KRISTINA. Kiitos, lanko! Kiitos, jalot herrat! Vaikka olenkin ylpeä
Stenistä, onnittelen kuitenkin sinua, nuori Kustaa serkku. Sinä teet
vielä paljon Ruotsin hyväksi.
KUSTAA ERIKINPOIKA. Suokoon sen Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas!
PALVELIJA (tulee ilmoittamaan). Jalosukuinen ritari Sten Kristerinpoika
Nyköpingistä.
STEN KRISTERINPOIKA (saapuu kurjannäköisenä, paljainpäin, aseetonna.
Häntä saattavat Olaus Björn ja Lasse Stark. Heidän jälessään tulee
Hemming Gad ja Jaakko Kurki asettautuen toisten taakse).
STURE. Teitä, herra ritari, emme ole pitkiin aikoihin nähneet. Vaan
mikä teillä on? Onko Nyköping raunioina?
STEN KRISTERINP. (sortuneesti). Se on turvallisempi kuin kenties
koskaan ennen.
STURE. Miksi siis itse saavutte niin turvatonna?
STEN KRISTERINP. Jos vanki on turvaton, niin olen minäkin.
STURE. Vanki? Missä teidät on vangittu?
STEN KRISTERINP. Nyköpingin linnassa.
STURE. Ken on vanginnut? Selittäkää! Ja jos teille on tehty vääryyttä
ja väkivaltaa, niin se kostetaan, niin totta kuin minua auttakoon
Jumala ja Pyhä Eerikki-kuningas.
STEN KRISTERINP. Kuulkaa siis! Ja kuulkoot kaikki nämä herrat! Liukkaat
kielet, joita en tahdo mainita, viekoittelivat sydämeni pois oikeasta
isänmaasta, omasta kunniasta, valasta ja rehellisyydestä, niin että
kirosin teidät, oikean herrani, ja päätin ensimäisenä avata minulle
uskotun linnan Tanskan kuninkaalle.
STURE. Pyhän Erikin nimessä, onko Nyköping kuningas Kristianin vallassa?
STEN KRISTERINP. Ei. Mutta se ei pyhän Bodvidin parran kautta, ole
minun ansiotani. Minä olin suostunut aukaisemaan sen hänen joukolleen
heti, kun määrätty tunnussana portilla lausutaan. Tanskalaiset
joukot lähestyivät, tunnussanaa odotettiin. Se kajahtikin porttien
takaa. Ne rentoutettiin selälleen, ja sisään astui teidän uskollisin
kannattajanne miehineen. Hän vangitsi minut kavaltajana. Häveten jätin
hänelle miekkani, jota en enää tarvitse. Linnanne vankiholvissa on
kuitenkin joku tyhjä komero, jossa ruumiillisesti ja henkisesti sairas
mies saa päättää tahratun elämänsä. Suokaa siis kahleet ja pimeä tyrmä!
Niin on helppo kuolemaa odottaa. Odotus ei ole pitkä.
KRISTINA (puhuttuaan hiljaa Elsalle, joka poistuu). Valtionhoitaja
sallinee, että tälle jalolle ritarille valmistetaan huone ja hoitoa
linnassamme?
STURE. Arvasit ajatukseni, Kristina. Ritarille on sattunut onnettomuus.
Häneltä ei saa mitään puuttua. (Kristina rientää ulos.) Mutta ken on
ollut valpas minun puolestani? Ken esti linnan luovutuksen?
STEN KRISTERINP. (viittaa Hemming Gadiin). Hän ei liene tuntematon.
(Poistuu talonpoikain saattamana.)
STURE. Te, herra electus! Enkö teitä huomannut? Varmaankin te voitte
hyvin?
GAD. En niin hyvin, ettei aikeessaan onnistunut petturi voisi voida,
paremmin; mutta en kuitenkaan niin huonosti, ettei omaan kuoppaansa
langennut kavaltaja ansaitseisi enemmän hyväntahtoisuuttanne.
STURE. Oiva työnne on teille palkintona.
GAD. Tietysti minulle, joka olen tehty kurjaksi jalankulkijaksi, on ilo
syöstä maahan joku pöyhkeä satulassa istuja.
STURE. Teidän onnettomuutenne, herra electus, ansaitsee kyllä
säälimistä.
GAD. Mutta ei turvaa eikä suosiota. Edukkainta on ruveta kulkemaan
kavaltajan kengillä, imarrella teidän herruuttanne menestyksen
hetkillä, muuten kietoa takananne juonia maan vihollisen kanssa, ja kun
sitten tarttuu omaan satimeensa, näyttää murheellista naamaa ja ottaa
vastaan teidän hennon hyväntahtoisuutenne huolenpito.
MATIAS. Ketä tarkoittaa tuo katkeruus?
GAD. Ei ketään, johon se ei koske. Itse parhain tiedätte, millä kädellä
te kapustaa liikutatte.
MATIAS. Minä en ole kattilan ääressä.
GAD. Mutta te kuitenkin keitätte. Varokaa vain, ettei keitos liiaksi
väkevöidy.
STURE. Toivon, ettette te, herra electus, tahtoisi katkeroittaa iloa,
jonka tunnemme voiton jälestä. Lähin velvollisuus on nyt meillä
neuvotella taistelun jatkamisesta. Kun vihollinen levähtää, tekee hän
epäilemättä uuden hyökkäyksen.
MATIAS. Teidän herruutenne vapauttanee meidät yhteistyöstä kirouksen
alaisen miehen kanssa?
ERIK VAASA. Herra electus on urhotyöllään ansainnut oikeuden ottaa osaa
neuvotteluihimme.
KNUT ESKILINPOIKA ja MATIAS. Ei.
VAASAT JA MAUNU GREN. On.
GAD. Täällä äänestetään minun kunniastani. Hyvät herrat, en kerjää
teiltä arvoa, en kerjää armoa. Ruotsalaisnimen kunnian vuoksi olen
lyönyt monta kovaa iskua. Viiden haavan nimessä, haluaisinpa lyödä
vielä yhden kovimman iskun oman kunniani vuoksi. Ehkenpä se sattuisi
kaikkiin niihinkin, jotka ovat olleet osallisina Sten Kristerinpojan
kavalluksessa. (Aikoo lähteä, mutta pysähtyy, kun palvelija saapuu.)
PALVELIJA (ovesta tullen). Kuningas Kristianin airut pyrkii
valtionhoitajan puheille.
STURE. Hän tulkoon!
MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa Kristian toinen, Tanskan,
Norjan ja Ruotsin kuningas —
GAD. Pysähdy! Joku päivä sitten väitit Itägötanmaan talonpojille, että
kuningas Kristian saa ilmaiseksi Nyköpingin. Nyt sanot jo koko Ruotsin
hänen omakseen. Ajattelepa! Jos herrasi valta kasvaa samassa määrässä
kuin sinun valheesi, voit sinä aivan pian saada läänityksen jossakin
muussa taivaankappaleessa, kenties kuussa.
JON. Teiltä ei liene unohtunut, että kuningas Kristian tunnustettiin jo
20 vuotta sitten Ruotsin kuninkaaksi.
GAD. Eikä sinulta liene unhottunut, että sinun näköisesi kuningas
Kristianin kätyri oli muutamia päiviä sitten saada Ruotsin talonpojilta
hirsipuukuoleman.
JON. Niin voi käydä, kun kirottu mies saa kansaa johtaa.
STURE. Asiaasi, airut! Mitä tahtoo kuningas Kristian?
JON. Rauhaa ja sovintoa.
STURE. Niin minäkin.
JON. Hänen majesteettinsa luottaa teidän herruutenne rehelliseen
tahtoon. Hän luulee, että välitön keskustelu teidän kanssanne poistaisi
esteet keskinäisen ymmärtämisen ja sovinnon tieltä.
STURE. Tämä ajatus lisää kunnioitustani kuningastanne kohtaan.
JON. Hän toivoo tilaisuutta persoonallisesti puhutella teitä.
STURE. Hän ei voi toivoa sitä hartaammin kuin minä.
JON. Hän ehdottaa, että teidän herruutenne kohtaisi hänen
majesteettiaan kuninkaallisessa komentajalaivassa.
STURE. Kuninkaan laivassa?
JON. Hänen majesteettinsa pitää mahdottomana, että teidän herruutenne
epäileisi turvallisuuttaan. Hän on kuitenkin tavallisuuden mukaan
lähettänyt neljä tanskalaista aatelismiestä panttivangeiksi, ettei
mielessänne syntyisi epäluulon varjoakaan.
STURE. Kuinka voisin epäillä hänen majesteettiansa? Hyväksyn
ehdotuksen. Seuraan teitä.
GAD. Sitä ennen on teidän herruudellanne kaksi tehtävää.
STURE. Mitkä ne ovat?
GAD. Sanoisin ne mieluummin tämän viettelijän poissa ollessa.
STURE. Saatettakoon airut ulos! (Airut saatetaan pois.) Nyt, herra
electus. Mitkä ovat tehtävät?
GAD. Määrätkää seuraajanne, ja työntäkää miekkanne minun rintaani!
STURE. Miksi?
GAD. Koska ei valtio voi tulla toimeen päämiehettä ja koska vasta minut
murhattuanne te pääsette tanskalaiseen laivaan.
STURE. Säädättekö te minulle lakia, herra electus?
GAD. Ei suinkaan. Te olette päättäneet mennä kuningas Kristianin
laivaan. No niin, te menette. Ken sen voisi estää? Mutta te ette sieltä
palaa.
STURE. Ken on sen sanonut?
GAD. Kokemus. Minä tunnen tanskalaisen.
STURE. Kaiketi minulla on oikeus uskaltaa oma henkeni?
GAD. On tietysti Mutta minä olen useasti tavannut saman tanskalaisen
koiran, joka äsken tässä seisoi, viettelysretkillä Ruotsissa ja aina
temmaissut hänen saaliinsa. En tahdo nähdä, että Ruotsin vallan päämies
lapsellisen herkkäuskoisena astuu mokoman petturin ansaan.
STURE. Olen sanonut, minä menen.
ERIK VAASA. Ei, älkää menkö, se olisi meille kaikille turmioksi.
GAD (itsekseen). Oikein, Vaasa! Mutta toisellainen apu on tässä tarpeen
(pistäikse ulos).
STURE. Tekin, Erik Juhananpoika. Pelkäättekö te?
ERIK VAASA. Muistan Elfsborgin puolustajain kohtaloa, jotka Kristian.
turvallisuuden lupauksensa rikkoen, murhautti.
MAUNU GREN. Minä muistan norjalaista Knut Alfinpoikaa, joka sai
surmansa tanskalaisessa laivassa. Hänkin meni rauhasta neuvottelemaan.
STURE. Vaikka kaikki tanskalaiset olisivat sanansa rikkojia ja
pettureita, en minä tahdo rikkoa sanaani. Olen sanonut, minä menen.
ERIK VAASA. Sitten teidän herruutenne määrätköön, ken on oleva
johtajamme.
STURE. Onko teidän mahdoton ajatella, että kuningas Kristianissa on
rehellisyyttä.
MAUNU GREN. Yhdessä tapauksessa sadasta kenties. Jos lähdette,
määrätkää seuraaja!
MOLEMMAT VAASAT ja SPARRET. Määrätkää seuraaja!
STURE. Valitkaa itse! Jokainen teistä kelpaa siihen yhtä hyvin kuin
minäkin. Ruotsi voi kyllä tulla minutta toimeen.
KRISTINA (on saapunut Gadin seuraamana taluttaen pientä poikaa kädestä,
käsivarrella pieni tyttö). Entä me, rakas Sten?
STURE (katsoo heihin. Värisevin äänin). Sinä Kristina! Niilo poikaseni!
Magda, pikku enkelini!
KRISTINA. Jätätkö sinä meidät?
PIKKU NIILO. Älä mene, rakas isä!
STURE. Pyhä Eerikki-kuningas! Minä olen voitettu. Nuo kirkkaat silmät,
tuo rukoileva katse! Ne ovat kaikkia valoja voimakkaammat. Airut tänne!
(Palvelija vie lapset pois.)
GAD (tyytyväisenä käsiään mukeltaen). Karitsat eivät ole koskaan
paremmin karhua auttaneet. Älykkäämpää iskua en muista lyöneeni.
JON (saatetaan sisään).
STURE. Olen muuttanut mieltäni. En saavu kuninkaan laivaan. Voittajana
en olekaan velvoitettu hänen majesteettiansa etsimään.
JON. Hänen majesteettinsa on halukas saapumaan teidän luoksenne, jos
lähetätte muutamia tunnettuja miehiä panttivangeiksi.
STURE. Oliko kuninkaalla kaksi ehdotusta?
JON. Toinen sille varalle, että ensimäinen hylätään.
STURE. Minä hylkään kummankin.
GAD. Teidän herruutenne, jälkimäinen olisi hyväksyttävä. Olettehan
sanoneet haluavanne persoonallista yhtymistä.
STURE. Kenpä uskaltaisi panttivangin vaaralliseen toimeen?
GAD (rohkeasti). Minä ensimäisenä.
STURE (terävästi). Te, herra electus?
GAD. Niin, jos suotte sen kunnian. Katson kernaasti läheltä sipulilta
katkuavaa hornan pesää.
JAAKKO KURKI. Minä seuraan herra electusta.
KUSTAA ERIKINPOIKA. Minä olen myöskin halukas.
LAURI SPARRE. Ja minä.
YRJÖ SPARRE. Ja minä.
STURE. Siis tohtori Hemming Gad ja vapaasukuiset nuorukaiset Kustaa
Erikinpoika Vaasa, Jaakko Knuutinpoika Kurki, Lauri Siggenpoika
Sparre ja hänen veljensä Yrjö. (Jonille.) Hyväksyykö kuningas nämä
panttivangit?
JON. Hyväksyy.
STURE. Menkää siis! Odotan kuningasta pyhän Nikolauksen sakaristossa.
GAD. Minäkin siis vielä kelpaan johonkin. Viiden haavan nimessä,
tanskalainen on myöntänyt Hemming Gadille miehen arvon; sittenkuin
Ruotsin mahtimiehet ovat sen kieltäneet. Sen huomautan teille, hyvät
herrat, lähtiessäni matkalle, jonka loppu, sanon sen ilman pelkoa,
näyttää pimeältä.
STURE. Herra electus!
GAD. Niin, electus... valittu, mutta myöskin hylätty. Hylätty ase
ruostuu. Hylätty mies halveksii ja vihaa. Hyvästi! (Menee airueen
jälestä.)
ERIK JUHANANP. Poikani!
KUSTAA ERIKINP. Jos Jumala ja pyhä Erik sallivat, palaan minä elääkseni
Ruotsin hyväksi. (Menee toisten seurassa.)
STURE. Valmistautukaamme nyt kuningasta kohtaamaan. Ketkä ovat silloin
läsnä? Kenties hänen armonsa piispa Matias?
MATIAS. Jos teidän herruutenne suvaitsee.
STURE. Ja te, Erik Juhananpoika?
ERIK VAASA. Teitä ja isänmaata palvellakseni.
STURE. Ajattelen vielä hänen armoaan apostolista komissaria.
(Matiaalle.) Häntähän voidaan odottaa tänne?
MATIAS. Hänen pitäisi jo olla täällä.
STURE. Käykäämme häntä vastaan.
PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen armonsa apostolisen istuimen
protonotarius ja hänen pyhyytensä paavin ylikomissari Arcimbold.
STURE. Se on siis myöhäistä. (Sisään astuu joukko hovipoikia palavat
vahakynttilät kädessä. He muodostavat kunniakujan. Sen lävitse
kannetaan samettityynyllä paavin vaakunaa. Sitten saapuu Arcimbold
kantaen punaista ristiä. Hänellä on seuralainen, joka kantaa
kokoonkäärittyjä anekirjoja.)
ARCIMBOLD. Jumalan ja pyhän isän armo teidän herruudellenne,
perheellenne ja koko hoviväellenne!
STURE. Kiitos suosiollisesta tervehdyksestä ja ilosta nähdä teidän
armoanne.
ARCIMBOLD. Ilo on minulle ainakin yhtä suuri. Suosiollisen
suojeluksenne turvissa olen maassanne toiminut. Kiitollisuuden ja
kunnioituksen osoitukseksi pyydän saada jättää teidän herruudellenne
pyhän anekirjan, jonka siunatusta voimasta Tukholman kirkoissa
suorittamanne hartaudenharjoitus luetaan pyhän Pietarin haudalla
toimitetuksi, niin että teiltä säästyy pyhiinvaeltajan vaivat, vaikka
voitattekin saman autuuden. (Ottaa anekirjan palvelijalta ja ojentaa
sen valtionhoitajalle.)
STURE. Arvokkaan lahjan otan vastaan syvimmällä kiitollisuudella.
ARCIMBOLD (Kristinalle). Teille, jalo rouva, on minulla myöskin pyhä
ane. Valkeuden isä merkitsee teidän hyväksenne kaikki katumus- ja
ansiotyöt, joita Ruotsin luostarien hurskaat sisaret ovat viiden
kuukauden kuluessa harjoittaneet. (Ojentaa anekirjan Kristinalle.) Ja
kun yhteinen äitimme, pyhä kirkko, on antelias uskollisille lapsilleen,
jätän vielä valtionhoitajalle pyhän aneen, joka oikeuttaa hänen,
perheineen ja hoviväkineen, syömään juustoa paaston aikana. (Antaa
toisen anekirjan Sturelle.)
STURE. Olen pelkkää kiitollisuutta.
ARCIMBOLD. Kiitollisuuden arvaa pyhä kirkko sangen korkealle. Onhan
se sen ansainnutkin. Kansalaisianne on lähestynyt autuus, jota heidän
isänsä eivät aavistaneetkaan. Arvatkaa, kuinka paljon huolettomammin
voivatkaan he uhrata henkensä ja verensä teidän puolestanne, kun he
muutamilla äyrityisillä tahi niiden puutteessa voilla, juustolla,
talilla, raudalla ja vaskella pääsevät syntitaakastaan, suorittavat
tilinsä taivaalliselle velkamiehelle.
STURE. Toivottavasti ovat he tilaisuutta käyttäneet?
ARCIMBOLD. Olen leikkuumies. Minun on oltava tyytyväinen satoon, jonka
pyhimykset suovat. Täytyy kuitenkin valittaa vääryyksistä.
MATIAS. Vääryyksistä! Ken jumalaton on uskaltanut?
STURE. Ruotsissa vääryyttä, teidän armollenne? Sallikaa kuulla!
ARCIMBOLD. Teidän herruutenne luvalla lähetin minä Tallinnan kautta
alikomissariani Suomeen. Tämän kurjan maan asukkaat lunastivat
Jumalan armoa voilla ja talilla. Mutta kun nämä tavarat lähetettiin
Lyypekin markkinoille, huomattiin ne ala-arvoisiksi ja väärennetyiksi.
Taivaalliset aarteet olivat menneet polkuhintaan.
STURE. Todellakin!
ARCIMBOLD. Ei siinä kyllä. Vainajainsa sielujen lunastamiseksi
kiirastulen tuskista taalalaiset lupasivat kippunnan vaskea, mutta
antoivatkin vain kaksitoista leiviskää.
STURE. Sitä en olisi uskonut taalalaisistani.
ERIK VAASA. Suorittivat he kuitenkin raskaan lunastuksen.
ARCIMBOLD. Voi tulla raskaaksi, jos heitä kohtaa kirkon panna.
STURE. Sellaisesta onnettomuudesta toivon pyhän isän ja hänen pyhien
palvelijoittensa meitä säästävän.
ARCIMBOLD. Muutamat piispatkin ovat asemansa ja virkansa unhottaen
asettuneet välinpitämättömälle jopa aivan vastustavalle kannalle.
Mainitsen Vincentiuksen Skarasta.
MATIAS. Teidän armonne, hän kokoaa itse kultaa ja kalleuksia.
ARCIMBOLD. Hän? Mihin?
MATIAS. Hankkiakseen kultalippaan Bryniolfin luille.
ARCIMBOLD. Mikä on Bryniolf?
MATIAS. Eikö teidän armonne tunne Skaran hiippakunnan suojeluspatroonaa?
ARCIMBOLD. Mitä sanotte, herra piispa? Pitääkö apostolisen
ylikomissarin tuntea kaikki kuudennen ja seitsemännen luokan
pyhimykset? Kultalipasta Bryniolfille! Nyt! Kun yli kristikunnan
tarjotaan kullekin tilaisuus uhrata roponsa, että pyhien apostolien
luut pelastettaisiin likaamiselta, saastuttamiselta, rakeilta ja
sateelta.
STURE. Toivon, että kaikki unhotetaan teidän armonne ja paavillisen
pyhyyden suosiosta, kun minä puolestani uhraan Pietarin kirkon hyväksi
Ruotsin hallituksen osan anekaupan tuloista.
ARCIMBOLD. Pyhä Pietari itse on herättänyt teissä jalon ajatuksen.
Siksi teitä on onnelliseksi ylistettävä. Suokaa minun antaa teille
vielä täydellisen armon ja synteinanteeksisaamisen pyhä ane, (Ojentaa
vielä yhden anekirjan Sturelle.)
STURE. Kiitän. Mutta minulla on pyyntö teidän armollenne.
ARCIMBOLD. Hartain haluni on palvella teidän herruuttanne.
MAUNU GREN (on katsellut holviakkunasta). Konnantyö!
STURE. Mitä sanotte?
GREN. Tanskalainen laivasto on nostanut ankkurin ja purjehtii pois.
STURE. Entä panttivangit?
GREN. Tapettu tahi vangeiksi viety.
ERIK VAASA. Minun poikani! Poikani!
STURE. Pyhä Erik suo minulle kostava kalpasi!
MATIAS. Vihassanne ette saa syyttää kuningasta yksin.
STURE. Ken muu olisi syyllinen?
MATIAS. Hemming Gad.
STURE. Hemming Gad!
MATIAS. Miten muuten on selitettävä hänen intonsa päästä panttivangiksi
ja uhkaavat sanat, jotka hän lähtiessään lausui.
KRISTINA. Teidän armonne erehtyy.
STURE (miettien.) Ei, te olette oikeassa. Electus on petoksessa
osallinen.
ARCIMBOLD. Tunnen miehen, Paavi Aleksanterin kamariherra ja
matematikus. Häneltä ei puutu käänteitä.
STURE. Teidän armonne palaa pian Tanskan kautta. Viekää terveiseni
kuningas Kristianille, että, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja
pyhä Eerikki-kuningas, olen aina hänen katkerin vihamiehensä. Hemming
Gad on viimeisellä teollaan kadottanut kaikki entiset ansionsa. Tie
Ruotsiin on häneltä suljettu. Hänen läänityksensä Kastelholma ja kaikki
muu, mitä hän vielä omistaa, lankeaa kruunun omaksi.
ARCIMBOLD. Täytän tahtonne. Mutta minulla on vielä sanomista teidän
herruudellenne.
STURE. Toivon, että olen mahdollinen kuulemaan ja palvelemaan.
ARCIMBOLD. Niinkuin Kristus lähetti palvelijansa maailmaan
jakamaan armoa kaikille kansoille, niin lähetti hänen pyhyytensä
meidät. Kaikista niistä ruhtinaista, joiden kanssa olen pyhässä
toimessani tekemisissä ollut, ei kukaan ole ollut paatuneempi kuin
kuningas Kristian eikä kukaan sen jalompi kuin Sten Sture, Ruotsin
sijaiskuningas. Hänen pyhyytensä on painava hänen päähänsä kuninkaan
kruunun.
STURE (ihastuen). Kuninkaan kruunun!
KRISTINA, (tarttuen peläten puolisonsa käteen). Sten!
Toinen kuvaelma.
Odotushuone rouva Sigbritin palatsissa Kööpenhaminassa. Komeasti
sisustettu. Ovi vasemmalla sekä oikealla.
Rouva Sigbritin _kamaripalvelija_ sekä kaksi puheille pyrkivää
_valtaneuvosta_.
1:NEN VALTAN. Sigbrit muori ei siis päästä meitä puheilleen?
KAMARIPALVELIJA. Ei.
2:NEN VALTAN. Sanoitko hänelle nimemme ja arvomme?
KAMARIPALVELIJA. Kyllä, herra valtaneuvos.
1:NEN VALTAN. Mitä muori virkkoi?
KAMARIPALVELIJA. Hänen armollensa ei sovi.
2:NEN VALTAN. Ei sovi! Eilen seisoimme hänen portillaan tuntikauden.
Satoi kuin saavista kaataen. Olimme märkiä alimpaan rihmaan asti. Hän
hymyili akkunassaan meihin katsottuaan. Hän lähetti sanan: tulkaa
huomenna. Tulemme huomenna. Ei sovi! Pyhä Knut! Tämä on jo liikaa! Mikä
hän on?
KAMARIPALVELIJA. Kuninkaallinen hovimestaritar. Kuninkaallisen prinssin
kasvatusäiti. Kuninkaallisen majesteetin salaisen kabinetin johtaja ja
yksityisministeri.
2:NEN VALTAN. Mikä hän on ollut?
KAMARIPALVELIJA. En tiedä.
1:NEN VALTAN. Hollantilainen toriämmä, norjalainen rihkamakaupustelija,
parittaja, vanha portto.
KAMARIPALVELIJA. Ja te, arvoisat herrat, kumartelette hänen portillaan.
2:NEN VALTAN. Tottakin suuri häpeä. Esi-isämme ja isämme ovat olleet
kuninkaiden vertaisia, joiden tahdon mukaan kuninkaiden piti regerata,
jos aikoivat pitää kruunun. Sitten saapuu tuo suurisuinen noita-akka.
Hänellä on kaunis syötti. Sillä pyydystää hän kuninkaan, kohoaa itse
hänen uskotukseen ja syrjäyttää meidät, syrjäyttää koko valtaneuvoston.
Uh, pyhä Knut! Jos me nyt tahdomme hiukankaan vipua vääntää, pitää
meidän aina ensin norjin niskoin kyyristellä (viittaa sormellaan
vasemmalle) tuon ämmän edessä.
1:NEN VALTAN. Kun nyt tapaamme hänet, niin hän saa kuulla.
2:NEN VALTAN. Jos saamme suunvuoroa.
1:NEN VALTAN. Keksiä mukava keino aatelin verottamiseksi! Vaikka meidän
pitää olla verosta vapaita! Mitä varten sitä on aateli, jos pitää
suorittaa korkeat aksiisit?
2:NEN VALTAN. Niin käy, kun ohjaksissa on porvariämmä.
1:NEN VALTAN. Siunatuiksi sotakuluiksi! Kirottu Ruotsi. Miksi pitää sen
kruunun olla kuninkaan mielitekona?
2:NEN VALTAN. Sigbrit on sen luvannut kuninkaalle.
1:NEN VALTAN. Sitä varten ei hänen tarvitseisi olla sellainen noita
kuin on. Hätäkös on ryssätä. Kun saadaan selkään, kootaan suuremmat
joukot, korotetaan tullit, määrätään hirmuiset aksiisit, kerätään
lainat kaikilta, keitä saadaan, haetaan liittolaisia, palkataan
sotajoukkoja. Mitä noitakonsteja enää tarvitaan. Siunatkoon! Kuulitko
sinä?
2:NEN VALTAN. En.
1:NEN VALTAN. Minusta tuntui kuin olisi huuhkaja...
(Kamaripalvelijalle.) Onko armollisella rouvalla huuhkajoita?
KAMARIPALVELIJA. Viisas ja hurskas rouvamme ei pelkää huuhkajia eikä
käärmeitä.
2:NEN VALTAN. Sano armolliselle rouvalle, että tapaamme häntä huomenna.
1:NEN VALTAN. Sitä punaposkista leveää noitaa. Hyvästi!