Ihmisen suuruus on sellainen selviö, että se käy ilmi yksin hänen
kurjuudestaankin. Sillä sanoessamme eläimissä ilmenevää luontoa
ihmisessä kurjuudeksi tunnustamme, että hän on luontonsa, joka nyt on
eläinten luonnon vertainen, sortanut alas paremmasta luonnosta, joka
hänelle joskus ennen on kuulunut.
Sillä kukapa muu surisi sitä, ettei hän ole kuningas, kuin
valtaistuimelta syösty kuningas? Pidettiinkö onnettomana Paulus
Aemiliusta, kun hän ei enää ollut konsuli.[3] Päinvastoin, kaikki
ajattelivat, että hän oli onnellinen saatuaan olla konsulina, sillä
hänen asiansa ei ollut olla sinä aina. Mutta Perseusta, joka ei enää
ollut kuningas, surkuteltiin, koska se oli hänen kutsumuksensa, eikä
voitu käsittää, kuinka hän saattoi tulla toimeen. Kuka valittaa sitä,
että hänellä on vain yksi suu? Ja kukapa ei valittaisi sitä, että hän
on menettänyt toisen silmänsä? Samaten ei liene kukaan koskaan tullut
murehtineeksi sitä, ettei hänellä ole kolme silmää; mutta kauheatahan
olisi, jos ei olisi ainoatakaan.