Kun läksin Kaukasiasta, oli siellä vielä sota, ja yöllä oli vaarallista
matkustaa ilman saattovartiostoa.
Aikomukseni oli lähteä matkaan mahdollisimman aikaisin aamulla, enkä
sen vuoksi mennyt illalla ollenkaan levolle.
Ystäväni tuli sanomaan minulle jäähyväisiä, ja me istuimme koko illan
ja koko yön majan edessä kylätien varrella.
Oli usvainen kuutamoyö ja niin valoisaa, että saattoi lukea, vaikka kuu
olikin näkymättömänä.
Kuulimme äkkiä keskellä yötä porsaan vinkuvan vastapäätä olevassa
pihassa.
Jompikumpi meistä huusi: — Susi on porsaan kimpussa!
Riensin mökkiin, sieppasin ladatun kiväärin ja syöksyin kadulle.
Ihmisiä seisoi sen majan portin luona, jonka pihalla porsas vinkui,
ja he huusivat minulle: »Tänne!» Milton ryntäsi minun jälkeeni: se
arveli varmaankin minun lähtevän metsästämään, kun näki kiväärini;
mutta Buljka heristi lyhyitä korviaan, hyppeli edestakaisin, kuin
olisi tahtonut kysyä, kehen sen tuli hampaineen iskeä. Lähestyessäni
aitaa näin pedon juoksevan minua kohti pihan toiselta puolelta. Se oli
susi. Se juoksi aidan luo ja hyppäsi sille. Väistyin hiukan syrjään ja
pidin kiväärini ampumavalmiina. Painoin liipasinta kun susi hypähti
aidalta minua kohti, mutta kivääri ei lauennut. Susi ei pysähtynyt,
vaan livahti kylätien poikki. Milton ja Buljka syöksyivät sen jälkeen.
Milton oli jo aivan lähellä, mutta näytti pelkäävän käydä suden
kimppuun; Buljka ei taas voinut sitä saavuttaa, niin nopeasti kuin
se juoksikin lyhyillä jaloillaan. Me juoksimme minkä pääsimme suden
jälkeen, mutta susi ja koirat katosivat näkyvistämme. Kuulimme vasta
ojan luota kylän päästä katkonaista haukuntaa ja ulvontaa ja näimme
usvaisessa kuutamossa, miten pölyä tuprusi ilmaan tällä kohtaa ja
miten koirat suden kanssa temmelsivät. Kun pääsimme ojaan saakka, ei
susi enää ollut siellä, ja koirat palasivat häntä koholla ja äkäisen
näköisinä meidän luoksemme. Buljka mörisi ja töykkäsi minua päällään:
se halusi nähtävästi kertoa minulle jotakin, mutta ei voinut.
Tarkastimme koiria ja huomasimme Buljkan päässä pienen haavan. Se oli
varmaan ojan tällä puolen saavuttanut suden, mutta ei ehtinyt tarttua
siihen kiinni; susi oli purrut sitä ja juossut tiehensä. Haava ei ollut
suuri eikä asia näyttänyt vaaralliselta.
Käännyimme takaisin kotiin ja istuimme juttelemaan siitä, mitä oli
tapahtunut. Harmittelin, ettei kivääri ollut lauennut, ja ajattelin
yhä vain sitä, että susi olisi varmasti jäänyt siihen paikkaan,
ellei kivääri olisi pettänyt. Ystäväni ihmetteli kuinka susi oli
joutunut pihaan. Eräs vanha kasakka arveli, ettei siinä ollut mitään
kummallista: se ei ollut ollenkaan mikään susi, vaan noita, joka oli
taikonut kiväärin. Näin istuimme juttelemassa. Koirat ryntäsivät äkkiä
esiin, ja me näimme jälleen saman suden keskellä maantietä; tällä
kerralla se kuitenkin meidän huudostamme livahti niin pian tiehensä,
etteivät koirat voineet sitä saavuttaa.
Vanha kasakka oli nyt lujasti vakuutettu, ettei se ollutkaan mikään
susi, vaan noita, minä taas ajattelin, oliko susi vesikauhuinen: en
ollut vielä koskaan kuullut tahi nähnyt, että susi, joka kerran on
ajettu tiehensä, taas palaisi takaisin ihmisten ilmoille.
Kaiken varalta siroittelin Buljkan haavaan vähän ruutia, jonka sytytin.
Ruuti leimahti ja poltti kipeän paikan.
Poltin haavan ruudilla polttaakseni pois myrkyllisen syljen, ellei se
jo ollut päässyt vereen. Mutta jos sylki oli jo ehtinyt vereen, niin
leviäisi myrkky veren mukana koko ruumiiseen, ja silloin koiraa ei
voitaisi enää parantaa.