EDELLISET, WALTER, HEINRICH, CATHERINE, NOTARIUS, LOIS, NICKEL,
TALONPOIKIA, VAIMOJA JA MIEHIÄ.
NOTARIUS. — Herrat vieraat miehet, te olette kuulleet luettavan
aviokontrahdin Santarmiston kortteerimestarin, Herra Christian Béme'n
ja Neiti Annette Mathis'in, Hannu Mathis'in ja hänen laillisen vaimonsa
Catherinen, syntyisin Weber, tyttären välillä. Onko kelläkään mitään
sitä vastaan muistuttamista? (Äänettömyys). Jos haluatte, luemme sen
uudestaan.
USEAT. — Ei, ei, se on tarpeetonta.
NOTARIUS (nousee seisoalle). — Käykäämme siis allekirjoituksiin.
MATHIS (korkealla äänellä, juhlallisesti). — Malttakaa... sallikaa
minun sanoa pari sanaa. (Kääntyen Christianiin). Christian, kuulkaa
minua. Minä pidän teitä tänäpäivänä omana poikanani, ja minä teille
uskon Annetten onnen. Te tiedätte, että se, mikä ihmisellä on kalliinta
maailmassa, se on hänen lapsensa, tahi jos ette vielä sitä tiedä, niin
myöhemmin tulette sitä tietämään: te tulette tietämään, että niissä
meidän on kaikki ilomme, kaikki toivomme ja elämämme; että heidän
parasta valveessamme ei mikään ole meille vaivaloista, ei työ, ei
rasitus, ei puute; että heille pyhitämme kaikki, ja ett'eivät suurimmat
onnettomuutemme ole minkäänarvoisia sitä murhetta vastaan, kun heidät
näkee onnettomina! — Te ymmärrätte siis, Christian, miten suuri mun
luottamukseni teihin on, miten paljon minä teitä kunnioitan, uskoakseni
teille ainoan lapsemme onnen, ilman pelvotta, vieläpä ilolla.
Monta rikasta kosijata on täällä käynyt. Ellen olisi katsonut muuhun,
kuin rikkauteen, olisin voinut heitä hyväksyä; mutta paljon edelle
rikkautta minä asetan rehellisyyden ja miehuuden, joita toiset katsovat
ylen. Niissä on todellinen rikkaus, se rikkaus, jota meidän esi-isämme
kunnioittivat ensimmäisiksi, ja jonka minä asetan yli kaiken.
Kokoamalla ja rikastumalla voi saada liiaksikin rahaa, vaan kunniata
ei koskaan voi saada liiaksi! — Minä olen siis hyljännyt ne, joilla
ei ollut muuta, kuin rahaa, ja otan perheeseni sen, jolla ei ollut
muuta kuin hyvä käytöksensä, miehuutensa ja hyvä sydämmensä. (Kääntyen
läsnäoleviin ja kohottaen ääntänsä) Niin, minä valitsen Christian
Béme'n kaikkien joukosta, koska hän on kunnian mies, ja on tekevä
tyttäreni onnelliseksi.
CHRISTIAN (liikutettuna). — Herra Mathis, minä sen lupaan teille.
(Puristaa hänen kättänsä).
MATHIS. — No kirjoittakaamme alle siis.
NOTARIUS (käännäkse ympäriinsä nojatuolissaan). — Nuo sanat, jotka
me kaikki vasta olemme kuulleet, ovat hyviä sanoja, oikeita sanoja,
täynnä älyä, ja jotka hyvin osoittavat Herra Mathis'in viisautta. Minä
olen tehnyt monta aviokirjaa eläessäni, aina se oli niitty, joka meni
talolle, puutarha ryytimaalle, kultarahat hopearahoille! Mutta kun
rikkaus menee naimisiin kunnian ja hyvän luonnonomaisuuden kanssa, kas,
sitä voi sanoa kauniiksi, sitä minä kunnioitan.
— Ja, uskokaa minua, minulla on kokemusta elämän menoissa, minä
ennustan tämän avioliiton teille hyväksi avioliitoksi, onnelliseksi
avioliitoksi, semmoiseksi, jota kunnian ihmiset ansaitsevat. Tuommoisia
avioliittoja alkaa olla yhä harvemmassa. (Kääntyen pormestarin
-puoleen). Herra Mathis?
MATHIS. — Mitä, herra Hornus?
NOTARIUS. — Minun täytyy puristaa kättänne; te puhuitte hyvin!
MATHIS. — Sanoin, mitä ajattelin.
WALTER. — Niin, niin, sinä ajattelet niin; pahaksi onneksi hyvin harvat
siinä ovat sun kaltaisesi.
HEINRICH. — Minä en tavallisesti tule liikutetuksi, vaan tuo oli
hyvin hyvästi puhuttu. (Annette ja Catherine syleilevät toisiansa
itkien. Useampia vaimoja keräytyy heidän ympärille; muutamat itkeä
nyyhkyttävät. Mathis aukasee pöytälootan ja vetää siitä suuren
pussin, jonka hän asettaa pöydälle notariuksen eteen. Kaikki katsovat
ihmetteleväisinä).
MATHIS (totisesti). — Herra Notarius, täss'on myötäjäiset; ne ovat
olleet valmiina jo kaksi vuotta. Ne eivät ole velkakirjoja, eikä
paperia, ne ovat kultaa: — kolmekymmentätuhatta franc'ia hyvää Ranskan
kultaa!
KAIKKI LäSNÄ-OLIJAT (hiljaa). — Kolmekymmentätuhatta franc'ia!...
CHRISTIAN. — Se on liian paljon, herra Mathis.
MATHIS (nauraen sydämen pohjasta). — Olehan nyt, Christian, isän ja
pojan kesken ei sitä katsota Kun olemme täältä lähteneet, Catherine
ja minä, te hyvin löydätte toisia! — Mikä minua enimmin ilahuttaa, on
se, että nämät rahat ovat kunniallista rahaa, rahaa, jotka tiedän,
mistä ovat lähteneet. Minä tiedän, ett'ei ole yhtä ainoatakaan väärin
ansaittua liardia joukossa; minä tiedän... (Kellon helinä pussissa).
NOTARIUS (kääntyen taaksepäin). — Käykäämme loimeen, herra Christian,
käykäämme; teidän nimikirjoituksenne! (Christian menee kirjoittamaan.
Mathis jää liikkumattomana seisomaan; tuijottaen pussiin hämmästyneenä).
WALTER (antaen kynän Christianille). — Ei joka päivä tämmöisten
kontrahtien alle kirjoiteta, kortteerimestari!
CHRISTIAN (nauraen). — Ah! ei suinkaan, vaari Walter, ei!... (Kirjoittaa
ja antaa kynän Catherinelle).
MATHIS (erikseen, katsoen oikealle ja vasemmalle). — Toiset eivät
kuule mitään!...
NOTARIUS. — Herra pormestari, nyt on teidän vuoronne ja kaikki on
päättynyt.
CATHERINE. — He, Mathis, tuoss'on kynä. Minä en osaa kirjoittaa, minä
panin puumerkkini.
MATHIS (erikseen). — Se on veri, joka kohisee korvissani!...
NOTARIUS (osottaen sormellaan paikkaa kontrahdissa). — Tähän, herra
pormestari, rouva Catherinen viereen. (Kellon helinä kiihtyy).
MATHIS (erikseen tiukalla äänellä). — Rohkeutta, Mathis!... (Hän
lähestyy, kirjoittaa sukkelasti; sitten tarttuu hän rahapussiin ja
tyhjentää sen pikaisesti pöydälle. Joitakuita rahoja putoaa lattialle.
Yleinen kummastus).
CATHERINE. — Ah! Herra Jumala, mitä sinä teet?... (Hän juoksee
poimimaan ne rahat, jotka lattialla pyörivät).
MATHIS (erikseen). — Se oli vereni!... (Ääneen) Minä tahdon, että
notarius lukee myötäjäiset kaikkein nähden! (Eriskummallisella hymyllä)
Olisivat voineet luulla pussin pohjassa olevan kuparilanttia.
CHRISTIAN (vilkkaasti). — Ah! Herra Mathis, mitä ajattelettekaan?
MATHIS (ojentaen käsivartensa). — Kuulkaa A Christian, salaisuudet ovat
konnia varten! Kunniallisten ihmisten kesken pitää kaiken tapahtuman
päivänvalossa. Jokaisen pitää voida sanoa: minä olin siellä; minä näin
myötäjäiset pöydällä, kauniissa kultarahoissa. (Notariukselle) Lukekaa,
herra Hornus.
WALTER (nauraen). — Sull'on joskus hullut tuumat, Mathis.
NOTARIUS (totisesti). — Herra pormestari on oikeassa, se on
säännöllisempätä. (Hän alkaa lukea. Mathis kumartuu, käsillään
nojautuen vasten pöytää, katsomaan. Kaikki lähestyvät. Äänettömyys).
MATHIS (erikseen, tuijottaen rahaläjiin). — Se oli veri!...