Birdy Edwardsin sadin.
Kuten Mc Murdo oli sanonut, oli talo, jossa hän asui, yksinäinen ja
soveltui varsin hyvin sellaiseen rikokseen, jota he suunnittelivat.
Se oli aivan kaupungin laidassa ja kaukana tiestä. Missä muussa
tapauksessa tahansa olisivat salaliittolaiset ilman muuta
houkutelleet ulos uhrinsa, kuten he olivat tehneet monta kertaa
ennemmin, ja tyhjentäneet pistoolinsa hänen ruumiiseensa; mutta
tässä tapauksessa oli erinomaisen tärkeätä saada tietää, mitä hän
tiesi, miten hän oli saanut tietonsa ja mitä hän oli ilmaissut
työnantajilleen. Oli mahdollista, että he olivat myöhästyneet ja
että työ jo oli suoritettu. Siinä tapauksessa he ainakin saattoivat
kostaa miehelle, joka oli sen suorittanut. Mutta he toivoivat,
ettei salapoliisi ollut vielä saanut tietää mitään kovin tärkeätä,
koskei hän muuten, päättelivät he, olisi viitsinyt kirjoittaa
muistiin ja lähettää sellaisia vähäpätöisiä tietoja, joita Mc Murdo
väitti hänelle antaneensa. Olipa miten tahansa, kaiken tämän he
saisivat kuulla hänen omilta huuliltaan. Kun hän kerran olisi heidän
vallassaan olisi heillä keinoja saada hänet puhumaan. Eivät he olleet
ensi kertaa tekemisissä vastahakoisen todistajan kanssa.
Mc Murdo meni Hobson's Patchiin kuten oli sovittu. Poliisi tuntui
tänä aamuna tuntevan häntä kohtaan erikoista mielenkiintoa ja
kapteeni Marvin -- joka oli sanonut olevansa vanha tuttava hänen
kanssaan Chicagon ajoilta -- todella puhutteli häntä, kun hän odotti
asemalla. Mc Murdo kääntyi selin häneen ja kieltäytyi puhelemasta
hänen kanssaan. Hän palasi retkeltään iltapäivällä ja tapasi Mc
Gintyn Liittotalossa.
-- Hän tulee, sanoi hän.
-- Hyvä! sanoi Mc Ginty. Jättiläinen oli paitahihasillaan, vitjat
kelluivat hänen loistavien liiviensä päällä ja timantti kimalteli
hänen takkuisen partansa lomasta. Juomat ja vehkeilyt olivat tehneet
pomosta yhtä rikkaan kuin mahtavan miehen. Sitä kauhistuttavammalta
näytti siksi tuo vankilan tai hirsipuun vilahdus, jonka hän
edellisenä yönä oli nähnyt.
-- Luuletko hänen tietävän paljon? kysyi hän huolestuneena.
Mc Murdo pudisti synkästi päätään.
-- Hän on ollut täällä jonkun aikaa -- ainakin kuusi viikkoa. Arvaan,
ettei hän ole tullut tänne näköaloja katsomaan. Jos hän on koko ajan
puuhaillut täällä rautatieyhtiön rahat taskussaan, niin luulen, että
hän on saavuttanut joitakin tuloksia ja että hän on ilmoittanut ne
esimiehilleen.
-- Osastossa ei ole ketään heikkoa miestä, sanoi Mc Ginty. Uskollisia
kuin teräs, joka mies. Ja kuitenkin on, jumaliste, tuo roisto Morris.
Jos joku on meidät pettänyt, on hän sen tehnyt. Tekisi mieleni
lähettää ennen iltaa pari miestä antamaan hänelle löylytyksen ja
pakoittamaan hänet tunnustamaan.
-- No, se ei tuottaisi vaikeuksia, vastasi Mc Murdo. En tahdo
kieltää, että pidän Morrisista ja että olisin pahoillani, jos hänelle
tulisi ikävyyksiä. Hän on pari kertaa puhunut minulle osaston
asioista ja vaikkei hän näe niitä aivan samassa valossa kuin te tai
minä, ei hän näytä sellaiselta, joka kielii. Mutta kuitenkaan en
halua asettua teidän ja hänen väliinsä.
-- Minä vielä näytän tuolle vanhalle pirulle, sanoi Mc Ginty kiroten.
Olen jo kauvan pitänyt häntä silmällä.
-- No, tehän sen parhaiten tiedätte, sanoi Mc Murdo. Mutta mitä
tahansa teettekin, täytyy sen jäädä huomiseen, sillä meidän täytyy
olla hiljaa, kunnes Pinkertonin juttu on selvitetty. Meidän ei sovi
tänään saattaa poliisia liikkeelle.
-- Olet oikeassa, sanoi Mc Ginty. Ja me saamme tietää Birdy
Edwardsilta itseltään, mistä hän on saanut tietonsa, vaikkapa meidän
täytyisi leikata sydän hänen rinnastaan. Näyttikö siltä, kuin olisi
hän aavistanut sadinta?
Mc Murdo nauroi.
-- Luulenpa, että osasin hänen heikkoon kohtaansa, sanoi hän. Kun
hän vain pääsee Scowrerien jäljille, on hän valmis niitä seuraamaan.
Minä otin vastaan hänen rahansa. Mc Murdo irvisti näyttäessään
setelitukkoa. Yhtä paljon saan, kun hän on nähnyt kaikki paperini.
-- Mitkä paperit?
-- No, ei ole mitään papereita. Mutta minä uskottelin hänelle,
että oli sääntöjä ja ohjekirjoja ja jäsenluetteloja. Hän odottaa
pääsevänsä kaikkien asioitten perille ennenkuin lähtee luotani.
-- Hän on todella satimessa, sanoi Mc Ginty julmasti. Eikö hän
kysynyt, miksi et itse vienyt hänelle papereita?
-- Ikäänkuin minä, epäluulonalainen mies, voisin kuljettaa sellaisia
papereita, senjälkeen kun kapteeni Marvin tänäänkin puhutteli minua
asemalla!
-- Niin, olen kuullut siitä, sanoi Mc Ginty. Arvaan, että tämä
juttu voi tuottaa sinulle vaikeuksia. Voimme pudottaa hänet vanhaan
kaivosaukkoon kun olemme hänestä selviytyneet, mutta miten tahansa
menettelemmekin, emme voi tehdä tyhjäksi sitä, että hän asui Hobson's
Patchissa ja sinä kävit tänään siellä.
Mc Murdo kohautti olkapäitään.
-- Jos menettelemme oikein eivät he milloinkaan voi todistaa
tappamista, sanoi hän. Ei kukaan voi nähdä hänen tulevan taloon
pimeän tultua ja minä pidän huolen siitä, ettei kukaan näe hänen
lähtevän. Kuulkaahan, Neuvos. Minä selvitän teille suunnitelmani ja
pyydän teitä ilmoittamaan sen muille. Te tulette kaikki ajoissa.
Hyvä. Hän tulee kello kymmenen. Hän koputtaa kolme kertaa ja minä
avaan hänelle oven. Sitten suljen sen. Hän on silloin meidän
vallassamme.
-- Se on helppoa ja selvää.
-- Niin kyllä, mutta seuraavaa askelta sietää tuumia. Ei hänestä
niinkään helposti suoriuduta. Hänellä on hyvät aseet. Minä olen
petkuttanut häntä aikalailla, mutta hän on kuitenkin luultavasti
varuillaan. Otaksukaamme, että minä vien hänet suoraa päätä
huoneeseen, jossa on seitsemän miestä, kun hän odotti tapaavansa
minut yksin. Silloin on ryhdyttävä ampumaan ja joku meistä saattaa
haavoittua.
-- Niin se on.
-- Ja melu tuo jokaisen kirotun poliisin kaupungista kimppuumme.
-- Luulen, että olet oikeassa.
-- Näin on minusta meneteltävä: Te olette kaikki suuressa huoneessa
-- samassa, jonka näitte käydessänne luonani. Minä avaan hänelle
oven, vien hänet vierashuoneeseen oven vieressä ja jätän hänet
sinne siksi aikaa kun menen hakemaan papereita. Silloin voin kertoa
teille miten asiat luonnistuvat. Sitten palaan hänen luokseen
joitakin papereita mukanani. Kun hän lukee niitä, hyökkään minä hänen
kimppuunsa ja tartun hänen pistooliinsa. Te kuulette minun huutavan
ja riennätte huoneeseen. Mitä pikemmin sitä parempi, sillä hän on
yhtä vahva kuin minä, ja minun käy ehkä vaikeaksi hallita häntä.
Mutta luulen, että se käy päinsä kunnes te tulette.
-- Se on hyvä tuuma, sanoi Mc Ginty. Osasto tulee olemaan sinulle
kiitollisuuden velassa tästä. Arvaan, kuka tulee minun jälkeeni
istumaan puheenjohtajan tuolilla.
-- Enhän ole, Neuvos, juuri muuta kuin uusi tulokas, sanoi Mc Murdo,
mutta hänen kasvonsa osoittivat mitä hän ajatteli suuren miehen
kohteliaisuudesta.
Kotiin palattuaan hän suoritti omat valmistuksensa kauheaa iltaa
varten, joka häntä odotti. Ensin hän puhdisti, öljysi ja latasi
Smith- ja Wesson-revolverinsa. Sitten tarkasti hän huonetta, jossa
salapoliisi aijottiin saada satimeen. Se oli suuri huone, pitkä
honkapöytä oli keskellä ja suuri tulisija toisessa päässä. Kaikilla
muilla seinillä oli akkunoita. Niissä ei ollut luukkuja -- vain
kevyet läpinäkyvät verhot. Mc Murdo tutki niitä tarkkaan. Epäilemättä
hän ajatteli, että tämä oli liian alttiina ihmisten katseille
niin salaisen tehtävän näyttämöksi. Mutta kun se oli niin kaukana
tiestä, ei se ollut niin tärkeä seikka. Lopulta hän keskusteli
asiasta asuintoverinsa kanssa. Scanlan vaikka olikin Scowrer, oli
hyväluontoinen pieni mies, joka oli liian heikko vastustaakseen
toveriensa mielipidettä, mutta joka salaisesti kauhistui veritöitä,
joihin hänen toisinaan oli täytynyt ottaa osaa. Mc Murdo kertoi
hänelle lyhyesti mitä oli tekeillä.
-- Ja sinun sijassasi, Mike Scanlan, pysyisin tämän yön poissa kotoa.
Ennen aamua tulee täällä vuotamaan verta.
-- No, olkoon menneeksi sitten, Mac, vastasi Scanlan, ei minulta
puutu halua, vaan hermoja. Kun näin johtaja Dunnin kaatuvan
kuonaläjään siellä kaivoksella, oli se enemmän kuin hermoni
saattoivat kestää. Minä en ole luotu siihen, kuten sinä ja Mc Ginty.
Jollei osasto ajattele minusta pahaa, teen niinkuin neuvoit minua ja
jätän teidät illaksi omiin oloihinne.
Miehet tulivat varhain, kuten oli sovittu. He olivat ulkonaisesti
kunnioitettavia kansalaisia, hyvinpuettuja ja siistejä, mutta
kasvojentuntija olisi nuo lujasti yhteenpuristetut huulet ja
säälimättömät silmät nähdessään arvellut Birdy Edwardsin olevan
hukassa. Tässä huoneessa ei ollut ainoatakaan, jonka kädet eivät
olisi toistakymmentä kertaa olleet veren tahraamat. He olivat yhtä
paatuneet murhaamaan ihmisiä kuin teurastaja tappamaan lampaita.
Peloittavin luonnollisesti sekä ulkomuodoltaan, että rikollisuutensa
takia oli mahtava pomo. Harraway, sihteeri, oli laiha, katkera
mies -- mies, joka osaston raha-asioita käsitellessään noudatti
järkähtämätöntä rehellisyyttä, mutta ei muulloin välittänyt
rahtuakaan rehellisyydestä eikä oikeudesta. Rahastonhoitaja Carter
oli keski-ikäinen mies, jolla oli tunnoton, miltei jörö kasvojenilme
ja keltainen pergamentti-iho. Hänellä oli mainio järjestämiskyky
ja miltei jokaisen rikoksen yksityiskohdat olivat lähtöisin hänen
kekseliäistä aivoistaan. Molemmat Willabyt olivat toiminnan miehiä,
pitkiä, notkeita nuorukaisia päättäväisine kasvoineen, kun taas
heidän toveriaan Tiikeri Cormacia, kömpelöä, tummaa nuorukaista hänen
omat toverinsakin pelkäsivät hänen julmuutensa takia. Sellaiset
olivat miehet, jotka tänä yönä olivat kokoontuneet Mc Murdon asuntoon
surmatakseen Pinkertonin salapoliisin.
Heidän isäntänsä oli asettanut whiskyä pöydälle ja he olivat
kiiruhtaneet valmistamaan mieltään odottavaa tehtävää varten. Baldwin
ja Cormack olivat jo puolittain juovuksissa ja juoma oli saattanut
ilmi kaiken heidän julmuutensa. Cormack koetti käsillään takkaa --
sitä oli lämmitetty, sillä kevätyöt olivat vielä kylmät.
-- Sitä ehkä tarvitaan, sanoi hän kiroten.
-- Niin kyllä, sanoi Baldwin käsittäen hänen tarkoituksensa. Meidän
täytyy saada hänestä totuus irti keinolla millä tahansa.
-- Me saamme kyllä tietää totuuden, olkaa huoleti, sanoi Mc Murdo.
Tällä miehellä oli rautaiset hermot, sillä vaikka koko tehtävän paino
oli hänen hartioillaan, oli hänen katsantonsa yhtä kylmä ja huoleton
kuin ennenkin. Toiset huomasivat sen ja kehuivat häntä.
-- Olet oikea mies häntä hoitamaan, sanoi pomo hyväksyen. Hän ei
aavista mitään ennenkuin kätesi on hänen kurkussaan. On vahinko,
ettei akkunoissasi ole luukkuja.
Mc Murdo kulki akkunalta akkunalle ja kohenteli verhoja niin että ne
tiiviimmin peittivät akkunan.
-- Varmasti ei kukaan voi nyt vakoilla meitä ulkopuolelta. Määräaika
on jo aivan lähellä.
-- Kukaties ei hän tule. Kukaties hän aavistaa vaaraa, sanoi kirjuri.
-- Hän tulee, olkaa huoletta, vastasi Mc Murdo. Hän on yhtä innokas
tulemaan, kuin te olette näkemään häntä. Kuulkaa tuota!
He istuivat kaikki kuin vahakuvat, toisilla pysähtyi lasi puolitiessä
huulille. Kolme kovaa koputusta kuului ovelta.
-- Hiljaa!
Mc Murdo kohotti varoittaen kätensä. Miehet vaihtoivat riemuitsevia
katseita ja kädet hypistelivät kätkettyjä aseita.
-- Ei ääntäkään, jos henkenne on kallis! kuiskasi Mc Murdo, kun läksi
huoneesta sulkien oven huolellisesti jälkeensä.
Jännittäen kuuloaan murhaajat odottivat. He kuulivat toverinsa
askeleet käytävässä. He kuulivat hänen avaavan ulko-oven. Siellä
vaihdettiin muutamia sanoja tervehdykseksi. Sitten he kuulivat
vieraat askeleet ja vieraan äänen. Hetkistä myöhemmin kuului oven
paukahdus ja avaimen kiertyminen lukossa. Heidän saaliinsa oli
varmasti satimessa. Tiikeri Cormac nauroi kamalasti ja pomo Mc Ginty
pani suuren kätensä hänen suulleen.
-- Olkaa hiljaa, mieletön! kuiskasi hän. Saatatte meidät kaikki
turmioon.
Viereisestä huoneesta kuului keskustelun muminaa. Se tuntui
loppumattomalta. Sitten ovi aukeni ja Mc Murdo tuli näkyviin sormi
huulilla.
Hän tuli pöydän päähän ja katseli ympärilleen. Hän oli muuttunut.
Hänen ryhtinsä oli miehen, joka suorittaa suurtekoja. Hänen kasvonsa
olivat lujat kuin graniitti. Hänen silmänsä säihkyivät tulisesti
silmälasien takaa. Hänestä oli tullut ilmeinen miesten johtaja. He
tuijottivat häneen kiihkeällä mielenkiinnolla, mutta hän ei sanonut
mitään. Yhä samalla kummallisella katseella hän katsoi miehestä
mieheen.
-- No, sanoi pomo Mc Ginty viimein, onko hän täällä? Onko Birdy
Edwards täällä?
-- Kyllä, vastasi Mc Murdo hitaasti, Birdy Edwards on täällä. Minä
olen Birdy Edwards!
Tämän lyhyen keskustelun jälkeen kului kymmenen sekuntia, joiden
aikana huonetta olisi voinut luulla tyhjäksi, niin syvä oli
hiljaisuus. Kattilan sihiseminen liedellä kuului selvästi. Seitsemän
miehen kalpeat kasvot, kaikki kääntyneinä tuohon mieheen, joka
vallitsi heitä, oli äärimmäinen kauhu jähmetyttänyt. Sitten kuului
äkkiä lasin kilinää, kun joka akkunasta tunki sisään pyssynpiippu
ja akkunaverhot putosivat kannattimiltaan. Sen nähdessään päästi
pomo Mc Ginty haavoitetun karhun mörinän ja säntäsi puoli-avoimelle
ovelle. Kohotettu revolveri kohtasi hänet siellä ja tähtäimen takaa
säihkyivät Hiili- ja Rautaseudun poliisikuntaan kuuluvan kapteeni
Marvinin tuimat, siniset silmät. Pomo perääntyi ja vaipui takaisin
tuoliinsa.
-- Olette paremmassa turvassa siinä, Neuvos, sanoi mies, jonka he
olivat tunteneet Mc Murdona. Ja ellette te, Baldwin, ota kättänne
pyssystänne, säästätte mestaajalta vaivan. Irti käsi, tai Jumalan
nimessä -- Kas niin. Neljäkymmentä asestettua miestä piirittää taloa,
ja voitte itse päättää, onko teillä mahdollisuutta päästä pakoon.
Ottakaa heidän pyssynsä, Marvin.
Noiden pyssynpiippujen uhatessa ei ollut mahdollisuutta vastarintaan.
Miehiltä otettiin aseet. Juroina, typertyneinä ja hyvin kummissaan he
yhä istuivat pöydän ympärillä.
-- Tahtoisin sanoa teille muutaman sanan ennenkuin eroamme, sanoi
mies, joka oli saanut heidät satimeen. Arvaan, ettemme enää tapaa
toisiamme, ennenkuin näette minut todistajain paikalla oikeussalissa.
Annan teille hiukan ajateltavaa siksi. Tiedätte nyt, kuka olen.
Vihdoinkin voin lyödä korttini pöytään. Olen Birdy Edwards
Pinkertonin toimistosta. Minut valittiin kukistamaan rosvojoukkionne.
Minulla oli vaikea ja vaarallinen peli hoidettavana. Ei kukaan,
ei ainoakaan sielu, ei läheisimpäni eikä rakkaimpanikaan tiennyt
että minä pelasin sitä, lukuunottamatta kapteeni Marvinia ja
työnantajiani. Mutta se on tänä yönä lopussa. Jumalan kiitos, ja minä
olen voittaja.
Seitsemät kalpeat, julmat kasvot katsoivat häneen. Heidän silmänsä
kuvastivat leppymätöntä vihaa. Hän luki säälimättömän uhkauksen.
-- Kenties te ajattelette, että peli ei ole vielä lopussa. No,
minun on pidettävä varani. Joka tapauksessa on muutamilta teistä
peli lopussa ja paitsi teitä pääsee kuusikymmentä muuta tänä yönä
vankilaan. Kerronpa teille, että kun sain tämän tehtävän, en uskonut
että sellaista seuraa kuin teidän oli olemassakaan. Ajattelin, että
ne olivat sanomalehtien juttuja ja että todistaisin ne siksi. Minulle
kerrottiin, että sillä oli jotakin yhteyttä Vapaitten Miesten kanssa
ja menin siksi Chicagoon ja toimitin itseni jäseneksi. Silloin
olin entistä varmempi siitä että kaikki oli vain sanomalehtien
juttuja, sillä minä en huomannut seurassa mitään pahaa vaan
paljon hyvää. Kuitenkin oli minun suoritettava tehtäväni loppuun
ja minä tulin hiililaaksoon. Tänne tultuani sain tietää olleeni
väärässä ja etteivät nuo jutut olleetkaan pelkkää lorua. Jäin siis
tänne ottaakseni selon asioista. En milloinkaan surmannut miestä
Chicagossa. En ole elämässäni tehnyt väärää dollarinrahaa. Ne rahat,
jotka annoin teille olivat yhtä oikeita kuin mitkä muut tahansa,
mutta en ole milloinkaan käyttänyt rahaa paremmin. Tiesin keinon
miten päästä suosioonne ja siksi uskottelin teille, että laki minua
ahdisti. Kaikki vaikutti niinkuin olin ajatellutkin.
Niin liityin helvetilliseen Osastoonne ja otin osaa neuvotteluihinne.
Ehkä sanotaan, että olin yhtä kuin tekin. Ihmiset voivat sanoa mitä
haluavat, nyt kun olen saanut teidät kiinni. Mutta mikä on totuus?
Sinä yönä, jolloin minut otettiin jäseneksi, te löitte vanhaa
Stangeria. En voinut varoittaa häntä, sillä siihen ei ollut aikaa,
mutta minä pidätin kättänne, Baldwin, kun olitte tappamaisillanne
hänet. Jos olen joskus ehdottanut rikoksia, pitääkseni paikkani
keskuudessanne niin olivat ne rikoksia, jotka tiesin voivani estää.
En voinut pelastaa Dunnia ja Menziesia, sillä en tiennyt kylliksi,
mutta aijon pitää huolen siitä, että heidän murhaajansa hirtetään.
Varoitin Chester Wilcoxia, niin että kun räjähytin hänen talonsa
ilmaan, olivat hän ja hänen väkensä turvassa. Tehtiin monta rikosta,
joita en voinut estää, mutta jos muistelette ja ajattelette kuinka
usein uhrinne tuli kotiin toista tietä, tai oli kaupungissa kun te
väijyitte häntä, tai pysyi sisällä kun te luulitte hänen tulevan
ulos, niin huomaatte työni.
-- Te kirottu petturi! kähisi Mc Ginty hampaittensa välistä.
-- Niin kyllä, John Mc Ginty, voitte nimittää minua siksi, jos se
lievittää mielipahaanne. Te ja teidän kaltaisenne olette olleet
Jumalan ja ihmisten vihollisia tällä seudulla. Tarvittiin miestä
joka asettui teidän ja noiden mies- ja naisraukkojen väliin, joita
te piditte pinteessä. Oli vain yksi keino, jolla sen saattoi tehdä
ja minä käytin tuota keinoa. Sanotte minua "petturiksi", mutta
monet tuhannet tulevat nimittämään minua "vapauttajaksi", joka meni
helvettiin vapauttaakseen heidät. Kolme kuukautta on sitä kestänyt.
En tahtoisi enää uudelleen kolmea sellaista kuukautta, vaikka
saisin kaikki maailman aarteet. Minun täytyi jatkaa peliäni, kunnes
jokainen salaisuus oli hallussani ja jokainen mies vallassani. Olisin
odottanut vielä hiukan kauvemmin ellen olisi saanut tietää, että
salaisuuteni oli tulemaisillaan ilmi. Kaupunkiin oli tullut kirje,
joka olisi ilmaissut sen teille kaikille. Silloin minun täytyi toimia
ja toimia nopeasti. Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa teille,
kuin tämä: kun viimeinen hetkeni tulee, on minun helpompi kuolla
ajatellessani työtä, jonka olen suorittanut tässä laaksossa. Nyt,
Marvin, en tahdo pidättää teitä kauvemmin. Viekää heidät vankilaan.
On enää vähän kerrottavaa. Scanlan oli saanut sinetöidyn kirjeen
viedäkseen miss Ettie Shafterille -- tehtävä, jonka hän otti
vastaan silmää iskien ja hymyillen. Varhain aamulla muuan kaunis
nainen ja muuan huolellisesti puettu mies astuivat erikoisjunaan,
jonka rautatieyhtiö oli lähettänyt ja joka nopeasti ja kertaakaan
pysähtymättä vei heidät pois vaaralliselta seudulta. Tämä oli
viimeinen kerta, kuin Ettie tai hänen rakastettunsa kävi Kauhun
Laaksossa. Kymmenen päivää myöhemmin he viettivät häitään Chicagossa,
vanhan Jacob Shafterin ollessa todistajana.
Scowrerien oikeudenkäynti toimitettiin kaukana seudulta, missä heidän
puoluelaisensa olisivat voineet häiritä lainvalvojaa. Turhaan he
taistelivat. Turhaan Osaston rahat -- rahat, jotka oli kiristetty
pakkoveroilla kokonaiselta tienoolta -- virtasivat kuin vesi heidän
koettaessaan pelastaa heitä. Heidän puolustajiensa kaikki temput
eivät voineet järkyttää tuota kylmää selvää todistusta, jonka antoi
henkilö, joka tunsi yksityiskohtaisesti heidän elämänsä, heidän
järjestönsä ja heidän rikoksensa. Vihdoin niin monen vuoden kuluttua
oli heidät saatu kukistetuiksi ja hajoitetuiksi. Mc Ginty kohtasi
kuolemansa mestauslavalla ruikuttaen ja kiemurrellen, kun hänen
viimeinen hetkensä koitti. Kahdeksan hänen pääpuoluelaisistaan
jakoi hänen kohtalonsa. Viisikymmentä muuta sai eripituisia
vankeusrangaistuksia. Birdy Edwardsin työ oli suoritettu loppuun.
Eikä kuitenkaan kuten hän arvasi ollut peli vielä lopussa. Oli
pelattava vielä toinenkin peli ja sitten yhä useampia. Ted Baldwin
oli näet välttänyt mestauslavan; niinikään molemmat Willabyt;
niinikään monet muut joukkueen kurjimmista jäsenistä. Kymmenen
vuotta he olivat poissa maailmasta ja sitten tuli päivä, jolloin
he jälleen olisivat vapaana -- päivä, jona Edwards, joka tunsi
miehensä, varmasti tiesi rauhallisen elämänsä loppuvan. He olivat
vannoneet kaiken sen nimessä, mitä pitivät pyhänä, vuodattavansa
hänen verensä kostoksi tovereittensa puolesta. Ja hyvin he koettivat
pitää valansa. Chicagosta hänet karkoitettiin kahden murhayrityksen
jälkeen jotka olivat niin vähällä onnistua, että hän oli varma
siitä, että kolmas kerta olisi onnistunut. Chicagosta hän meni
muutettuaan nimeä Kaliforniaan ja siellä valo joksikin aikaa sammui
hänen elämästään, kun Ettie Edwards kuoli. Vielä kerran oltiin hänet
vähällä surmata ja vielä kerran hän Douglas-nimisenä työskenteli
kaukaisessa kaivoksessa, missä englantilaisen Barker-nimisen osakkaan
kera hankki omaisuuden. Viimein sai hän varoituksen, että verikoirat
olivat hänen jäljillään ja läksi -- juuri ajoissa -- Englantiin. Ja
täällä eli John Douglas, joka toisen kerran nai arvoisensa puolison
viisi vuotta Sussexilaisen maalaisherrasmiehen elämää, joka päättyi
niihin kummallisiin tapauksiin, joista olemme kertoneet tämän teoksen
ensimäisessä osassa.
Jälkikirjoitus.
Poliisioikeuden istunnot olivat päättyneet ja John Douglasin juttu
oli lykätty korkeampaan oikeuteen. Niinikään oli valitusoikeus
käsitellyt asiaa ja vapauttanut hänet koska hän oli toiminut
itsepuolustuksesta. "Viekää hänet kaikin mokomin pois Englannista",
kirjoitti Holmes hänen vaimolleen. "Täällä on voimia, jotka saattavat
käydä vaarallisemmiksi, kuin ne, jotka hän on välttänyt. Miehenne ei
ole turvassa Englannissa."
Kaksi kuukautta oli kulunut ja juttu oli jossain määrin haihtunut
mielestämme. Silloin pistettiin eräänä aamuna arvoituksellinen
kirje kirjelaatikkoomme. "Hyvä Jumala, mr Holmes! Hyvä Jumala!"
kuului tämä kummallinen kirje. Siinä ei ollut päällekirjoitusta eikä
nimimerkkiä. Minä nauroin omituiselle viestille, mutta Holmes näytti
odottamattoman vakavalta.
-- Pirullista, Watson! huomautti hän ja istui kauvan otsa rypyssä.
Myöhään yöllä emäntämme mrs Hudson tuli sanomaan, että muuan
herrasmies halusi tavata Holmesia ja että asia oli erinomaisen
tärkeä. Aivan hänen kintereillään tuli mr Cecil Barker, ystävämme
vallihaudan ympäröimästä herraskartanosta. Hänen kasvonsa olivat
vääristyneet ja valjut.
-- Olen saanut pahoja uutisia -- hirveitä uutisia, mr Holmes, sanoi
hän.
-- Sitä pelkäsinkin, sanoi Holmes.
-- Oletteko saanut sähkösanoman?
-- Olen saanut kirjeen henkilöltä, joka on saanut.
-- On kysymys Douglas-parasta. Minulle kerrottiin, että hänen nimensä
on Edwards, mutta minulle on hän aina oleva John Douglas Benito
Canyonista. Kerroin teille, että he läksivät yhdessä Etelä Afrikaan
_Palmyrassa_ kolme viikkoa takaperin.
-- Niin juuri.
-- Laiva saapui Kap-kaupunkiin viime yönä. Sain tänä aamuna mrs
Douglasilta tämän sähkösanoman.
"Jack on pudonnut mereen myrskyssä St. Helenan luona. Kukaan ei
tiedä miten onnettomuus tapahtui -- Ivy Douglas."
-- Haa! Niinkö se tapahtuikin? sanoi Holmes miettiessään. No, enhän
epäillytkään, ettei ollut taitavasti järjestetty.
-- Tarkoitatte, ettette pidä sitä tapaturmana?
-- Enhän toki.
-- Se oli murha?
-- Tietysti!
-- Niin minäkin arvelen. Nuo pirulliset Scowrerit, tuo kirottu
kostonhimoinen rikollisjoukkio --
-- Ei, ei, hyvä herra, sanoi Holmes. Siinä näkyy mestarin käsi.
Nyt ei ole kysymys poikkisahatusta haulikosta, kömpelöistä
kuusipiippuisista revolvereista. Voitte tuntea vanhan mestarin
pensselinvedosta. Minä tunnen Moriartyn suunnitteleman rikoksen, kun
näen sellaisen. Tämä rikos on pantu toimeen Lontoosta käsin eikä
Amerikasta käsin.
-- Mutta mistä syystä?
-- Siksi, että sen on tehnyt mies, joka ei saata epäonnistua -- mies,
jonka erikoinen asema riippuu siitä tosiasiasta, että hänen aina
täytyy onnistua. Suuria aivoja ja suurta järjestöä on käytetty yhden
ainoan miehen tuhoamiseen. Se on pähkinän murskaamista vasaralla --
mieletöntä voimien tuhlausta -- mutta pähkinä on yhtä kaikki hyvin
pontevasti muserrettu.
-- Kuinka tuli tämä mies sekaantuneeksi juttuun.
-- Voin ainoastaan sanoa, että ensimäiset tietomme tästä asiasta
saimme eräältä hänen alipäälliköltään. Noilla amerikalaisilla oli
hyvät tiedot. Koska heillä oli Englannissa tehtävä suoritettavana,
ottivat he osakkaaksi, kuten mikä tahansa muukalainen rikoksellinen
saattoi tehdä, tämän suuren rikosasiain mestarin. Tästä hetkestä
alkaen heidän uhrinsa oli tuomittu. Ensin hän ehkä tyytyi käyttämään
koneistoaan keksiäkseen heidän uhrinsa. Sitten hän ehkä neuvoi, miten
rikos oli pantava toimeen. Viimein kun hän luki sanomalehdistä tämän
miehen epäonnistumisesta, päätti hän itse tehdä mestariteon. Kuulitte
minun varoittavan Birlstonen herraskartanossa Douglasia ja sanovan
että tuleva vaara oli suurempi kuin mennyt. Olinko oikeassa?
Barker takoi voimattomassa vihassaan päätään puristetulla nyrkillään.
-- Väitättekö, että meidän täytyy tyynesti kärsiä kaikki tämä?
Väitättekö, ettei kukaan koskaan tule voittamaan tuota pääpaholaista?
-- Ei, sitä en väitä, sanoi Holmes ja hänen silmänsä näyttivät
katsovan kauas tulevaisuuteen. En väitä, ettei häntä voida voittaa.
Mutta teidän täytyy antaa minulle aikaa -- teidän täytyy antaa
minulle aikaa!
Me kaikki istuimme muutaman minuutin hiljaa noiden terävien silmien
yhä koettaessa tunkeutua verhon lävitse.