Vuoden 1400 paikkeilla e.Kr. Kreetan rikas kulttuurikukoistus sai
äkillisen lopun. Vieras kansa, otaksuttavasti peloponnesolainen, nousi
maihin Kreettaan, valloitti osan saarta ja hävitti sekä Knossoksen
palatsin että kaksi muutakin ruhtinaanasumusta.
Tuo tuho, joka kohtasi rikasta kreettalaista kulttuuria, on asetettu
toisen suuren helleenisen kansainvaelluksen, _akhaialaisen_, yhteyteen.
Tätä olettamusta perustellaan sillä, että joonialaisten monissa paikoin
täytyi väistyä maahan tunkeutuvien kansojen tieltä, jolloin he kulkivat
poikki Aigeian saariston Vähään-Aasiaan saakka. Mutta monin paikoin
he vuorostaan törmäsivät toisiin, vakinaisesti asuviin kansoihin,
joiden joko onnistui estää vaeltajat asettumasta heidän maahansa tai
itse täytyi väistyä tunkeutujien tieltä. Siten syntyi se rauhattomuus
ja ne kansojen siirtymiset Aigeian meren kulttuurialueella, joiden
olemme nähneet ilmenevän muun muassa »merikansan» hyökkäyksessä Egyptin
alusmaihin Ramses III:n aikana.[30] Kokonaisen vuosisadan kuluessa
taistelu yhä uudelleen puhkesi ilmiliekkiin, aina uuden vaeltajalauman
tehdessä hyökkäyksiään Hellaaseen ja uuden kansanaallon maininkien
ulottuessa Egyptin valtakunnan rannikoille saakka. Vasta siellä
murtuivat aigeialaisen kansameren aallot ja viskautuivat takaisin
osittain Italiaan saakka.
Mykeneläinen kulttuuri, jonka lasketaan alkaneen noin 1600:n paikkeilla
e.Kr., tuli kreettalaisen sivistyksen häviön jälkeen vallitsevaksi
aigeialaisessa maailmassa ja kohosi nyt korkeimmilleen. Sen oletetaan
vuorostaan saaneen kuoliniskunsa kolmannelta niistä suurista
kansanliikkeistä, jotka aiheuttivat niin paljon rauhattomuutta ja
kansojen siirtymisiä toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme
alkua, nimittäin _doorilaiselta_ kansainvaellukselta. 1100-luvulla
e.Kr. doorilaiset tunkeutuivat pohjoisesta päin, kuten aikaisemmin
heidän heimolaisensa joonialaiset ja akhaialaiset. Akhaialaisten
kaikille itäisen Välimeren rannikoille tekemät viikinkiretket olivat
suuresti vähentäneet väestön lukumäärää itse Kreikassa. Ja ne tyhjät
tilat, joita tämä heimo oli jättänyt jälkeensä, aivan kuin imivät
puoleensa uusia maahan vaeltavia kansoja. Doorilaiset olivat voimakas,
sivistymätön kansa ja heidän tunkeutumisensa ei voinut luonnollisesti,
sen paremmin kuin akhaialaistenkaan aikoinaan, tapahtua ilman maan
omistamisesta käytyä taistelua aikaisemmin Kreikassa asuneiden kanssa,
miten läheistä sukua nämä lienevätkin olleet äsken tulleille.[31]
Mykeneläisen aikakauden ja pronssikauden päättyminen sattuu samoihin
aikoihin. Yksityisiä rautaesineitä tavataan jo mykeneläisen aikakauden
alussa, mutta rautaa pidettiin niin kallisarvoisena, että sitä kullan
ohessa käytettiin pronssiesineiden päällykseen. Käytännöllistä
merkitystä rauta sai mykeneläisellä kulttuurialueella vasta sen
viimeisinä aikoina. Siltä ajalta on näet peräisin ensimmäinen tunnettu
rautamiekka, tai paremmin sanoen, sen jätteet.
Kreettalais-mykeneläinen kulttuurikausi oli puhdasta pronssikautta. Sen
taiteilijoilla ei ollut käytettävänään rautaisia työkaluja.
_Rautakausi_ ja _doorilaiset_ — ne käsitteet sopivat sitävastoin
yhteen. Doorilaiset olivat voimakasta raakalaiskansaa. Heidän kulkuansa
seuraa hävitys, ja heidän tietään merkitsevät rauniot.
Rauta oli halpaa ja helppoa käsitellä, sitten kuin oli tultu tuntemaan
sen valmistustavat. Se oli hyvin yleistä, kun sitävastoin kuparia
täytyi tuoda Kreikkaan vieraista maista ja tinaa vielä paljon
kaukaisemmista seuduista. Rauta-aseet ja rautaiset työkalut voi
nyt jokainen asekelpoinen mies hankkia, niin että melkeinpä kuka
tahansa saattoi rakentaa itselleen laivan ja tovereineen lähteä
viikinkiretkille.
Kuitenkin, kun ryöstävä ja rosvoileva rautakauden kansa oli asettunut
asumaan aurinkoisen Aigeian meren äärelle, suotuisaan ilmastoon, kävi
sille samalla tavoin kuin aikaisemmin joonialaisille ja akhaialaisille;
myöskin doorilaiset tulivat sen kulttuurin vaikutuksen alaiseksi,
joka kerran oli kukoistanut Kreetassa, ja niin he tulivat kykeneviksi
ajan täyttyessä tekemään ihmeteltävän helleeniläisen sivistyksen
monipuolisemmaksi, kuin miksi se muuten olisi tullut.
Mutta ennen kuin kulttuurista voi tulla helleeninen, täytyi sen ensiksi
tulla aigeialaiseksi. Kreettalaiset ja foinikialaiset olivat vieneet
egyptiläisen ja babylonialaisen sivistyksen sen mannermaisesta kehdosta
ulos merelle, joka helppokulkuisine saaristoineen sekä runsas- ja
syvälahtisine, mainioita satamamahdollisuuksia tarjoavine rannikkoineen
ei vaikuttanut kulttuuria torjuvasti, vaan kulttuuria yhdistävästä
Kaikkialla, missä ihmisiä asuu, houkuttelevat läheisen saaren siintävät
ääriviivat matkoihin ja kaupankäyntiin. Niin on etenkin asianlaita
tuon maailman meristä kauneimman saarekkaassa itäisessä osassa, joka
samalla on ollut siunauksellisin kulttuurin leviämiselle. Vielä
kerran ihmiskunnan kehityshistoriassa tuli vesi, kuten Egyptissä ja
Babyloniassa, kulttuuria muodostavaksi ja kulttuuria kehittäväksi
voimaksi. Mutta tällä kertaa muodostui meri eikä suuri virta
kulttuurialuetta koossapitäväksi. Aigeialainen kulttuuri samoinkuin sen
perijä, helleeninen, oli _meri_kulttuuria.
Mutta ei anteliaan luonnonkaan valmistamien korkean sivistyksen
edellytysten vallitessa aigeialainen kulttuuri koskaan olisi tullut
siksi, mitä se oli, jos ne kansat, jotka asuivat Aigeian meren
ympärillä, eivät olisi kyenneet käyttämään hyväkseen itämaista
sivistystä ja ellei niissä itsessään olisi piillyt sivistyksellisiä
voimia. Kaikkea tätä oli sillä kansalla, joka kerran teki Kreetan
kulttuurin pesäpaikaksi, samoin myös kreettalaisten sivistyksellisillä
perijöillä, helleeneillä. Kreettalaisissa oli enemmän kuin
foinikialaisten ansaitsemishalu, nimittäin selväpiirteinen esteettinen
taju, synnynnäinen taiteellinen luomisilo ja tarve kaunistaa
olemassaoloa taideteoksilla ja taidekäsityön tuotteilla. Senvuoksi
on erikoinen loisto sen kulttuuriaikakauden yllä, jonka kaivaukset
Kreetassa ja muualla ovat tuoneet päivänvaloon. Nuori, nerokas
ranskalainen tiedemies, jonka kulttuuria tuhoava maailmansota tempasi
elämäntehtävästään[32], on henkevällä ranskalaisella kuvarikkaudella
verrannut tätä ihmeellistä kulttuuri-ilmiötä »loistavaan meteoriin,
joka hävisi jättämättä jälkeäkään, mutta joka yhdellä kipinällä sytytti
pyhän tulen kreikkalaiseen lieteen».
* * * * *
Luodessamme yleissilmäyksen siihen, mitä tunnemme aigeialaisesta
kulttuurista, hämmästyttää meitä, miten persoonattomalta se vaikuttaa
verrattuna vanhempien ja samanaikaisten kansojen historiaan. Emme
tapaa siinä yhtään ainoata elävää persoonallisuutta. Emme kuule, kuten
Assurbanipalin kirjaston kirjeissä, ihmissydämen lyöntejä. Yksikään
runoilija ei laula meille ihmissielun liikkeistä, eikä yksikään
sadunkertoja näytä meille minne kansan mieli ja mielikuvitus johti
sitä. Todella elävää kuvaa tämän kehityskauden ihmisistä emme voi saada
ennen kuin meidän onnistuu tulkita heidän kieltänsä.[33]