Minä himojeni kanssa veljeilin
ja ne olivat veikkoja veikkoin.
Ei niill’ ollut haamua helvetin,
ei häntää, ei sorkkia peikkoin.
Tosin olivat ne joukkoa riivattua
ja tahtia vailla ja tapaa,
mut olalle reilusti löivät ne mua
ja niill’ oli katse vapaa.
Jos silloin tällöin ne hommihin vei,
joist’ ei sovi puhua julki,
niin huoleta ei, ja kaduta ei,
jos niitäkin teitä kulki.
Ja jos vielä mua joskus kuivattais
lain puustavin alla olo,
yhä heisiäpä seuran vapahan sais,
joss’ ei lie olla nolo;
ne saattavat ohjata oikeampaan
kuin kirjat ja järjen ääni
ja ne oppivat alati matkallaan,
sillä niill’ on avara lääni.