Ihmisen on arvosteltava itseään todellisen arvonsa mukaan. Hänen tulee
rakastaa itseään, sillä hänessä on hyvään altis luonto, mutta tämän
ohella tulee hänen varoa rakastamasta sitä alhaista, joka myöskin
kuuluu hänen luontoonsa. Toiselta puolen tulee hänen halveksia itseään,
koska hänen alttiutensa on hedelmätön, kuitenkaan halveksimatta sen
ohella itse tätä luonnollista alttiutta. Hänen täytyy siis vihata ja
rakastaa itseään. Hänellä on kyky oppia tuntemaan totuutta ja tulla
onnelliseksi, mutta hän ei omista mitään ehdotonta ja tyydyttävää
totuutta.
Tahtoisinpa opastaa ihmistä kaipaamaan totuutta ja olemaan valmis ja
intohimoista vapaa seuraamaan sitä siellä, missä hän kerran on sen
löytänyt. Mutta kun tiedän, kuinka suuresti intohimojen pimittämä hänen
ymmärryksensä on, tahtoisin välttämättä, että hän vihaisi itsessään
asustavia himokkaita pyyteitä, jotka pitävät häntä pauloissaan, jotta
ne eivät sokaisisi häntä silloin, kun hän tekee valintansa, eivätkä
pysähdyttäisi häntä sen jälkeen, kun valinta on tehty.