HEINRICH (jalkojaan koputellen.) — Tulee nyt lunta, rouva Mathis, yhä
sitä vaan satelee. (Asettaa pyssynsä seinäkellon taakse).
CATHERINE. — Olette vielä täällä kylässä, Heinrich?
HEINRICH. — Herranen aika, olenhan minä; nyt on joulunaatto, pitäneehän
vähän lystäillä.
CATHERINE. — Tiedättehän, että jauhosäkkinne on valmiina myllyssä?
HEINRICH. — Hyvä, hyvä, en ole kiireissäni; Walter nostaa sen paikalla
rattailleen.
CATHERINE. — Onko uudestakastaja vielä täällä? Minä luulin nähneeni
hänen lähtevän täältä jo aikoja sitten.
HEINRICH. — Ei, eikö mitä! Hän istuu "Kultalampaassa" putelia
puistellen. Minä vasta näin hänen rattainsa ryytikauppias Harvig'in
kohdalla; siinä sokeria, kahvia, kanelia, kaikkityyni lumen peitossa.
He! he! he!.... Sitä on iloinen poika... Hän rakastaa hyvää viiniä....
hän on oikeassa. Me lähdemme yhdessä.
CATHERINE. — Ette pelkää ajavanne kumoon?
HEINRICH. — Vielä mitä! Te lainaatte meille lyhdyn. Tuokaatte vaan
mulle mitta valkeata viiniä! tiedättehän te, sitä helppoa Hünevir'in
valkoista? (Istuutuu nauraen).
CATHERINE (huutaen). — Lois?
LOIS (kyökistä). — Mitä rouva tahtoo?
CATHERINE. — Yks mitta Hünevir'iä herra Heinrichille.
LOIS (kyökistä). Paikalla.
HEINRICH. — Tuo helppo viini lämmittää; tämmöisellä ilmalla sitä
tarvitsee.
CATHERINE. — Niin on, mutta olkaa varoillanne, se on myös voimakasta.
HEINRICH. — Olkaa huoleti, kaikki käy hyvin. Mutta sanokaapa, rouva
Mathis, meidän pormestarimme, häntä ei näy....Olisiko hän sairas?
CATHERINE. — Hän on lähtenyt Ribeauville'hen, siitä on jo viisi päivää.