etteivät mehiläiset

voineet sitä taivuttaa eivätkä muuttaa sen muotoa. Sen jälkeen panin

tinaympyrällä varustetun leikelmän uudelleen samaan paikkaan, josta

olin sen ottanut. Toisessa kakun pinnassa ei siis ollut mitään

tavallisesta poikkeavaa, koska vahinko oli täten korjattu, mutta

toisessa pinnassa oli jonkunmoinen iso lovi, jonka pohjana tinalevy

oli ja joka vastasi suunnilleen kolmenkymmenen kennon paikkaa.

Mehiläiset joutuivat ensin ymmälle; ne saapuivat joukolla tutkimaan

ja tarkastelemaan tuota uskomatonta kuilua ja useita päiviä läpeensä

ne liikkuivat sen ympärillä sekä neuvottelivat voimatta tehdä

päätöstä. Mutta koska minä ravitsin niitä runsaasti joka ilta, tuli

hetki, jolloin ei niillä enää ollut riittävästi kennoja

ruokavarojensa säilyttämistä varten. Luultavaa on, että silloin

taitavat insinöörit, valioveistäjät ja valiovalajat saivat käskyn

käyttää heimon hyväksi tuota hyödytöntä kuilua.

Raskas vahanvalajain köynnös ympäröi sitä ylläpitääkseen tarpeellista

lämpöä, toiset mehiläiset laskeutuivat syvennykseen ja kiinnittivät

aluksi lujasti metallilevyn pienillä säännöllisesti sen kehälle

järjestetyillä vahapitimillä, jotka liittyivät ympäröivien kennojen

särmiin. Ne ryhtyivät sitten rakentamaan kolmea tai neljää kennoa

ympyrän ylipuoliskoon liittäen ne mainittuihin pitimiin. Kaikkien

näiden välitys- eli korjauskennojen ylipuoli oli enemmän tai vähemmän

epämuotoinen, jotta liittyisi kakun lähinnä olevaan kennoon, mutta

sen alipuoli muodosti aina tinalle kolme sangen tarkkaa kulmaa, ja

näistä lähti jo kolme pientä suoraa viivaa, jotka säännöllisesti

hahmoilivat seuraavan kennon ensimäistä puoliskoa.

Kahden vuorokauden kuluttua tinalevyn koko pinta oli täynnä

hahmoiltuja kennoja, huolimatta siitä, että vain kolme tai

korkeintaan neljä mehiläistä samaan aikaan saattoi työskennellä

syvennyksessä. Nämä kennot olivat kyllä vähemmän säännöllisiä kuin

tavallisen kennokakun kammiot; senpävuoksi kuningatar tarkastettuaan

ne kieltäytyi viisaasti kyllä niihin munimasta, sillä niistä olisi

kasvanut vain viallisten sukupolvi. Mutta kaikki olivat täydellisesti

kuusikulmaisia, niissä ei nähnyt ainoatakaan käyrää viivaa, ei

ainoatakaan pyöristettyä muotoa tahi kulmaa. Kuitenkin kaikki

tavanmukaiset olosuhteet olivat muutetut, kennot eivät olleet

kaivetut vahanmöhkäleeseen Huberin huomion mukaan eivätkä, Darwinin

havainnon mukaisesti, vahakupuun, joten olisivat alussa olleet

pyöreitä ja sitten muuttunut kuusikulmaisiksi naapurikennojen paineen

vaikutuksesta. Ei voinut olla kysymystä keskinäisistä esteistä, koska

ne syntyivät yksitellen ja hahmoilivat vapaasti, ikäänkuin tyhjälle

taululle pienet luonnosviivansa. Näyttää näin ollen aivan varmalta,

että kuusikulmio ei ole mekaanisten välttämättömyyksien tulos, vaan

että se todella on olemassa mehiläisen suunnitelmassa, kokemuksessa,

järjessä ja tahdossa. Toinen omituinen älykkyyden piirre, josta

huomautan ohimennen, on se asianhaara, että levylle rakennetuilla

kupposilla ei ollut muuta pohjaa kuin itse metalli. Työkunnan

insinöörit arvelivat epäilemättä, että tina riittäisi nesteitä

pidättämään, sekä olivat katsoneet tarpeettomaksi sivellä sitä

vahalla. Mutta vähän ajan kuluttua, kun olivat kahteen sellaiseen

kupposeen laskeneet muutaman pisaran hunajaa, ne luultavasti

huomasivat, että hunaja enemmän tahi vähemmän huononi tinan

kosketuksesta. Ne muuttivat silloin mielensä ja peittivät

jonkunmoisella läpikuultavalla vernissalla tinalevyn koko pinnan.