Kaukasiassa sanotaan villejä kanoja fasaaneiksi. Niitä on niin paljon,
että ne ovat tavallisia kanoja huokeampia. Fasaaneja metsästetään
»kaihtimella», »puusta» ja lintukoiralla. Kaihdinta käytetään tällä
tapaa: kehykseen pingoitetaan purjekangasta, kehyksen puoliväliin
kiinnitetään poikkipiena ja purjekankaaseen tehdään aukko. Kaihtimin ja
pyssyin varustettuna mennään aamuhämärässä metsään. Kaihdinta kannetaan
kilpenä edessä, ja purjekankaan aukosta tähystetään fasaaneja. Nämä
tulevat hakemaan itselleen ravintoa metsäniityiltä varhain aamulla.
Joskus tapaa kokonaisen perheen — kanan poikineen, väliin kukon ja
kanan yhdessä, väliin muutamia kukkoja.
Fasaanit eivät näe ihmistä; kaihdinta ne taas eivät pelkää, joten sen
turvissa voi tulla aivan lähelle. Metsästäjä asettaa kaihtimen maahan,
pistää kiväärin kaihtimen aukon läpi ja ampuu.
»Puusta» metsästetään näin: annetaan pihakoiran juosta metsään ja
kuljetaan sen jäljessä. Nähtyään fasaanin koira hyökkää ottamaan sitä
kiinni. Fasaani lentää puuhun, ja koira alkaa haukkua. Metsästäjä
kulkee haukuntaa kohti ja ampuu puussa olevan fasaanin. Tällainen
metsästys olisi hyvin helppoa, jos fasaani laskeutuisi yksinäiseen
puuhun, niin että se olisi näkyvissä. Mutta fasaanit lentävät aina
tuuheisiin puihin ja tiheikköön ja piiloutuvat oksien taakse heti kun
näkevät metsästäjän. On usein hyvin vaikea päästä sankassa metsässä sen
puun luokse, missä fasaani istuu, ja vielä vaikeampaa on nähdä sitä.
Niin kauan kuin koira yksin haukkuu fasaania, ei tämä sitä pelkää: se
istuu oksallaan, vieläpä pöyhkeillen kohentaa höyheniään ja räpyttää
siipiään. Mutta heti kun se huomaa ihmisen, kyykistyy se matalaksi
oksaa pitkin, niin että ainoastaan tottunut metsästäjä voi sen huomata;
tottumaton ei ihan vierestäkään näe mitään.
Kun kasakat metsästäessään lähestyvät fasaaneja, peittävät he lakillaan
kasvonsa eivätkä katso ylöspäin. Fasaani näet pelkää kivääriä kantavaa
ihmistä, mutta eniten se kuitenkin pelkää ihmisen silmiä.
Lintukoiralla metsästetään näin: otetaan lintukoira mukaan ja
kuljetaan metsässä sen jäljessä. Koira vainuaa, mistä fasaanit ovat
aamuhämärässä hakeneet itselleen ruokaa, ja etsii jäljet. Niin
sikinsokin kuin fasaanit ovatkin metsässä liikkuneet, löytää hyvä koira
kuitenkin aina tuoreimman jäljen ja tietää minne linnut ovat lähteneet
ravintopaikalta. Kuta kauemmas koira seuraa jälkiä, sitä selvemmin se
vainuaa ja löytää paikan, missä fasaani päivällä istuu, tai ruohikon,
jossa se kävelee. Tullessaan lähemmäksi uskoo se fasaanin olevan aivan
edessä; se kulkee yhä varovaisemmin eteenpäin, jottei säikähdyttäisi
lintua, ja pysähtyy vähänväliä hyökätäkseen yhdellä hyppäyksellä sen
kimppuun. Kun koira on tullut aivan lähelle, pyrähtää fasaani lentoon
ja metsästäjä ampuu.