LOIS. — Täss'on teidän kenkänne, herra pormestari.
MATHIS. — Se hyvä... hyvä. Kuule, Lois; vie pois saappaat; sinun pitää
ottaa kannukset irti ja panna ne riippumaan valjaiden kanssa tallin
seinälle.
LOIS. — Kyllä, herra pormestari. (Hän menee; Annette, joka on vetänyt
nutun taskusta lootan, lähesty isäänsä).
ANNETTE. — Mitä siinä on?
MATHIS (pannen kengät jalkaansa). — Aukaisehan laatikko. (Annette
aukaisee laatikon ja ottaa siitä Elsassilaisen päähineen kulta- ja
hopeakoristuksilla).
ANNETTE. — Oh! Herran päivä, onko se mahdollista?
MATHIS. — Niin... kas sitä... mitä sinä ajattelet siitä?
ANNETTE. — Oh!... onko se minulle?
MATHIS. — No, kelle sitte? Ei suinkaan se ole Lois'ta varten, ajattelen
minä! (Kaikki lähestyvät katsomaan. Annette panee päähineen päähänsä ja
katsoo peiliin).
HEINRICH. — Tuo se on kauniinta, mitä nähdä voi, neiti Annette.
WALTER. — Ja se sopii sinulle, niinkuin olisi teetetty.
ANNETTE. — Oh! Herranen aika, mitähän Christian ajatellee nähdessään
minua?
MATHIS. — Hän ajattelee ainoastaan, että sinä olet kauniin tyttö koko
maakunnassa. (Annette tulee häntä syleilemään).
MATHIS. — Se on mun häälahjani, Annette; hääpäivänäsi pane tämä päähine
päähäsi, ja sinun tulee se säilyttää aina. Sittemmin, viidentoista tai
kahdenkymmenen vuoden kuluttua, muistele, että se oli isäsi antama.
ANNETTE (liikutettuna). — Muistan kyllä, isäni.
MATHIS. — Kaikki, mitä minä toivon, on, että sinä tulisit onnelliseksi
Christianin kanssa. Ja nyt, tuokaa mulle vähän ruokaa ja putelli
viiniä. (Catherine menee kyökkiin. — Walterille ja Heinrichille). —
Juottehan te lasin viiniä kanssani?
HEINRICH. — Mielellämme, herra pormestari.
WALTER (nauraen). — Kyllä, sinun tähtesi koettelemme vielä jaksaa.
(Catherine tuo kinkun kyökistä, häntä seuraa Lois, joka kantaa lasia ja
pulloa).
CATHERINE (nauraen). — Ja minulle, Mathis, et ole tuonut mitäkään!
Semmoiset ne ovat, nuo miehet... Siihen aikaan, kuin hän minua tahtoi
vaimokseen, tuli hän aina kädet täynnänsä nauhoja; mutta nyt....
MATHIS (iloisella äänellä). — Olehan nyt, Catherine, ole nyt vaiti.
Minä tahdoin tehdä sinulle odottamattoman ilon, ja nyt minun täytyy
edeltäpäin kertoa, että saali, hattu ja muut kapineet ovat suuressa
arkussani, joka jäi rattailleni.
CATHERINE. — Ah! jos minun kapineeni ovat rattailla, niin on kaikki
hyvin, en sano enää sanaakaan. (Hän istuutuu ja kehrää, Lois panee
pöydälle liinan, asettaa talrikin, putellin ja lasin. Mathis istuikse
pöytään ja alkaa syödä hyvällä ruokahalulla. Walter ja Heinrich juovat.
Lois menee).
MATHIS. — Kylmä saattaa hyvän ruokahalun. — Terveydeksenne!
WALTER. — Maljasi, Mathis.
HEINRICH. — Maljanne, herra pormestari.
MATHIS. — Eikö Christian ole tullut tänä iltana?!
ANNETTE. — On, isäni, vaan häntä käytiin hakemassa; hän tulee takaisin.
MATHIS. — Vai niin.
CATHERINE. — Hän tuli myöhään, syystä, että hänellä oli ollut toimitus
Hövald'in takana, jossa salakauppiaita oli odottamassa.
MATHIS (syöden). — Se on kuitenkin lemmon työtä olla toimituksissa
tämmöisellä ilmalla. Joen varrella näin olevan viiden jalan syvyydeltä
lunta.
WALTER. — Niin me olemme juuri puhuneet siitä; kerroimme
kortteerimestarille, ettei sitte Puolalaisen talven ole nähty moista.
(Mathis, joka on kohottanut lasinsa, asettaa sen takaisin pöydälle
juomatta).
MATHIS. — Vai olette siitä puhuneet?
HEINRICH. — Sinä vuonna, te luultavasti muistatte, herra Mathis, koko
laakso sillan alla oli täynnänsä lunta. Puolalaisen hevonen, sillan
alla, sai tuskin päänsä ylös lumesta, ja Kelz tuli apua hakemaan
metsänvartian huoneesta.
MATHIS (huolimattomasti). — He! se on hyvin mahdollista...Mutta nuo,
ne ovat vanhoja juttuja; nm ovat kuin akkain lorut, niitä ei ajattele
kukaan enää.
WALTER. — Se on kuitenkin hyvin kummallista, ettei koskaan ole saatu
selvää murhan tekijöistä.
MATHIS. — Ne olivat ilkiöitä. Ei siitä saa koskaan mitään tietoa! (Hän
juo. Sillä hetkellä kuuluu kellon helinä kadulta, sitten seisattuu
hevonen ravintolan eteen. Kaikki kääntyvät ovelle päin. Perä-ovi
aukenee. Puolalainen juutalainen näkyy kynnyksellä. Hän on puettu
ruohonpäiseen, turkiksilla reunustettuun kauhtanaan ja hänellä on
näädännahkainen hattu päässä. Pitkät saappaanvarret ylettyvät polviin
asti. Hän katselee saliin synkällä katsannolla. Syvä äänettömyys).