Ja sinä iltana eräässä Claridge-hotellin sievästi kalustetussa
arkihuoneessa mies ja nainen istuivat iloisesti liekehtivän tulen
ääressä pohtien äskeisiä yhteisiä seikkailujaan ajaessaan takaa
keisarin kynttilänjalkoja. He olivat molemmat luovuttaneet toisilleen
toistensa vaaralliset paperit, ja kun se oli tapahtunut, niin
kummaltakin pääsi helpotuksen huokaus, ja siro valkoinen käsi ojentui
ystävyyden ja yhteisen vaitiolotakauksen merkiksi.
Ja kirjan tekijälle on kerrottu, hyvin arvovaltaiselta taholta,
että tämä sopimus on hyvin uskollisesti pidetty, sillä Lobkowitz ja
Mirkovitsh eivät milloinkaan enää ole voineet taivuttaa Volenskia
liittymään heidän loputtomiin vehkeisiinsä ja salajuoniinsa. Hänen
palautettuaan paperit julman vanhan Mirkovitshin haltuun pyysi
veljeskunta häneltä turhaan uusia palveluksia, eikä hän milloinkaan
enää tullut takaportaista heidän kokouksiinsa synkkään Wienin
taloon. Ja Venäjän hallituksen täytyi pian hyväksyä madame Demidovin
erohakemus, koska hän menisi kohta naimisiin.
Eräänä talvena, loistavissa prinsessa Marionovin pitämissä
tanssiaisissa palatsissaan Pietarissa, rouva Volenski, o.s. Demidov oli
varmaankin kaikista kaunottarista ihailluin.
Ei kukaan kuitenkaan huomannut, että hän ja hänen miehensä vaihtoivat
merkitsevän hymyn, kun prinsessa näytti vierailleen pari harvinaista
_vieux Vienne_-kynttilänjalkaa, joista hiljaa kuiskailtiin, että hänen
ylhäisyytensä paavin lähettiläs itse oli ne hänelle lahjoittanut,
eikä kenenkään vähempiarvoisemman henkilön kuin hänen katolisen ja
apostolisen majesteettinsa Frans Joosef I:n puolesta.