VILANDER (osoittaen Jannea:) Ahaa, nyt et pääse ko-kokouristani, olet
saarrettu edestä ja takaa.
JANNE (kylmän kohteliaasti:) Olette varmaan erehtynyt, hyvä herra.
VILANDER (ällistyneenä:) E-e-etkö muka tunnusta, että löit tuolla
pellolla minua takaapäin seipäällä päähän ja veit tuon takin, joka nyt
on pä-pä-päälläsi?
JANNE (yhtä kohteliaasti:) Valitettavasti en voi muistaa mitään
senkaltaista urotekoa suorittaneeni...
VILANDER (Lempi Sirkiälle:) Mutta neiti Sirkiä voi to-to-todistaa, että
kun hän äskettäin lepäsi riippumatossa ja minä kävin hänen luonaan,
niin ke-ke-keskusteltuamme...
LEMPI. Mitä röyhkeätä valhetta? Kuinka te uskallatte? Minä en ole
nähnyt teitä koko päivänä enkä vaihtanut teidän kanssanne sanaakaan...
JANNE (voitollisesti:) Näin ollen sitoo minun järkeni teidät
vangikseen. Jos luulette nähneenne täällä neiti Sirkiän, joka saapui
tänne vasta myöhemmin rouva Tillonin seurassa, on myöskin minun teille
antamani selkäsauna vain harhanäky, aistihairahdus. Ymmärrättekö?
VILANDER (yhä nolompana:) Entäs tuo takki, joka on pä-pä-päälläsi?
JANNE. Oma takkini, hyvä herra. Ja voisin sanoa teitä takinvarkaaksi,
jos haluaisin. Tämän toi minulle eräs sangen hyvä ystäväni, joka sanoi
sen teiltä riistäneensä... Toivottavasti kykenette käsittämään näin
yksinkertaisen asian ja lakkaatte säikyttämästä viattomia naisia.
VILANDER. Ky-k-y-kyllä, mutta...
MARY (ottaen Vilanderia käsivarresta; mukaansa tempaavasti:) Ei nyt
enää mitään muttia, Leo herra... Meillä on nyt kilpalaulanta, suuri
serenaadi, ja neljä kavaljeeria kilpailee kahdesta naisesta...
VILANDER (kokonaan voitettuna; innostuen:) Si-si-siinä tapauksessa...
käsken armeijani pe-pe-perääntymään.
VINTTURI. Älä hiivatissa... anna poikien pitää vahtia ja minä annan
niille käskyn, ettei yhtäkään naisenpuolta saa päästää ulos eikä
sisälle, eikä varsinkaan sisälle. (Poistuessaan oikealle:) Se on
turvallisinta sillä tavalla, ulkonaisen hyökkäyksen varalta...
JANNE (keskinäyttämölle, vetäen kaikkien huomion puoleensa:) Hyvät
naiset ja herrat! Ennenkuin minä lähden voittamaan (katsoen hellästi
rouva Tillonin puoleen:) elämäni viheriöitsevintä seppeltä, sallikaa
minun osoittaa teille, että tänä iltapäivänä on heikossa asunut älyn
väkevyys. — Enkö minä saapunut tänne kuin... kuin lähetyssaarnaaja
Ovambomaalle, jossa minun piti pelkällä hengen voimalla kääntää
naisten sydämet kuin vesiojat ja tuhota (katsoen herrojen puoleen:)
mustat viholliseni tulella ja miekalla, hengen tulella ja järjen
säilällä nimittäin... Aluksi täytyi minun murskata naisen sydän, se
on: tuhota mennyt elämäni. Ja sitten... minun täytyi hameessa vaeltaa
ja haastaa naisen äänellä, taivuttaakseni (katsoo ylimielisesti
Vilanderin puoleen:) erään aarniometsän pedon tahtoni mukaan. Ja minun
yltäni ryöstettiin takki, mutta voimallinen käsivarsi toi sen minulle
takaisin. Sen jälkeen minä sain steetata ja passata Ovambomaan ihaninta
naista ja pelastaa hänet älyn voimalla karhujen luolasta, niin että ne
nyt makaavat voitettuina kuin karitsat...
VINTTURI (on tullut puheen alkupuolella oikealle; epäluuloisesti:)
Mitäs, sinä poika, täällä oikein saarnaat?
JANNE (jatkaen kuin mitään kuulematta:) Ja enkö minä saanut musertaa
kokonaista armeijaa paljaalla älyllä, joka hölmistytti sen kenraalin
suureksi tolvanaksi? — Ja kun minä nyt myöskin taiteessa olen
osoittanut itseni arvolliseksi suureen rakkauteen, niin, kun minä
nyt... niin tuota... kuunnelkaa, tarkasti, sillä nyt se alkaa...
(Poistuu vasemmalle voitollisen näköisenä.)
VINTTURI. Tekikös se lurjus meistä pilkkaa?
VILANDER. Mi-mi-minusta tuntuu, että...
MARY. Sst, hiljaa...
VILANDER... että hän ta-ta-tarkoitti minua sillä... to-to-tolvanalla.
(Samassa alkaa kuulua räikeää gramofoonin soittoa aivan läheltä, eikä
edes laulua, vaan — _torvisoittoa_, kaikki seisovat ällistyneinä.)
VINTTURI alkaa nauraa hohottaa, muut yhtyvät.