III.

MATHIS (yksin, hän kuuntelee, nousee ylös, sulkee ja panee

oven säppiin). Vihdoinkin olen heistä vapaa; kaikki on hyvin,

kortteerimestari on kiinni. Voin nukkua molemmilla korvilla tänä yönä.

(Istuutuu ja alkaa riisuutua). Jos jotakin tapahtuisi saattamaan

epäilyksen alaiseksi kortteerimestarin appea, niin se vaiettaisiin

välittömästi. On vain kysymys siitä, että osaa menetellä taitavasti

tässä maailmassa. Tulee hankkia hyvät kortit, siinä kaikki; ja jos omaa

voittavat kortit, huono onni on poissa.

— Nuo tuolla alhaalla ovat jo saaneet päänsä täyteen, ne eivät pyydä

enään mitään lisää. Ha! ha! Kuinkahan monta reikää he tekevät lumeen,

ennenkuin ovat päässeet kotiinsa! Mikä veikeä aine viini onkaan! Lasi

viiniä ja kaikki näyttää kauniilta. (Juo lasin viiniä). Kaikki käy

hyvin, niin, kaikki käy hyvin. (Menee alkoviin kantaen kyntilää).

Voit kehua pelanneesi pelisi hyvin, Mathis, kukaan ei kuule sinua,

jos uneksit, ei kukaan — kellot, unet, hullutuksia! (Huoneen takaosa

katoaa, huoneessa tulee pimeää; oikeussali suippoine ristikaarineen

ilmestyy taakse, penkit ovat täynnä ihmisiä. Kolme tuomaria peruukeissa

ja punaisissa viitoissa istuvat takaosassa. Oikeudenpalvelija, kirjuri.

Pieni ovi syrjäseinässä ja siinä luukku. Pöytä tuomarein jalkojen

edessä; pöydällä ruohonpäinen, turkiksilla reunustettu kauhtana ja

näädännahkainen hattu. Presidentti käyttää kelloaan. Mathis ryysyissä,

kalpeana, näkyy sivuoven luona santarmia hänen ympärillä. Vankeuden

kärsimykset ovat maalatut hänen kasvoissaan. Hän menee istumaan

rikoksentehneitten tuolille; kolme santarmia asetaksen hänen taakse —

Koko tämä salakähmäinen kohtaus tapahtuu jonkunlaisessa puolipimeässä;

puhet ja töminä ovat supatosta. Sitä myöten, kuin toiminto tulee

tarkemmin näkymään, alkaa puhe kuulua selvemmästi; se on makaajan

kuvaisvoiman työ, se on hänen unensa, joka saa aineellisen muodon. —

Presidentin viittauksesta lukee kirjuri, yksitoikkoisella äänellä,

syytöskirjan ja vieraiden miesten lausunnot. Eroittaa silloin tällöin

erikseen nämät sanat: "Yöllä vasten Joulukuun 24 päivää... Baruch

Koveski... ravintolanisäntä Mathis... julma rikos... ympäröiden

itseään yleisellä kunnioituksella... välttänyt viisitoista vuotta...

oikeuden hetki... vähäpätöinen seikka... veljekset Hierthés..." Uusi

äänettömyys. Tämän lukemisen loputtua, näkymä äkkiä valaistuu).

PRESIDENTTI. — Syytetty, te olette kuulleet vierasten miesten

todistukset; mitä teillä on vastattavaa?

MATHIS. — Todistukset! vieraita miehiä, jotka eivät ole nähneet

mitään... ihmisiä, jotka asuvat kahden kolmen peninkulman päässä siitä

seudusta, jossa murha on tapahtunut... yöllä... talvella. Niitäkö te

todistajiksi kutsutte?

PRESIDENTTI. — Vastatkaa tyynesti, nuo liikenteet ja tuo kiivaus eivät

voi olla teille tarpeen. — Te olette kavala ihminen.

MATHIS. — En ole, herra presidentti, olen tavallinen ihminen.

PRESIDENTTI. — Te olette ymmärtäneet valita hetken... te olette

ymmärtäneet poistaa luulot teistä... te olette ymmärtäneet hävittää

kaikki aineelliset todistukset... Te olette kauhea olento!

MATHIS. — Syystä, ettei saada mitään todistusta minua vastaan, olen

minä kauhea. Kaikki kunnialliset ihmiset ovat siis kauheita, koska ei

löydetä mitään heitä vastaan.

PRESIDENTTI. — Yleinen ääni teitä syyttää.

MATHIS. — Kuulkaapa, herrat tuomarit, kun ihmisellä on onnea ja

menestystä, kun hän kohoaa toisten yli, kun hän saavuttaa arvoa ja

omaisuutta, löytyy tuhansia ihmisiä, jotka häntä kadehtivat. Te

tiedätte sen, se on asia, jonka näemme joka päivä. Nyt löytyy, pahaksi

onneksi, tuhansia ihmisiä, jotka viidentoista vuoden kuluessa ovat

nähneet asiani menestyvän, ja siinä syy, miksi minua syyttävät; ne

tahtoisivat nähdä mun sortuvani, tahtoisivat nähdä mun menehtyväni.

Mutta pitääkö oikeuden pitäväisten, ymmärtäväisten ihmisten kuunnella

näitä kateellisia? Eikö niiden pidä pakoittaman heitä olemaan vaiti?

Eikö niiden pitäisi heitä tuomita?

PRESIDENTTI. — Te puhutte hyvästi, syytetty! kauan aikaa te olette

opetelleet noita puheita itsessenne. Mutta meillä on tarkka silmä, me

näemme mitä teissä tapahtuu. — Mistä se tulee, että te kuulette kellon

helinää?

MATHIS. — Minä en kuule kellon helmaa, (kellonhelinä kuuluu ulkoa).

PRESIDENTTI. — Te valehtelette! tällä hetkelläkin te kuulette sen

helinän. Sanokaa miksi?

MATHIS. — Ei se ole mitään; se on veri, joka kohisee mun korvissani.

PRESIDENTTI. — Ell'ette tunnusta, mikä on syynä helinään, niin kutsumme

unentietäjän sitä meille selittämään.

MATHIS. — Se on totta, että minä kuulen sen äänen.

PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että hän kuulee sen helinän.

MATHIS (vilkkaasti). — Kuulen... mutta minä kuulen unissani.

PRESIDENTTI. — Kirjoittakaa, että hän kuulee unissaan.

MATHIS. — Onhan luvallista jokaiselle kunnialliselle ihmiselle nähdä

unta.

ERÄS KATSOJA (hiljaa, vieressä istujalle). — Se on totta, unet tulevat

meidän tahtomatta.

TOINEN (samoin). — Kaikki ihmiset näkevät unta.

MATHIS (kääntyen yleisöön päin). — Kuulkaa, älkää peljätkö mitään

minun suhteen. Kaikki tämä ei ole muuta kuin unta. Ell'ei se olisi

unta, pitäisivätkö tuomarit peruukkia niinkuin vanhan kansan aikana,

sata vuolta takaperin! Onko koskaan nähty niin hulluja olentoja, että

asiana pitävät kellon helinää, jota unissa kuulee? Pitäisihän sitten

myös koiraa tuomita, joka unissaan murisee? Ja nuo tuomarit tuossa!...

kas, ne ovat miehiä, jotka jonnijoutavien lorujen tautta tahtovat

lähimmäisensä hirteen!... (Hän lopettaa kovasti nauraen).

PRESIDENNTTI (ankaralla äänellä), — Hiljaa! syytetty, hiljaa! te

lähestytte ijankaikkista tuomiota ja te uskallatte nauraa; te

uskallatte uhkamielin, pelkäämättä astua Jumalan silmien eteen!...

(Kääntyen tuomareihin) Herrat tuomarit, se kellon ääni tulee eräästä

muistosta. Muistot tekevät ihmisen elämän; niiden äänen, joita on

rakastanut, kuulee kauan sen jälkeen, kuin ovat kuolleet. Syytetty

kuulee tuon helinän, koska hänellä on sielussaan muisto, jota hän

meiltä salaa: — Puolalaisen hevosella oli pikku kello!...

MATHIS. — Se ei ole totta... minulla ei ole muistoja!

PRESIDENTTI. — Pitäkää suunne kiinni!

MATHIS (suuttuneena). — Ihminen ei voi tulla tuomituksi luulojen

tähden. Täytyy olla todistuksia. Minä en kuule kellon helinää!

PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että syytetty puhuu ristiin; hän

tunnusti äskön, nyt hän peruuttaa sanansa.

MATHIS (suuttuen). — En kuule, minä en kuule mitään!... (Kellon

helinä alkaa kuulua). Se on veri, joka kohisee mun korvissani.

(Helinä kiihtyy). — Minä pyydän Christiania, vävyäni. (Kohottaen

ääntänsä ja katsoen kaikille puolille). Miksi Christian ei ole täällä?

(Äänettömyys. Tuomarit katsovat toisiinsa. Supatoksia kuulijajoukossa.

Kellon helinä etenee).

PRESIDENTTI (ankaralla äänellä). — Syytetty, pysyttekö kieltämisissänne?

MATHIS (tiukasti). — Kiellän... minussa on liiaksi veriä... siinä

kaikki! Ei löydy mitään syytä minua vastaan. Se on suurinta vääryyttä

pitää kunniallista ihmistä vankihuoneessa. Minä saan kärsiä oikeuden

tautta.

PRESIDENTTI. — Te kiellätte!... — Siis me, Rudiger, Mersbachin paroni,

Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ylituomari ala-Elsassissa, läsnä

ollen neuvonantajamme ja tuomarimme, Herrat Louis de Falkenstein ja

de Feininger, kumpikin lakitieteen tohtoreja; — Siihen katsoen, että

tämä juttu on viipynyt viisitoista vuotta, että sitä on mahdoton

saada selville tavallisilla keinoilla; — Katsoen syytetyn viisauteen,

kavaluuteen ja rohkeuteen; — Katsoen siihen, että vieraat miehet ovat

kuolleet, jotka olisivat voineet meitä valaista tässä vaivaloisessa

työssä, josta oikeutemme kunnia riippuu; — Katsoen siihen,: ett'ei

rikos voi jäädä rankaisematta, ett'ei syytön sortuisi syyllisen tautta;

— Siihen katsoen, että tämä tuomio voisi tulla esimerkiksi tuleville

ajoille, pidättämään ahneutta ja niiden halua, jotka luulevat voivansa

vuosijaksoilla itsensä peittää; — Näistä syistä määräämme, että

unentietäjä on kuunneltava. — Vartijat, saattakaat unentietäjä sisään.

MATHIS (kauhealla äänellä). — Minä panen vastaan... minä sitä

vastustan... Unet eivät todista mitään!

PRESIDENTTI (pikaisella äänellä). — Antakaa unentietäjän tulla.

MATHIS (lyöden nyrkkinsä pöytään). — Se on konnamaista, se on vasten

oikeutta!

PRESIDENTTI. — Jos olette syytön, miksi pelkäätte unentietäjää?

Senkö tähden, että hän lukee mitä sielussa on! Uskokaa minua, olkaa

levollinen, tahi teidän huutonne todistaa teidät syylliseksi.

MATHIS. — Minä vaadin asianajaja Linderiä, Saveme'sta; tämmöisessä

asiassa minä en katso, mitä se maksaa. Minä olen levollinen kuin mies,

joka ei voi itseään mistään syyttää. Minä en pelkää mitään; mutta unet

ovat unia... (huutaen) Miksi Christian ei ole täällä? Minun kunniani

on hänen kunniansa... Antakaa hänen tulla... Se on kunnon mies, hän!

(Innostuen) Christian, minä olen tehnyt sinut rikkaaksi, tule minua

puolustamaan!... (Äänettömyys. Näkymö pimenee. Mathis alkovissa huokaa

ja liikkuu. Kaikki tulee pimeäksi. Hetken päästä oikeusto näkyy jälleen

ensin hämärässä, sitten valaistuu äkkiä; Mathis on syvään nukkunut).

Puolan juutalainen · 第 55 / 57 题