INGRID: Hyi, tuollaista minä en suvaitse!
PRINSSI: Kerran vielä.
INGRID: Ei, sanon minä!
PRINSSI: Minä rukoilen...
INGRID: Päästäkää! (Irroittaa kätensä).
PRINSSI: Kas niin, nyt olen varmaan suututtanut teidät?
INGRID: No, melkeinpä!...
PRINSSI: Oletteko siis vihainen minulle?
INGRID: Sitä en ole sanonut. Vaan ei kukaan ota tuolla lailla mittaa!
PRINSSI: Mutta annattehan anteeksi sotilaan seurustelutaidon puutteen?
Kyllä minä luullakseni sen pian opin. Annattehan anteeksi, eikö niin?
INGRID (Ujosti). Sen olen jo tehnyt...
PRINSSI: Oi, älkää kääntäkö kauniita silmiänne pois minusta!
INGRID: Eivät minun silmäni ole kauniit!
PRINSSI: Oh, ne ovat lumoavat!
INGRID: Ei, sitä en usko, sillä te vaan imartelette. Sanokaas: onko
kaikkien kuninkaan sotilaitten tapana puhua tuolla lailla?
PRINSSI: Löytyyhän poikkeuksiakin.
INGRID: Niin, teidän toverinne esimerkiksi. Tuolla hän vaan seisoo,
eikä puhu sanaakaan. Näyttää aivan siltä, kuin hän vahtisi ovea.
PRINSSI: Oh, hän on kyllä koko hulivili, kun siksi rupeaa... Uskotteko,
minä olen aivan ihastunut teihin?
INGRID: Minuunko? Te ... kuninkaan upseeri?
PRINSSI: Niin, sydämmeni sykkii yksin teille. Vai ettekö te kenties
pidä sotilaista?
INGRID: Kyllä, minä ihailen urhoollisuutta.
PRINSSI: Mitähän sanoisittekaan, jos minä jonakin kauniina päivänä
tulisin pyytämään teitä vaimokseni?
INGRID: Ohoh, se kävisi liian joutuin!
PRINSSI: No, saisinko rukkaset?
INGRID: Oh, miksi juuri niin?...
PRINSSI: Te siis rakastatte minua?
INGRID: Sitä en ole sanonut!
PRINSSI (Tulisesti). Oi, silmäsi ovat sen tuhat kertaa minulle
sanoneet ... kallis impeni ... sinä rakastat minua!...
BREITFELT: Joku tulee! Kuulen askeleita!
INGRID: Se on varmaan isäni.
PRINSSI: Hyvästi, kaunis ruususeni!... Tilaan sinulta parin
hansikkaita, ja niiden pitää olla hienot, valkeasta nahasta... Hyvästi!
Huomenna tulen itse noutamaan hansikkaat.