MATHIS (yksin, hän kuuntelee, nousee ylös, sulkee ja panee
oven säppiin). Vihdoinkin olen heistä vapaa; kaikki on hyvin,
kortteerimestari on kiinni. Voin nukkua molemmilla korvilla tänä yönä.
(Istuutuu ja alkaa riisuutua). Jos jotakin tapahtuisi saattamaan
epäilyksen alaiseksi kortteerimestarin appea, niin se vaiettaisiin
välittömästi. On vain kysymys siitä, että osaa menetellä taitavasti
tässä maailmassa. Tulee hankkia hyvät kortit, siinä kaikki; ja jos omaa
voittavat kortit, huono onni on poissa.
— Nuo tuolla alhaalla ovat jo saaneet päänsä täyteen, ne eivät pyydä
enään mitään lisää. Ha! ha! Kuinkahan monta reikää he tekevät lumeen,
ennenkuin ovat päässeet kotiinsa! Mikä veikeä aine viini onkaan! Lasi
viiniä ja kaikki näyttää kauniilta. (Juo lasin viiniä). Kaikki käy
hyvin, niin, kaikki käy hyvin. (Menee alkoviin kantaen kyntilää).
Voit kehua pelanneesi pelisi hyvin, Mathis, kukaan ei kuule sinua,
jos uneksit, ei kukaan — kellot, unet, hullutuksia! (Huoneen takaosa
katoaa, huoneessa tulee pimeää; oikeussali suippoine ristikaarineen
ilmestyy taakse, penkit ovat täynnä ihmisiä. Kolme tuomaria peruukeissa
ja punaisissa viitoissa istuvat takaosassa. Oikeudenpalvelija, kirjuri.
Pieni ovi syrjäseinässä ja siinä luukku. Pöytä tuomarein jalkojen
edessä; pöydällä ruohonpäinen, turkiksilla reunustettu kauhtana ja
näädännahkainen hattu. Presidentti käyttää kelloaan. Mathis ryysyissä,
kalpeana, näkyy sivuoven luona santarmia hänen ympärillä. Vankeuden
kärsimykset ovat maalatut hänen kasvoissaan. Hän menee istumaan
rikoksentehneitten tuolille; kolme santarmia asetaksen hänen taakse —
Koko tämä salakähmäinen kohtaus tapahtuu jonkunlaisessa puolipimeässä;
puhet ja töminä ovat supatosta. Sitä myöten, kuin toiminto tulee
tarkemmin näkymään, alkaa puhe kuulua selvemmästi; se on makaajan
kuvaisvoiman työ, se on hänen unensa, joka saa aineellisen muodon. —
Presidentin viittauksesta lukee kirjuri, yksitoikkoisella äänellä,
syytöskirjan ja vieraiden miesten lausunnot. Eroittaa silloin tällöin
erikseen nämät sanat: "Yöllä vasten Joulukuun 24 päivää... Baruch
Koveski... ravintolanisäntä Mathis... julma rikos... ympäröiden
itseään yleisellä kunnioituksella... välttänyt viisitoista vuotta...
oikeuden hetki... vähäpätöinen seikka... veljekset Hierthés..." Uusi
äänettömyys. Tämän lukemisen loputtua, näkymä äkkiä valaistuu).
PRESIDENTTI. — Syytetty, te olette kuulleet vierasten miesten
todistukset; mitä teillä on vastattavaa?
MATHIS. — Todistukset! vieraita miehiä, jotka eivät ole nähneet
mitään... ihmisiä, jotka asuvat kahden kolmen peninkulman päässä siitä
seudusta, jossa murha on tapahtunut... yöllä... talvella. Niitäkö te
todistajiksi kutsutte?
PRESIDENTTI. — Vastatkaa tyynesti, nuo liikenteet ja tuo kiivaus eivät
voi olla teille tarpeen. — Te olette kavala ihminen.
MATHIS. — En ole, herra presidentti, olen tavallinen ihminen.
PRESIDENTTI. — Te olette ymmärtäneet valita hetken... te olette
ymmärtäneet poistaa luulot teistä... te olette ymmärtäneet hävittää
kaikki aineelliset todistukset... Te olette kauhea olento!
MATHIS. — Syystä, ettei saada mitään todistusta minua vastaan, olen
minä kauhea. Kaikki kunnialliset ihmiset ovat siis kauheita, koska ei
löydetä mitään heitä vastaan.
PRESIDENTTI. — Yleinen ääni teitä syyttää.
MATHIS. — Kuulkaapa, herrat tuomarit, kun ihmisellä on onnea ja
menestystä, kun hän kohoaa toisten yli, kun hän saavuttaa arvoa ja
omaisuutta, löytyy tuhansia ihmisiä, jotka häntä kadehtivat. Te
tiedätte sen, se on asia, jonka näemme joka päivä. Nyt löytyy, pahaksi
onneksi, tuhansia ihmisiä, jotka viidentoista vuoden kuluessa ovat
nähneet asiani menestyvän, ja siinä syy, miksi minua syyttävät; ne
tahtoisivat nähdä mun sortuvani, tahtoisivat nähdä mun menehtyväni.
Mutta pitääkö oikeuden pitäväisten, ymmärtäväisten ihmisten kuunnella
näitä kateellisia? Eikö niiden pidä pakoittaman heitä olemaan vaiti?
Eikö niiden pitäisi heitä tuomita?
PRESIDENTTI. — Te puhutte hyvästi, syytetty! kauan aikaa te olette
opetelleet noita puheita itsessenne. Mutta meillä on tarkka silmä, me
näemme mitä teissä tapahtuu. — Mistä se tulee, että te kuulette kellon
helinää?
MATHIS. — Minä en kuule kellon helmaa, (kellonhelinä kuuluu ulkoa).
PRESIDENTTI. — Te valehtelette! tällä hetkelläkin te kuulette sen
helinän. Sanokaa miksi?
MATHIS. — Ei se ole mitään; se on veri, joka kohisee mun korvissani.
PRESIDENTTI. — Ell'ette tunnusta, mikä on syynä helinään, niin kutsumme
unentietäjän sitä meille selittämään.
MATHIS. — Se on totta, että minä kuulen sen äänen.
PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että hän kuulee sen helinän.
MATHIS (vilkkaasti). — Kuulen... mutta minä kuulen unissani.
PRESIDENTTI. — Kirjoittakaa, että hän kuulee unissaan.
MATHIS. — Onhan luvallista jokaiselle kunnialliselle ihmiselle nähdä
unta.
ERÄS KATSOJA (hiljaa, vieressä istujalle). — Se on totta, unet tulevat
meidän tahtomatta.
TOINEN (samoin). — Kaikki ihmiset näkevät unta.
MATHIS (kääntyen yleisöön päin). — Kuulkaa, älkää peljätkö mitään
minun suhteen. Kaikki tämä ei ole muuta kuin unta. Ell'ei se olisi
unta, pitäisivätkö tuomarit peruukkia niinkuin vanhan kansan aikana,
sata vuolta takaperin! Onko koskaan nähty niin hulluja olentoja, että
asiana pitävät kellon helinää, jota unissa kuulee? Pitäisihän sitten
myös koiraa tuomita, joka unissaan murisee? Ja nuo tuomarit tuossa!...
kas, ne ovat miehiä, jotka jonnijoutavien lorujen tautta tahtovat
lähimmäisensä hirteen!... (Hän lopettaa kovasti nauraen).
PRESIDENNTTI (ankaralla äänellä), — Hiljaa! syytetty, hiljaa! te
lähestytte ijankaikkista tuomiota ja te uskallatte nauraa; te
uskallatte uhkamielin, pelkäämättä astua Jumalan silmien eteen!...
(Kääntyen tuomareihin) Herrat tuomarit, se kellon ääni tulee eräästä
muistosta. Muistot tekevät ihmisen elämän; niiden äänen, joita on
rakastanut, kuulee kauan sen jälkeen, kuin ovat kuolleet. Syytetty
kuulee tuon helinän, koska hänellä on sielussaan muisto, jota hän
meiltä salaa: — Puolalaisen hevosella oli pikku kello!...
MATHIS. — Se ei ole totta... minulla ei ole muistoja!
PRESIDENTTI. — Pitäkää suunne kiinni!
MATHIS (suuttuneena). — Ihminen ei voi tulla tuomituksi luulojen
tähden. Täytyy olla todistuksia. Minä en kuule kellon helinää!
PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että syytetty puhuu ristiin; hän
tunnusti äskön, nyt hän peruuttaa sanansa.
MATHIS (suuttuen). — En kuule, minä en kuule mitään!... (Kellon
helinä alkaa kuulua). Se on veri, joka kohisee mun korvissani.
(Helinä kiihtyy). — Minä pyydän Christiania, vävyäni. (Kohottaen
ääntänsä ja katsoen kaikille puolille). Miksi Christian ei ole täällä?
(Äänettömyys. Tuomarit katsovat toisiinsa. Supatoksia kuulijajoukossa.
Kellon helinä etenee).
PRESIDENTTI (ankaralla äänellä). — Syytetty, pysyttekö kieltämisissänne?
MATHIS (tiukasti). — Kiellän... minussa on liiaksi veriä... siinä
kaikki! Ei löydy mitään syytä minua vastaan. Se on suurinta vääryyttä
pitää kunniallista ihmistä vankihuoneessa. Minä saan kärsiä oikeuden
tautta.
PRESIDENTTI. — Te kiellätte!... — Siis me, Rudiger, Mersbachin paroni,
Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ylituomari ala-Elsassissa, läsnä
ollen neuvonantajamme ja tuomarimme, Herrat Louis de Falkenstein ja
de Feininger, kumpikin lakitieteen tohtoreja; — Siihen katsoen, että
tämä juttu on viipynyt viisitoista vuotta, että sitä on mahdoton
saada selville tavallisilla keinoilla; — Katsoen syytetyn viisauteen,
kavaluuteen ja rohkeuteen; — Katsoen siihen, että vieraat miehet ovat
kuolleet, jotka olisivat voineet meitä valaista tässä vaivaloisessa
työssä, josta oikeutemme kunnia riippuu; — Katsoen siihen,: ett'ei
rikos voi jäädä rankaisematta, ett'ei syytön sortuisi syyllisen tautta;
— Siihen katsoen, että tämä tuomio voisi tulla esimerkiksi tuleville
ajoille, pidättämään ahneutta ja niiden halua, jotka luulevat voivansa
vuosijaksoilla itsensä peittää; — Näistä syistä määräämme, että
unentietäjä on kuunneltava. — Vartijat, saattakaat unentietäjä sisään.
MATHIS (kauhealla äänellä). — Minä panen vastaan... minä sitä
vastustan... Unet eivät todista mitään!
PRESIDENTTI (pikaisella äänellä). — Antakaa unentietäjän tulla.
MATHIS (lyöden nyrkkinsä pöytään). — Se on konnamaista, se on vasten
oikeutta!
PRESIDENTTI. — Jos olette syytön, miksi pelkäätte unentietäjää?
Senkö tähden, että hän lukee mitä sielussa on! Uskokaa minua, olkaa
levollinen, tahi teidän huutonne todistaa teidät syylliseksi.
MATHIS. — Minä vaadin asianajaja Linderiä, Saveme'sta; tämmöisessä
asiassa minä en katso, mitä se maksaa. Minä olen levollinen kuin mies,
joka ei voi itseään mistään syyttää. Minä en pelkää mitään; mutta unet
ovat unia... (huutaen) Miksi Christian ei ole täällä? Minun kunniani
on hänen kunniansa... Antakaa hänen tulla... Se on kunnon mies, hän!
(Innostuen) Christian, minä olen tehnyt sinut rikkaaksi, tule minua
puolustamaan!... (Äänettömyys. Näkymö pimenee. Mathis alkovissa huokaa
ja liikkuu. Kaikki tulee pimeäksi. Hetken päästä oikeusto näkyy jälleen
ensin hämärässä, sitten valaistuu äkkiä; Mathis on syvään nukkunut).