Jo mie tulen tuttuisein,
Kuljen kutsuin kummisein,
Viettelemään viisasta,
Yllyttämään ylpeetä,
Ylivaltaa vaatimaan.
Sana kansan kadottaa,
Sana sankarin satuttaa,
Niin myös viisaan villittää,
Kevätpäiväll pälvelle,
Valo auringon aholle,
Saattaa käärmeen kätköstään,
Madon maasta maattuaan:
Niin myös ylpeys yllyttää,
Näyttäin konnall' korkeutta.
Lennän kannall' pilven tuon,
Jossa onnen hälle suon.
Asettaudun aidallen,
Panettaudun taijallen:
Ensin sanon sankariks,
Sitten kutsun kuninkaaks,
Majesteetiks mainitsen,
Ruunattavaks ruhtinaks.
Jos minust' itsens kavahtaa,
Kyll' vaimons hänen tavoittaa.