Homerisen ajan sivistyksen painopiste sijaitsi, kuten olemme
nähneet, Vähän-Aasian joonialaisissa kaupungeissa. On kuvaavaa
siellä ja varsinaisessa Kreikassa vallinneille eri kehitysasteille,
että kreikkalainen itämaa on synnyttänyt Homeroksen, ritarielämän
ja seikkailujen laulajan, kun taas varsinaisen Kreikan
sivistyksen vanhimpana kirjallisena ilmauksena ovat ensimmäisen
talonpoikaisrunoilijan laulut. Varsinainen Kreikka oli vielä
talonpoikaismaa, kun Vähän-Aasian rannikkokaupungeissa asuvat
heimolaiset jo olivat saavuttaneet rikkautta ja korkeampaa sivistystä,
jota vain kauppa, merenkulku ja teollisuus voivat saada aikaan.
Joonialaisten oppimestareina olivatkin foinikialaiset, babylonialaiset
ja lydialaiset.
Mutta aikojen kuluessa sivistys jälleen eteni länttä kohti.
Kansainvaellukset olivat puoli vuosituhatta aikaisemmin keskeyttäneet
sen kulun, mutta ikäänkuin luonnon pakosta sivistysvirtaus jälleen
suuntautui länttä kohti; ja kun sitten kerran tapahtui suuri
voimainmittely itä- ja länsimaitten, persialaisten ja kreikkalaisten
välillä, länsimaisten sivistyksen pelastajia eivät olleet idän
helleenit, vaan heidän Kreikan niemimaalla asuvat heimolaisensa.
Tämän jälkeen koittikin helleenisen sivistyksen suuruudenaika,
mutta tämä sivistys ei silloin saavuttanut korkeinta täyteyttään
Vähän-Aasian joonialaisten keskuudessa, vaan Kreikan niemimaalla,
siinä osassa helleenistä maailmaa, jonka panos oli ollut ratkaiseva
maailmanhistoriallisessa voimainmittelyssä. Helleeninen henki loi
nyt sekä kirjallisuuden että taiteen alalla mestariteoksen toisensa
jälkeen, jotka olivat seuraaville sukupolville saavuttamattomia,
sillä maa ei ole milloinkaan sen jälkeen kasvattanut niin _täysin
harmoonista_ sivistyskansaa kuin se, joka kerran lähes 2 1/2
vuosituhatta sitten polki Hellaan maakamaraa. Helleenit eivät tosin
enempää kuin mikään muukaan kansa ole luoneet _kaikkea_ omasta
sisimmästään, mutta heidän henkinen voimansa oli niin itsenäinen, että
he loivat Itämailta saamansa sivistysvaikutteet uudelleen oman kuvansa
kaltaisiksi, muovailivat ne oman sopusointuisen makunsa mukaan ja
loivat siten _sekä hengeltään että muodoiltaan puhtaasti helleenisen
sivistyksen_.
Miten on selitettävissä tämä ihmeellisen korkea kehitystaso, mitättömän
pienen kansan ihailtava vastustuskyky Idän rajattomia mahdollisuuksia
vastaan ja ylevä sivistyssuoritus, joka ikiajoiksi säilyväksi on
suotu kouralliselle ihmisiä, jotka kerran kansoittivat tätä pientä
täplää maan pinnalla. Koko ihmiskunnan historian suurimpia ihmeitä
lienee, että täällä on voitu luoda sivistys, jonka läpitunkeva
vaikutus on ulottunut ja vielä tänä päivänä ulottuu kautta koko
maapallon. Mistä kreikkalaiset ovat saaneet ne älylliset ja siveelliset
ominaisuutensa, jotka ovat sivistyksellisessä suhteessa tehneet heidät
etevämmiksi kaikkia muita muinaisajan kansoja? Mistä on kotoisin
heidän valpas, selkeä ja terävä älynsä, heidän kohtuullisuutensa ja
sopusointuisuutensa, heidän vapaudenrakkautensa ja yksilöllisyytensä,
heidän valoisa, iloinen, viehättävä optimisminsa? Mistä johtuu, että
tästä ainualaatuisen terveestä ja kauniista ihmisrodusta on myöskin
voinut tulla taiteilijoiden ja ajattelijain rotu?
Muutamat pitävät selityksenä ihanaa Välimeren ilmastoa. Tämä luonnon
suosima ilmanala on tehnyt kreikkalaisesta sopusointuisen ja terveen
sekä ruumiiltaan että sielultaan, sen kirkas ilma ja maisemain
teräväpiirteiset, kiinteät ääriviivat ovat antaneet hänelle selkeän
ajatusjuoksun ja rakkauden suuriin aatteisiin. Hänen sielussaan ei
ollut mitään kaikupohjaa kaihoisille, salaperäisille tunnelmille,
joita pohjolan maisema syvine metsineen, usvaharsoineen ja pehmeine
viivoineen herättää siellä kasvaneissa. Kreikkalaisessa on kaikki
selkeätä.
Helleenien taiteellista silmää ovat myös kehittäneet Hellaan
jumalaisten maisemain muodot ja värivivahdukset, ennen kaikkea värien
ihmeellinen leikki Välimeren milloin taivaansinisellä, milloin
smaragdinvihreällä pinnalla ja auringonnousun ja -laskun sinipunerva
hohde jyrkkäpiirteisillä vuorenharjanteilla. Ja tämän yhteydessä ei
sovi unohtaa, mitä kuvanveisto- ja rakennustaiteitten kehitykselle ovat
merkinneet Kreikan marmoriaarteet, Paroksen lumivalkea, Pentelikonin
tai Attikan valkea, kultakimalteinen ja Lakonian punainen marmori.
Mutta ympäröivä luonto, »miljöö», vastaa kuitenkin kysymykseemme
ainoastaan osittain. Katsokaammepa vain turkkilaisia sinä aikana,
jolloin he olivat Kreikan valtiaita, tai nykyisiä kreikkalaisia!
Tavataanko heissä mitään niistä suurista ominaisuuksista, jotka
elähdyttivät helleenejä Themistokleen, Perikleen ja Platonin päivinä?
Ei, inhimilliset erikoisuudet ovat itse rodussa. Jos tapahtuu liian
paljon sekoitusta, ne häviävät itse rotutuntomerkkien mukana.
Muinoin eli ennen kaikkea Attikassa kreikkalainen rotu, jolla oli
luonteenomaiset suuret ominaisuutensa, mutta vain niin kauan kuin se
jaksoi pysyä puhtaana ja sekoittumattomana. Nyt ei Attika enää synnytä
suurmiehiä.
Aivan varmaa on myöskin, että jos helleenit eivät olisi olleet hyvää
ja monien sukupolvien terveen elämän karkaisemaa rotua, eivät he olisi
kyenneet edes Välimeren rannoilla suorittamaan niitä sivistyksen
suurtöitä, joilla he ovat ansainneet kunniapaikkansa ihmiskunnan
kehityksessä. Kreikka ei nimittäin ihanasta ilmanalastaan huolimatta
suinkaan ole mikään Laiskurila, sen maaperä ei ole niin ylitsevuotavan
anteliasta kuin Egyptissä tai Mesopotamiassa. Päinvastoin Herodotos
sanoo, että »köyhyys on vanhastaan asunut Hellaassa». Mutta hän
lisää: »Helleeneillä on kuntoa; ja sillä he puolustautuvat köyhyyttä
vastaan.» Hän olisi voinut lisätä: »Myöskin vähäisillä tarpeillaan»
— sillä se, jolla on suu säkkiä myöten, ei koskaan tunne olevansa
köyhä. Kreikkalaiset olivat, kuten muutkin etelämaalaiset, sekä ruoan
että juoman suhteen erittäin kohtuullista kansaa. Köyhä helleeni
tarvitsi päivittäiseksi ravinnokseen vain leivän, kourallisen
öljymarjoja tai pari sipulia ja kenties muutamia viikunoita. Liha oli
harvinaista herkkua; sen huomaa myöskin siitä, että Homeros aina puhuu
paistista erikoisen kunnioittavasti. — Yksinkertaiseen maalaisviiniin
sekoitettiin runsaasti vettä.
Tarvittiin tosiaankin voimakasta kansaa raivaamaan ja pitämään kunnossa
pieniä viljelyskelpoisia peltotilkkuja, jotka ovat hajallaan siellä
täällä vuoristossa ja avartuvat tasangoiksi ainoastaan siellä, missä
joet ovat kerrostaneet viljavampaa maata tyynellä alajuoksullaan.
Laajin oli Thessalian tasanko, Kreikan vilja-aitta. Täällä kasvatettiin
myös niin suuret määrät hevosia, että maakunta voi ylläpitää melkoista
ratsuväkeä. — Mutta Thessaliaa ei luettu kuuluvaksi varsinaiseen
Hellaaseen.
Kreikan viljelyskelpoiset osat muistuttavat muutoin suuren vuorierämaan
keitaita. Sillä mistä Kreikkaa lähestyykin, maan- tai merenpuolelta,
saa sen vaikutelman, että se suurimmalta osaltaan on vuorimaata.
Vuoret säästävätkin neljä viidettäosaa maan pinta-alasta, enemmänkin,
jos saaret otetaan lukuun. Mutta vuorenrinteetkään eivät ole täällä
estäneet maanviljelijää. Hiellä ja vaivalla uutterat helleenit ovat
rakentaneet loppumattomia tukimuurien rivejä, joita viinitarhat
päivänpuoleisilla vuorenrinteillä tarvitsevat, jotta rankkasateet eivät
huuhtoisi multaa mukanaan.
Kreikkalaisten aineellinen toimeentulo perustui, kuten sanottu, alussa
etupäässä maantuotteisiin. Homeroksen laulujen kuninkailla oli suuria
nauta-, vuohi- ja sikalaumoja, joita heidän orjansa ja maaorjansa
veivät laitumelle metsiin ja vuorenrinteille. Aikaa myöten kasvoi
viljelyskasvien, viljan, viinin, öljypuun ja viikunapuun merkitys.
Mutta muillakin aloilla kreikkalaiset kunnostautuivat olemassaolon
taistelussa: kalastajina, merimiehinä ja kauppiaina. Ja täällä kuten
muuallakin kannustivat ja elähdyttivät henkistä sivistystä eniten
seurustelu muukalaisten kanssa, merielämä ja kauppamatkat, ne kun
tarjosivat runsaampaa vaihtelua kuin kotoinen maaelämä.
Tosiaankin ne ovat salaperäisiä, nuo synnynnäiset rotuominaisuudet,
elämän suuria ihmeitä, joita me vain mitättömän vähän voimme tutkia
ja selittää. Mutta toiselta puolen on aivan ilmeistä, että on turhaa
yrittää ymmärtää kreikkalaisia tai muitakaan kansoja tarkastelematta
heitä sen maan ja ilmanalan yhteydessä, missä he ovat eläneet. Joskaan
ympäristö ei ole _luonut_ helleenien suuria ominaisuuksia, on se
ainakin _kehittänyt rodussa piileviä taipumuksia_.[54] Ainoastaan kaksi
suotuisaa seikkaa yhdessä, nimittäin edullinen asema ja ilmanala sekä
lahjakas kansa, voi tehdä Hellaasta sen, mikä siitä tuli: korkeimman
sivistyksen kotiseudun.
Mutta Kreikan niemimaan kansoilla oli kuljettavana pitkä taival,
ennenkuin ne ehtivät huipulle. Taruaikana astuttiin ensimmäiset
askelet sivistyksen tiellä, kun ennen paimentolaiselämää viettäneet
heimot muuttuivat paikoillaan asuviksi maanviljelijöiksi ja siten
juurtuivat uuteen kotimaahansa. Seuraava kehitysaskel oli se, että he
tutustuivat mereen, tuohon rauhattomaan elementtiin, joka aluksi aina
herättää kotiturpeeseen kiintyneessä kansassa pelkoa ja vavistusta.
Talonpoikaisrunoilija Hesiodos katseli kauhistuen yli aavain vetten.
Kesti kauan, ennenkuin näistä paimenista ja talonpojista kukaan muu
kuin jotkut hurjapäät uskalsivat lähteä ulapalle. Heidän edeltäjänsä
tässä maassa olivat kuitenkin olleet kauasmatkustelevaa kansaa, ja
itse rannikkomuodostus tarjosi tilaisuuden merielämään. Missään muussa
maassa Välimeren rannalla ei ole niin runsasmuotoista rannikkoa kuin
Kreikassa. Missään maa ja meri eivät ole niin läheisesti yhtyneet kuin
täällä. Koko Kreikassa ei ole ainoatakaan paikkaa, joka olisi merestä
enemmän kuin yhdeksän peninkulman päässä. Ja Aigeian meressä ei koskaan
ole pitempää matkaa rannasta toiseen kuin kaksitoista peninkulmaa.
»Aigeianmeri», muuan intomielinen ihailija sanoo, »on syvänsininen,
tyyni meri, jonka vain vieno tuulenhenki saattaa kesäpäivinä
väreilemään; se on meri, jossa nereidien siro saattue vaeltaa,
ja delfiinit telmivät sen kirkkaissa aalloissa.» Tähän mereen
tutustuivat vähitellen myöskin niemimaan helleeniset kansat,
vieläpä niin läheisesti, että suuri osa heistä alkoi pitää sitä
oikeana elementtinään. Näin oli laita varsinkin niiden, jotka
asuivat vuorisen Attikan rannikolla, Korinthoksen lahden rannalla
ja osalla Peloponnesoksen rannikkoa. Tasankoseutujen kansat, kuten
makedonialaiset, thessalialaiset ja lakonialaiset, sitävastoin pysyivät
maakrapuina.
_Merenkulku_ johtaa, kuten jo monesti olemme maininneet, aina
kehityksen uusille urille. Mutta merenkulkua varten tarvitaan
muutakin kuin laivoja ja miehistöä; tähän pitää olla myös jotakin
vientitavaraa. Se vilja, joka korjataan Kreikan niemimaan alueella,
kului väestön omiin tarpeisiin. Sen sijaan _teollisuus_ tuotti
niemimaan merenkulkijakansalle kauppatavaraa vietäväksi vieraille
rannikoille. Teollisuutta kehittyi, kun lukemattomia lammaslaumoja
ruvettiin käyttämään kutomateollisuuden hyväksi niin suuressa määrin,
että voitiin viedä maasta kankaita. Rautaa Kreikassa oli yllin kyllin,
erittäinkin Lakoniassa, Euboian saarella ja Kykladeilla. Kun oli opittu
karkaisemaan tätä metallia, voitiin valmistaa aseita ja tarvekaluja
myöskin vientiä varten. Muutamilla seuduilla oli myös kerroksittain
hienoa savea, josta valmistettiin erinomaisen hienoja maljakoita
ulkomaidenkin markkinoille. Saviteollisuuden keskuksia olivat
Korinthos, jossa satojen vuosien aikana valmistettiin saviastioita koko
läntisen Välimerenalueen tarpeiksi, ja Ateena, missä savenvalajilla oli
oma kaupunginosansa, Kerameikos, josta ajanmittaan kehittyi kaupungin
taloudellinen ja valtiollinen keskipiste. Attikalaiset savituotteet
valtasivat maailmanmarkkinat 6:nnen vuosisadan kuluessa ja syrjäyttivät
sekä joonialaiset että korinthoslaiset valmisteet.[55]
Maljakkojen maalaajat eivät enää tyytyneet pelkkiin koristekuvioihin
kuten aigeialaisena aikakautena, vaan maalasivat kohtauksia
elämästä: voimisteluharjoituksia, asestettujen soturien kulkueita,
meritaistelulta, hautajaismenoja y.m.
Kirjallisuutta:
August Böckh, Die Staatshaushaltung der Athener: 3 nid.
Gustave Glotz, Le travail dans la Grèce ancienne (Laaja
kirjallisuusluettelo).
Henri Francotte, L’industrie dans la Grèce ancienne (Bibliothéque de la
faculté de philosophie & lettres de la l'université de Liège: fascicule
VII et VIII. Laajat kirjallisuusluettelot).
Albert August Trever, A history of greek economic thought (Laaja
kirjallisuusluettelo).
A. Jardé, La formation du peuple grec (Kirjallisuusluettelo).