Edelliset, Hurtti perältä.
HURTTI: Oikein pojat!... -- Laulu ilahuttaa mieltä. Saako tulla sisään?
STÅL: Kas Hurtti! Astu sisään vaan, katselemaan poikiamme!
HURTTI: Jumalan rauhaa teille kaikille!... Päivää, Stål! (Tervehtivät).
STÅL: Terve, vanha sotaveikko!... Olipa hauskaa nähdä sinut täällä!...
Mutta ymmärrän ... sinä tulet pojan tähden...
HURTTI: Niin, juuri niin... Sen vintiö! se poika! ... mutta ei, kyllä
hän sentään on kunnon poika! Ja siksi juuri pidän hänestä niin
paljon... Niin, enemmän kuin pitäisikään ... sillä hän on tehnyt suuren
rikoksen. Ah, hah, mitenhän hänen käyneekin?...
STÅL: Niin, se oli suuri rikos. Hänet kenties...
HURTTI: Ammutaan kuoliaaksi, niin ... mutta ei tappotantereella, vaan
rikollisena karkulaisena... Se on masentavaa!... Jospa hän nyt olisi
tässä, niin antaisin hänelle aika selkäsaunan.
STÅL: Ohoo, tuota en usko. Luulenpa sinut paremmin tuntevani.
HURTTI: Niin, sitä en voisi kumminkaan tehdä... Me olemme kokeneet
paljon yhdessä. Muistatko, kun kerran olimme paleltua kuoliaaksi?
Kuinka me silloin löimme toisiamme korville, siksi kunnes lämpenimme.
Eikö se ollut talvella 1756. Ja kuinka me silloin jaoimme ainoan
leipämme kuninkaan kanssa ja hän sanoi: "No, ei tämä juuri parasta ole,
mutta kyllä se vaan nyt kelpaa!" ... ja silloin maistui rukiinen leipä
niin sanomattoman hyvältä...
STÅL: Niin, niin! Sellaista kuningasta ei ole koko maailmassa!...
(Pyyhkii kyyneleen silmästään). Jumala suojelkoon häntä!
HURTTI: Se minua vaan harmittaa, ett'en enää saa sotia hänen
johdollaan, vaan täytyy täällä kotona vaivaisena rämpiä. Luulin poikani
seuraavan isänsä jälkiä, niin, niin hän aikoikin. Mutta sitten tekee
hän tuollaisen rettelön, ennenkuin on vielä sotatantereellekaan
ehtinyt... Tuli ja leimaus! Jos se ei sydäntäni kaivele!...
STÅL: No, no, kylmäverisyys on paras!... Pojalla mahtoi olla omat
syynsä tekoonsa...
HURTTI: No niin, siinä sitä nyt ollaan! Hän oli mustasukkainen ... hän
tahtoi kurittaa hävytöntä roistoa, joka oli tunkeutunut vierasten
ihmisten huoneisiin vietelläkseen kunniallista neitoa ... ja jos minä
olisin ollut Rudolf'in sijassa, niin olisin tehnyt samoin. Prinssillä
ei siellä olisi ollut mitään tekemistä!
STÅL: Hiljaa, ukkoseni! Muista kenestä puhut!
HURTTI: Siitä minä viis välitän!... Mutta Kustaa kuningas on jalo herra
ja oikeutta rakastava. Minä menen hänen luoksensa ja kysyn josko hän
vielä tuntee vanhaa Hurttia. Ja sitten kerron hänelle koko jutun ja
sanon, ettei ole oikeuden mukaista ampua sotamiestä kuin mitähän
koiraa, kun hän ei ole tehnyt muuta, kuin suojellut armastaan ... ja
kun hän sitäpaitsi on ainoa iloni, ja toivoni ja turvani... Niin, tämän
kaiken kerron hänelle!... Mitäs pidätte siitä, pojat? Luuletteko, että
kuningas päästää minut puheilleen?
SOTILAAT: Kyllä! Päästää!
HURTTI: Ja luuletteko, että hän kuuntelee mitä on sanomista vanhalla
sotilaalla, joka uskollisesti on palvellut häntä ja isänmaataan?
SOTILAAT: Kuuntelee!
HURTTI: Hyvä! te tunnette hänet siis yhtähyvin kuin minäkin ... vaikka
te kaikki olette kuin vasta munasta päässeitä linnunpoikia.
ERÄS SOTILAISTA: Hm, eipä niinkään. Olemme mekin olleet mukana
kuumissakin otteluissa.
TOINEN SOTILAS: Niin, Utilla esimerkiksi!
HURTTI: Vai niin, vai olitte te jo silloin sotaväessä... Hurraa! pojat.
Se oli sukkela temppu vihollisille. Se leikki pitäisi vielä
uudistaa!... Vaikka ette te kumminkaan ole niin paljon kokeneet kuin
minä. Muistan vieläkin, kun meidän Pommerissa kerran piti mennä erään
joen yli, joka oli täynnä ajojäitä -- niin ja vihollinen seisoi
toisella rannalla. Silloin kutsui päällikkö minut puheilleen ja sanoi:
"Kuules Hurtti, sinä joka olet olevinasi niin viisas ja urhoollinen,
sanos nyt miten voisimme päästä tämän kirotun joen yli!" sanoi. "Jumala
varjelkoon herra päällikkö!" sanoin minä, "se on minusta sangen
helppoa. Ja jos päällikkö antaa minulle käytettäväkseni rykmentin niin
olen karkoittava vihollisen tuolta." No, hän tietysti antoi minulle
yhden rykmentin. Minä marssitin sen eräälle jäälautalle, ja itse uin
perässä ja ammuin. Mutta juuri kun olimme tulleet keskelle virtaa
lohkesi jäälautta kahtia ja siinä olisi voinut käydä hullusti koko
rykmentille, jollen minä olisi molemmin käsivarsin pitänyt palasia
koossa, minulla oli näet siihen aikaan hirmuinen käsivoima. Mutta hiki
tuli päähäni, vaikka olikin 75 asteen pakkanen...
STÅL: Ei, Hurtti!... Nyt panet omiasi...
ERÄS SOTILAISTA: Niin, hän valehtelee!
HURTTI: Vai niin, vai valehtelen minä! Tahdotte kai todistuksia? Mutta
lempo soikoon! Unhotanhan vallan, että minun pitää mennä kuninkaan
puheille sen pojan tähden. (Aikoo mennä).
STÅL (Pidättää). Odotahan! Me tahtoisimme todistuksia...
HURTTI: Ei ole aikaa! Kuningas odottaa minua.
STÅL: Mutta sinähän juuri kysyit josko me tahdomme todistuksia.
HURTTI: Toisen kerran sitten! Hyvästi, pojat! Nyt ei ole aikaa.
Hyvästi! Edes mars! (Irroittaa itsensä ja marssii ulos perältä).