Eräänä kauniina päivänä meille saapui paksu käsikirjoituspinkka ja
erään kirjallisuudenharrastajan allekirjoittama kirje, joka sisälsi
seuraavaa:
»Rannikkokaupungin kasvattina oli lapsuuteni suurimpia huveja
ikätoverieni seurassa pinkertää satamaan ottamaan vastaan jokaista
saapuvaa laivaa. Meillä oli omatekoinen maailmanjärjestyksemme, jossa
laiva vastasi taivasta ja messipoika oli se keruubi, joksi pääsemistä
meidän siivollinen käytöksemme tarkoitti. Vain kaikkein rohkeimmat ja
kunnianhimoisimmat uskalsivat mielessään hautoa sellaista aatetta kuin
kohoamista itse Isä Jumalaksi — kapteeniksi.
»Voi niitä aikoja, jolloin siivon käytöksen lupausta vastaan saatiin
istua salin nurkassa ja kuunnella kapteenisetää, joka isän kanssa
totilasin ääressä jutteli noista kaikista ihmeellisistä asioista,
noista vieraista satamista, joiden oudot nimet nostivat mieleen
epämääräisiä, mutta _varmasti_ hurmaavia kuvia!
»Sittemmin olen yhteiskunnallisessa arvoasteikossa noussut niin
korkealle, että olen päässyt nurkastani ja saanut kunnian itse
istuutua herra kapteenia vastapäätä. Ja mielessäni on aina itänyt
ajatus, että toistenkin ihmisten pitäisi saada kurkistaa tuohon
ihmeelliseen maailmaan, jota hallitsevat ankarat lait — kuitenkin
hiukan toiset kuin meitä muita — jossa näyttämönvaihdokset tapahtuvat
niin tiheään ja jossa mystiikka on olennaisena tekijänä — lyhyesti:
siihen maailmaan, jonka runsaat tapahtumat on valokuvattu vanhan
kipparin aivoihin ja jonka sisäinen olemus versoo hänen sielustaan.
»Olen useata merikapteenia koettanut houkutella kynään, mutta
he ovat vain hymähtäneet ystävällisesti ja aloittaneet uuden,
entistä repäisevämmän jutun. Vihdoin tutustuin kapteeni Westiin,
myrskynharmaaseen merikarhuun, joka tosin murahti ehdotukselleni,
mutta muutamaa viikkoa myöhemmin pisti käteeni käsikirjoitustukun
sanoen: 'Siinä on. Ja lisää tulee, jos tarvitaan. Katso nyt'.»
Minä katsoin ja hämmästyksekseni havaitsin saaneeni kokonaisen romaanin
— en huomannut asiakseni ruveta syvemmälti kaivamaan tätä korutonta,
selvää tyyliä, josta kirjallisena herkkusuuna nautin — ja nyt lähetän
sen teille.
»Tämä matka priki 'Delfinellä' viisikymmentä vuotta sitten on
tehnyt minulle sanomattoman hyvää. Ja olen varma, että sen vaikutus
muihin ihmisiin on yhtä virkistävä, sillä kaikista mahdollisista
epätodennäköisyyksistä huolimatta harvalla matkalla ihmistä seuraa niin
väkevä _todellisuudentuntu_.»
Tällainen oli kirje. Jätämme nyt tuon käsikirjoituspinkan kunkin
lukijan omakohtaisesti katseltavaksi.
_Kustantaja_.