Janna oli ollut niin hiljainen viime aikoina. Hän ei ollut nyt
uhoitteleva. Hän ei pitänyt enää edes lauantai-iltojaan. "Minä
raihnastelen", sanoi hän itse, ja hän kertoi vilustumisesta ja
luuvalosta vasemmassa käsivarressaan. Mutta eipä ollut Jannan
tapaista se, että hänen luontonsa masentui niin vähästä. Kun hän ehkä
piti itsekin syytä liian mahdottomana, niin hän lisäsi, että liika
rasitus oli syynä. Ja hän luopui muutamista tunneistansakin.
Hän näytti väsyneeltä, kun tuli Gunvorin luona käymään.
"Hyvää päivää", hän sanoi ja istahti.
Gunvor kertoi hänelle uutisia, joita paraikaa ajatteli, näytti
hänelle kirjeen ja lehdet, jotka Tora oli hänelle lähettänyt. Janna
silmäili kaikkia lehtiä, mutta merkillisen hajamielisen näköisenä.
"Niin, hänen on kai mukava nyt", sanoi hän...
Hän kääntyi Gunvorin puoleen: "Minulla oli erikoista asiaa puhuttavaa
sinulle nyt", jatkoi hän. "Sanoppas minulle: sinä ja Grögaard
tunnette kai hyvin vanhan sananparren, että joka tuulta kylvää, se
myrskyä korjaa. Se on tuulta myllyyn, että sinä ja hän taidatte
aivan julkisesti julistaa, että te elätte yhdessä, koska pidätte
toisistanne. Olisittepa edes sanoneet, että te olette kihloissa...
Ymmärräthän, se olisi edes lupaus, ja jos sitten lupaus rikotaan,
niin sitähän ei pidetä kovin vaarallisena... Niin, kun edes olisi
todettu, että te hiivitte ja hipsitte pimeässä. Jos teillä olisi vain
sellainen pikku 'seikkailu'... niin silloinhan olisi käytännössä vain
se jo vakiintunut tapa, johon monet kunnon ihmiset ovat tutustuneet.
Mutta tuo suorasukaisuus, jolla nyt esiinnytte, se on vaarallista,
vai mitäs arvelet, Gunvor? Siitä kai olette selvillä?"
"Olemme kyllä, Janna."
"Ja mitä teette nyt... jäättekö tälleen?"
"Niin, siinä asiassa on Grögaard määrääjäni. Hän on niin voimakas
ja lämmin juuri tässä asiassa. Hän ei anna pakoittaa itseänsä.
Sellainen yhdyselämä kuin meidän on ainoa ihmisarvon mukainen, sanoo
hän, useimmat avioliitot ovat joko tunteettomia tahi valheellisia:
valhe juurtuu avioliitossa polvesta polveen. Hän tahtoo vapautta
ja totuutta. Meidän aviomme on sellaista. Hänessä on tulta, kun
hän siitä puhuu. Ja hän on innostunut ja kovassa työssä", jatkoi
hän, "hän puurtaa jokapäiväisen leivän tähden. Mutta hän kirjoittaa
samalla aikaa väitöskirjaa, josta hän ei koskaan ennen ole ollut
oikein selvillä... Niin, Janna, luulen että se yhdyselämä, jota me
nyt vietämme, on meille molemmille luonnollisempaa kuin jos meidät
olisi kytketty yhteen pöytään ja sänkyyn, kuten käytännöllisesti
sanotaan. Ja häntä minä en pakoita. Ja minä rakastan häntä, ja minä
haluan häntä, ja minä olen hänen. Ja minä en voi siinä asiassa
pettää, en valhetella. -- Herran nimessä, Janna, ymmärtäkööt nyt nuo
hyvät ihmiset, että tämä on vakavaa totta..."
Janna nykäytti olkapäitään. "Hyvät ihmiset eivät ymmärrä muuta kuin
itseään", vastasi hän rauhallisesti. "Se on muistettava. Toinen asia
on, että minä ymmärrän hyvin, ettet sinä voi menetellä toisin kuin
menettelet."
Hän vaikeni yhtäkkiä ja sanoi sitten:
"No, sinulla on voimaa kestämään, joten saat sen nyt tietää: Sinut
eroitetaan koulusta, Gunvor."
Gunvor oli hiljaa: "Vai niin, nytkö se tuli", hän sanoi: