Luin synkkänä vaiheita pienen maan,
-- Olin työhöni kylläynytki --
Se vaipui muinaasta loistostaan,
Sen valtaansa vieras kytki.
Ei ohjihin päässeet miehet maan,
Ol' estetty vaikutusvalta:
Eli intelligenssi nyt rahvaaks vaan,
Mut nosti sen, -- tukien alta!
Ja aseman miehinä kansan näin,
Kun tunnussanat jo lensi;
Nyt kansa on vapaa, pystyssä päin,
Ja Euroopan kansoja ensi.
Kun pitkiks taas käy maansopet nää,
Ja työstä mä sorrun aivan,
Tule mielehen, Norja! -- ja meillä tää! --
Niin unhotan kaiken vaivan.
1900.