WALTER. — Kas niin!... Kas niin! sanovat sinun jaksavan paremmin.
MATHIS (kääntyen). — He! Tekö siinä olette? Tulitte parhaiksi; minä olen
iloinen saada nähdä teitä. (Antaa heille kättä).
WALTER (hymyillen). — Johan sinä olet aivan parantunut, Mathis-raukkani?
MATHIS (nauraen). — He! niin, kaikki on ohitse. Mikä kummallinen asia
kuitenkin! Se on Heinrich, joka vanhoilla jutuillaan juutalaisesta on
mulle tämän saattanut. Ha! ha! ha!
HEINRICH. — Kuka voi edeltäpäin arvata asian niin käyvän?
MATHIS. — Se on selvä; ja tuo toinen, joka paikalla astui sisään.
Mikä sattumus! mikä sattuma! Eikö hänen voi sanoa tulleen aivan kuin
kutsumuksen jälkeen?
WALTER. — Toden totta, herra tohtori, saatte uskoa, jos tahdotte,
vaan minun itsenikin, nähdessäni tuon Puolalaisen astuvan sisään,
hivuskarvani nousivat pystyyn päässäni.
CATHERINE. — Voiko tervejärkisillä ihmisillä olla tuommoisia tuumia?
MATHIS. — No nyt, kun, Jumalan kiitos, olen päässyt siitä, tietäkää,
Walter ja Heinrich, että me käymme päättämään Annetten ja Christianin
naimisen. Tämä oli kenties varoitus, että tulee jouduttaa asiata.
HEINRICH. — Oh, herra pormestari, ei ole vaaraa.
WALTER. — Se ei ole mitään, se on ollut ja mennyttä, Mathis.
MATHIS. — Ei... ei... minä olen semmoinen, minä käytän hyviä
varoituksia hyödykseni. Walter, Heinrich, minä olen kutsunut teidät
vieraiksi miehiksi. Välikirja allekirjoitetaan täällä, kello yksitoista,
messun perästä; kaikille on sana annettu.
WALTER. — Jos välttämättömästi tahdot?
MATHIS. — Tahdon, välttämättömästi. (Catherinelle) Catherine?
CATHERINE. — Mitä?
MATHIS. — Onko Puolalainen vielä siellä?
CATHERINE. — Ei, hän läksi eilen. Koko tämä asia huoletti häntä hyvin.
MATHIS. — Sitä pahempi sitten, että hän on lähtenyt. Olisin tahtonut
nähdä häntä, puristaa hänen kättänsä, kutsua häntä häihin. Minä en
tuosta ole ollenkaan miehelle vihoissani; se ei ollut hänen syynsä,
että kaikki Puolalaiset juutalaiset ovat yhdennäköiset, että heillä
kaikilla on yhtäläinen hattu, yhtäläinen parta ja yhtäläinen kauhtana.
Hän on aivan syytön.
HEINRICH. — Ei, häntä ei voi mistään syyttää.
WALTER. — Siis se on päätetty asia, kello yksitoista olemme täällä.
MATHIS. — Niin. (Tohtorille) Ja minä käytän tilaisuutta kutsuakseni
teitäkin, herra tohtori. Tehkää meille se kunnia ja tulkaa häihin.
TOHTORI. — Minä tulen, herra pormestari, tulen mielelläni.
HEINRICH. — Jo toista kertaa soitetaan. Lähtekäämme. Hyvästi, herra
Mathis.
MATHIS. — Hyvästi vähäksi aikaa. (Kättelee heitä. Walter, Heinrich ja
tohtori menevät).