Suomi synnyinmaa.
Mikael Agrikola.
Kaarina Maununtytär 1-3.
Kyrönmailla.
Nuijamiesten marssi.
Korsholmalla.
Anna Liisa.
Lechin luona.
Hakkapeliittain marssi.
Hovissa.
Isä ja poika.
Kerttu.
Profeetta.
Napuen kentällä.
Pakolaisten palaaminen.
Kaksi "Kaarlolaista", 1, 2.
Antti Chydenius.
Lauri herra, 1, 2.
Vallesmanni.
Aleksander II:n muisto.
Juhlaruno.
Väinön sanoja.
Liittolaulu.
Toivotus.
Suomi synnyinmaa.
Suomi synnyinmaa.
Suomi synnyinmaa,
Äiti hellin, kallihin,
Pyhä, puhdas Pohjolassa,
Sulle omistaa
Työnsä kansas kaunoisin
Uuden päivän toiminnassa;
Lapsiesi rakkaus
Elosi on armaus.
Suomi synnyinmaa,
Sulle poikas parahat
Pyhittivät työnsä ennen;
Heitä noudattaa
Vielä nytkin tahtovat,
Yhteisvoimin työhön mennen,
Lapset laajat isien,
Suku suuri urhojen.
Suomi synnyinmaa,
Vapauttas väijymään
Vihamies jos viekas saisi,
Pyytäin orjuuttaa,
Yksin mielin äitiään
Tämä kansa puolustaisi,
Ennen kävis kuolemaan,
Kuin se suostuis sortajaan.
Suomi synnyinmaa,
Kun sä vartut, vaurastut,
Elämä kun uhkuvainen
Kasvos kirkastaa,
Silloin kansas toipunut,
Kaikki kansa Suomalainen
Riemumielin hedelmän
Nähdä saapi työstähän.
Suomi synnyinmaa,
Sinut Herra taivahan
Sulkekohon suojallansa,
Että hältä saa
Siunauksen runsahan
Toimillensa kaikki kansa,
Niin ei huku päältä maan
Suomen suku milloinkaan.
Mikael Agrikola.
Aina kun Suomen sointuvan kielen
Kuulen laulavan vapauttaan,
Hartaus pyhä valtavi mielen,
Muistojen templihin astua saan.
Koitossa uuden aamun
Näen kuin enkelin haamun
Suomelle siunausta,
Elämän innostusta
Työllä ja neuvolla tuottavan,
Haamu on Mikael Agrikolan.
Hengen vainion perkaajaksi
Soi sinut Suomelle kaitselmus,
Uuden siemenen sirottajaksi
Sun teki uskonpuhdistus.
"Oppe nyt vanha ia noori,
Joilla on Sydhen toori,
Jumalan keskyt ia mielen
Iotca taidhat Somen kielen."
Näitä opetti aapinen,
Esikoiskirjasi kultainen.
Viisauden alku on Herran pelko,
Kirjojen kirjassa seisoi niin;
Siitäkin saatihin nyt jo selko,
Saatihin selko ja riemuittiin.
Suomeksi jo sitä kuuli,
Vaikka monikin luuli,
Tulkita ettei saakaan
"Sanaa" kielehen raakaan.
Mikael kumosi väitteen tään
Uudella Testamentillaan.
"Kylle se cuule Somen kielen",
Lausuit sä Rukouskirjassas,
"Ioca ymmerdhe caickein mielen";
Kiitos sinulle lauseestas:
Suomenkin turveskansa
Rukoilla Jumalatansa
Kielellään jo nyt saattoi;
Munkkien uskon se kaatoi,
Ol' ajan uuden se sarastus,
Koitti maallemme vapaus.
Kansan laps' olit, kansasi lempi
Tähtenä ohjasi toimintaas;
Maan se ol' mahteja voimallisempi,
Paavin se alttarit maahan kaas.
Niinkuin päästetty jousi
Kansamme sorrosta nousi;
Ilmaa uutta se henki,
Töllihin pienosehenki
Pääsi jo valoa taivahan,
Toivo toi elämän armahan.
Ohjaaja kansamme huojuvan laivan
Olit sä aikana myrskyjen;
Rauhan miehenä viisaasti aivan
Ohjasit maatamme onnehen.
Kansalles koetellulle
Rauhan tuotuas sulle
Koitti se kaivattu hetki,
Kun elon siunattu retki
Päättyi ja työmies toimistaan
Pääsi lepoa nauttimaan.
Aina luojaansa Suomi kiittää
Kun sai Mikael Agrikolan,
Jonka uudistyöstä se niittää
Hedelmän saanut on runsahan.
Nimensä kirkasna päilyy,
Hartaassa muistossa säilyy;
Missä on Suomalainen
Yksikin oikea vainen,
Siellä sinua siunataan,
Isä uskon, kielen ja maan.
Kaarina Maununtytär.
1.
Eerikki nuor' oli kuningas,
Oli Sveain ja Gööttein valtias,
Hän rakasti reipasta Ruotsiansa,
Vaan riemuja rakasti enemmän,
Sydämmen kiivaasti sykkivän
Kun tuns' elonintoa rinnassansa.
Lait sääsi hän uudet ja rattoisat,
Sääs kaunihit kukkien markkinat
Pääkaupungillensa Tukholmalle.
Ja porvarit kaunisti innoissaan
Kukilla, lehvillä huoneitaan
Mieliksi nuorelle hallitsijalle.
Nyt Eerikki lähtevi kaupunkiin,
Miss' surut jo riemuilla surmattiin,
Seurassaan uljaita on ritareita.
Kukasta kukkahan veikaten
Ja neitojen ruusuja silmäillen
He noutavat herransa askeleita.
"Kas, tuollapa, herrani armollisin,
Ruusuista ruusu on kaunihin;
Se on kuni vieno umppunen vasta."
Pian keksivi Eerikki neitosen,
Ihamielin käypi hän äärehen,
Jo hyväelee hän poskelle lasta.
"Mikä nimesi?" -- Eerikki kuningas
Kysäisee, poski on hohdokas,
Kun kukkasneitohon silmät jääpi.
"On Kaarina nimeni, kotoisin
Oon Suomesta, laps' olen korpraalin",
Ja kullan kirkasna ään' heläjääpi.
Vaan äkkiä tappelun rähinää,
Väkijoukon ääntä ja hälinää
Nyt alkaa kuulua torilta tuolta.
Kas, kuinka se vanhus nyrkillään
Sitä nuorukaista piekseekään!
Ja kansa jo pitää kummankin puolta.
"Tie auki!" -- Kuningas katsomaan,
Käy paikalla rikosta rankaisemaan.
"Pois rauhanrikkoja tyrmään tuokaa!" --
Ja Kaarina kuulee tuomion tään,
Hän syöksevi armoa pyytämään:
"Kuningas, isälle armoa suokaa!"
Sai armon vanhus ja tytärkin,
He kuninkaan linnaan tuotihin.
Näin Eerikki lausuvi tuomionsa:
"Pääs lunnaiksi, vanhus, sä tyttäres
Jätät tänne, niin saat vapautes." --
Hän ojensi ukolle kukkaronsa.
Näin kaunis Kaarina hovihin
Jäi riemuksi, lohduksi Eerikin,
Ja tähtenä kirkkahinna hän loisti.
Kun onneton kuningas huolissaan
Pääs lepäämään hänen helmoillaan,
Hänen suukkonsa pois pahat peikot poisti.
2.
Tuvassa Pietari Pentinpojan
On kuningas Eerikki kurja,
Ruumiilta, sielulta riutuneena,
Ja katse on kamalan hurja.
On yllänsä Pietarin sarkatakki,
Omassaan niin oli verta.
"Jumala, antaos anteheksi,
Oi, anna ees tämä kerta!"
Kuningas Eerikki käsistänsä
Nyt Stuurein verta pyyhki,
Hän Pietarin tuvassa tekojansa
Katuen itki, nyyhki.
Ja neuvotonna on kunnon kansa,
Ei lääkkehet sairasta auta;
Vaan päivän koitossa apuu joutuu
Jo kauniin Kaarinan kautta.
Hän yksin herraansa onnetonta
Nyt tuskista päästää voipi;
Kuin hyvä enkeli ympärillä
Hän Eerikin askaroipi.
Ja vihdoin Kaarinan hellään helmaan
Pää sairahan hiljaa painuu.
Hän eipä siinä nyt nukkuissansa
Verikostoa aatelin vainuu.
"Eerikki kultani, nukkuos kauan,
Niin terveeksi tulet taasen;
Jumala syntisi anteeksi antaa,
Luo henkensä kuninkaasen."
3.
Prinssi Gustaf ol' joutunut lassa
Orvoksi maastansa, äidistään;
Käydä ei sallittu Liuksialassa,
Ei tulla äitiä tervehtimään.
Määrätty vihdoin paikka on, missä
Saavat he kohdata toisiaan.
Prinssi on syvissä miettehissä,
Suuret on aikehet aivoissaan.
Kauan hän ollut on maanpakolaissa,
Kurjuutta kyllin jo kärsinyt.
Kirjoitettu on Ruotsin laissa,
Hän että kruunun ois perinyt.
Mutta jo onni käy myötäiseksi,
Isänsä surman hän kostaa saa,
Ruotsin kun saa hän perineheksi, --
Helposti hän sen nyt valloittaa.
Venäjän mahtava tsaari hälle
Suo sotajoukon uhkean;
Kun vain tuumalle miehevälle
Sais luvan äidinkin armahan!
Kaarina saapui ja helmahansa
Prinssi vaipuvi riemuissaan;
Äidin suukoista, aikeistansa
Toivon on säde katseissaan.
Tuumansa suuret hän selvittääpi,
Aatteistaan ihan innostuu,
Vaan niin kylmäksi Kaarina jääpi,
Että jo poikakin oudoksuu.
"Haltuuni vain otan perintöni;
Koston päivä on koittanut.
Siunaa, äiti, mun pyrintöni,
Niin on poikasi voittanut!"
"Ei niin, poikani! Houreet heitä!"
Ankara katse on Kaarinan;
"Karttaos valheen ja vilpin teitä,
Aattehes moiset mä kiroan!
Maasi ja kansasko pettäjäksi,
Poikani, sinut synnytin;
Sitäkö varten Suomesta läksin,
Että sen tsaarille jättäisin?
Jos olet oikea Ruotsalainen,
Pyrinnöt moiset sä heitä pois;
Muista, ett' äitis on Suomen nainen,
Suomi ei vilppiä kärsiä vois!"
Prinssi on vaiheella lemmen ja vimman,
On kova taistelu syömmessään;
Viimein hän voiton saa ihanimman,
Anteeksi pyytävi äidiltään.
Kyrönmailla.
"Jos ette muulla, aidan seipähillä
Ja nuijilla nuo joukot Flemingin
Päältänne torjukaa! -- en tiedä, millä
Sen teette muuten." -- Tämä vastaus
Huulilta Kaarle herttuan tuotihin
Ruotsista, ja se löi kuin leimaus.
"Kirotut olkoot nylkijät nuo kansan,
Kätyrit Klaun", jo kuuluu murinaa
Juurelta kirkon; "joka huovi ansan
Ansaitsis kurkkuun, jotta rauhan sais
Vieraista verenimijöistä maa, --
Tuot' entä jospa kerran ko'ettais?"
Kirkosta hurskas virrenveisuu kaikuu,
Par'aikaa kansa siellä harrasna
Rukoilee Jumalaansa, -- niin jo raikuu
Talosta Konttaan huudot sotaisat;
On miesten mieli ylen karvasna:
Vai vielä kimppuun käyvät, rosvoojat!
"Ei, nyt ei auta muu kuin kova tässä,
Kuin herttua on meidän käskenyt.
On talvi eessä, kansa nääntymässä,
Jos linnaleiriä ei saada pois;
Suupohjan sankareille viesti nyt:
Se tulkohon, ken maansa vapaaks sois!"
Ja kansa kärsiessään huovein uhkaa
Kun kuuli Kyröläisten nousevan,
Joukottain tarttui aseisinsa. -- "Tuhkaa
Me tehdään sortajista! Eteenpäin
Nyt miehet Ilmajoen, Lapuan
Ja Kyrön! Taistoon, voittoon vierekkäin!"
Ol' oma liesi suojattava heidän
Ja kallis isäin luoma vapaus,
Sydämet toivo täytti: voitto meidän
Täytyy olla, totuus perii maan;
Vain vapaus on elon armaus,
Se sorron hallat saapi haihtumaan.
Suupohjan nuijamiehet urhokkaiset
Masensi tosin Marski mahdillaan,
Sortuivat monet toiveet uhkuvaiset;
Vapauden aate vaan ei sortunut,
Se suojaksi on jäänyt Suomenmaan, --
Ei hukkaan isäin veri vuotanut.
Nuijamiesten marssi.
Tänne miehet, tänne,
Miekat, nuijat käsissänne;
Kuntoon vanhan jousen jänne,
Joutuin aseisin!
Kelle koti kallis,
Ken ei sitä sortaa sallis,
Vaan sit' turvaamaan on altis,
Käyköön riveihin!
Pois jo riisutahan
Sorron ies;
Huovit hurjat Marskin pahan
Niskoiltamme poistamahan
Tulkoon joka mies!
Suotta heikko huokaa,
Syöden orjan kyynelruokaa,
Tänne miekat, nuijat tuokaa!
Pois jo heikkous!
Ylen on tää elo kurja,
Marskin valta vallan nurja;
Ensin tulkoon taisto hurja,
Sitte vapaus,
Taikka käymme kunnialla
Kuolemaan,
Niin saa meidän lipun alla
Pojat miellä puhtahalla
Puoltaa vapauttaan.
Kellä mieli arka,
Jos ken pelkuri on parka,
Menköön! Kruunun sarka
Ompi edessään.
Itku lasten, naisten,
Pilkka huovein muukalaisten
Soikoon miesten raukkamaisten
Korviss' yhtenään!
Vaan me emme tuota
Kuulla vois.
Oikeutees, kansa, luota;
Lapses eivät itke suotta, --
Sorto täältä pois!
Kansa kaikkialta,
Kyröstä ja Lapualta,
Ilmajoelta, Laihialta
Kokoontukohon!
Klaun on joukot tuolla
Vastassamme Hämeen puolla,
Voittaa taikka kuolla
Meidän mieli on.
Sotaan samotkaamme
Vierekkäin!
Oikeata asiaamme
Ajaa Herran nimeen saamme.
Miehet eteenpäin!