En lähtenyt kasakkakylästä suoraan Venäjälle, vaan ensiksi
Pjatigorskiin, minne jäin pariksi kuukaudeksi. Miltonin minä lahjoitin
vanhalle kasakalle, joka myös oli metsästäjä, mutta Buljkan otin
mukaani Pjatigorskiin.
Pjatigorsk (suomeksi: Viisivuorela) on saanut tämän nimen siksi,
että se on Bestau nimisellä vuorella. Tämä nimi on tatarilainen:
_bes_ on suomeksi viisi, ja _tau_ vuori. Tästä vuoresta virtaa
kuumaa rikkivettä. Vesi on kiehuvan kuumaa, ja sillä kohdalla, missä
se pursuaa vuoresta, leijailee aina vesihöyryä kuin teekeittiön
yläpuolella. Koko seutu, jossa tämä kaupunki on, on hyvin
sievää. Vuorista virtaa kuumia lähteitä; vuoren juurella virtaa
Podkumok-niminen puro. Vuoren rinteitä peittävät metsät, ympärillä
on vainioita, ja etäisyydessä häämöttävät aina Kaukasian korkeat
vuoret. Näillä vuorilla ei lumi sula milloinkaan, ja ne ovat valkeat
kuin sokeri. Korkean, valkeaa sokeritoppaa muistuttavan Elbrus-vuoren
saattaa kirkkaalla ilmalla nähdä kaikkialta. Kuumille lähteille tulee
runsaasti kylpyvieraita. Lehtimajoja ja suojuskattoja on järjestetty
lähteille ja niiden ympäri on istutettu puutarhoja ja tehty käytäviä.
Aamuisin soittaa soittokunta ja ihmiset joko juovat vettä, kylpevät
tahi kävelevät.
Itse kaupunki on vuorella, ja vuoren juurella on esikaupunki. Minä
asuin esikaupungissa pienessä talossa. Rakennus oli pihalla, ikkunoiden
edessä puutarha, ja puutarhassa olivat talon isännän omistamat
mehiläiset, ei puupöntöissä, niinkuin Venäjällä, vaan pyöreissä
koreissa. Mehiläiset olivat täällä niin kesyjä, että tavallisesti
istuin Buljkan kanssa puutarhassa mehiläispesien välissä.
Buljka tepasteli pesien lomitse, kummasteli mehiläisiä, nuuski,
kuunteli niiden surinaa, mutta liikkui niin varovasti niiden parissa,
ettei häirinnyt mehiläisiä joten ne eivät tehneet sille mitään.
Palattuani eräänä aamuna terveyslähteeltä istuuduin puutarhaan juomaan
kahvia. Buljka alkoi raapia korvan taustaansa, ja sen kaulanauha
helisi. Helinä teki mehiläiset levottomiksi, minkä tähden riisuin
Buljkalta kaulanauhan. Vähän myöhemmin kuulin peloittavaa hälinää.
Koirat haukkuivat, ulvoivat, vikisivät, ihmiset huusivat, ja tuo hälinä
tuli kaupungista ja läheni vuorelta yhä enemmän esikaupunkiamme. Buljka
oli tauonnut raapimasta itseään, laskenut leveän, valkohampaisen
päänsä valkoisille etukäpälilleen, asettanut kielen oikeaan asentoon
ja makasi rauhallisena minun vieressäni. Kuullessaan hälinän käsitti
se nähtävästi, mistä oli kysymys; se heristi korviaan, näytti
hampaitaan, hypähti seisomaan ja murisi. Hälinä vain lähestyi. Kuului
siltä kuin kaikki kaupungin koirat olisivat ulvoneet, haukkuneet ja
vikisseet. Menin portille katsomaan; talon emäntä tuli myöskin ulos.
Kysyin häneltä, mitä se oli. Hän vastasi, että kuritushuoneen vangit
kulkevat tappamassa koiria. Koirat olivat peloittavasti lisääntyneet,
ja kaupungin viranomaiset olivat antaneet määräyksen, että kaikki
kaupungin koirat oli tapettava.
— Mitä? Tappavatko ne Buljkankin, jos tapaavat?
— Ei. Niitä ei saa tappaa, joilla on kaulanauha.
Kun puhelin emännän kanssa, lähestyivät vangit pihaamme.
Sotilaita kulki edellä, ja heidän jäljessään astui neljä kahleissa
olevaa vankia. Parilla vangilla oli käsissään pitkät rautakoukut
ja kahdella ryhmysauvat. Talomme edustalla veti eräs vangeista
rautakoukullaan toisen pienistä pihakoirista keskelle katua ja toinen
alkoi sitä ryhmysauvallaan pieksää. Koira ulvoi hirvittävästi, ja
vangit huusivat ja nauroivat. Rautakoukkuniekka käänsi koiran; kun
hän huomasi sen jo kuolleeksi, veti hän koukun siitä irti ja katsoi
ympärilleen, eikö toista koiraa ollut näkyvissä.
Samassa Buljka syöksyi päätäpahkaa vankiin kiinni, niinkuin sen tapana
oli käydä karhun kimppuun. Mieleeni juolahti, ettei sillä nyt ollut
kaulanauhaa, ja minä huusin: »Buljka, tänne!» Huusin myöskin vangeille,
etteivät he pieksäisi Buljkaani. Mutta nähdessään Buljkan vanki nauroi,
ojensi taitavasti koukkunsa ja sai sillä kiinni Buljkan lantiosta.
Buljka ponnisteli päästäkseen takaisin, mutta vanki veti sitä luokseen
ja sanoi toiselle:
»Iskepäs!» Toinen kohotti jo ryhmysauvaa, ja Buljka olisi varmasti
lyöty kuoliaaksi, mutta se ponnisti kaikki voimansa, nahka lantiosta
repesi, ja koira livahti häntä koipien välissä ja koivessa punainen
haava puutarhanportista taloon ja ryömi vuoteeni alle.
Se sai kiittää hengestään sitä, että nahka repesi siitä, mihin koukku
oli iskenyt.