Mongoolein voittajasta, taitavasta Iván Kalitásta ja hänen uskollisesta
orjastaan Ossipista (v. 1330).
Iván Kalitá[1] ja Vladimir Saita,
Suurkaanin vasallit,
He liittousit
Ja yhdessä kulkien itään
He ryösteli Kultaisen Lauman maita.
[1] Iván Kukkaro
He retkeltä uljain saaliin palaa
Ja veljinä jakaa tään.
Mut metsissään
Kun vietti he ensi yönsä,
Vladimir leiristä poistui salaa.
Iván löi päätään: "ymmärrä laitas!
Nyt repo rietas tuo
Läks Suurkaanin luo:
Sua ryöstöistä siellä hän syyttää
Ja köyttäsi kiertää ja kosii maitas."
Viisviidettä varsaa joutuin lastaa
Hän Byzans'in kalleuksin:
Ne varmaankin
Saa Suurkaanin riemuun, ja varmaan
Liki kymmenystä ne saaliista vastaa.
Hän ohjiin tarttui, ja aron laitaa
Jo kiiti Iván Kalitá;
Ja hän naurahtaa:
"Mua syytät, Vladimir lanko,
Mut kohtapa 'Kukkaro' syyttää 'Saitaa'!"
Ja ratsut lentää, ja kohti itää
Hän johtaa saattoaan,
Mut rinnallaan
On uskottu orja, Ossip,
Mi eessään raskasta säkkiä pitää.
Ol' ukko yrmä, mi haasti harvoin,
Mut tarkka ja mielevä mies;
Hän kohta ties,
Mitä tarkoitti kiireinen kulku
Ja matkan syyt hän ymmärsi arvoin.
Hän Kultaista Laumaa vihaa ja pelkää,
Mut herraansa ihailee hän
Ja taitoa tän:
He rosvosi takaa, mut eessä
He lahjoin kulki ja nöyristi selkää.
Kun liitto tehtihin ryöstöteistä,
Hän ei epäillyt laisinkaan,
Ett' tahtoi Iván
Vain syntipukkia kanssaan.
-- Mut tää oli samaa tahtonut heistä!
Ja ukko huokas ja sivumennen
Hän vilkasi herraansa pois,
Kuin lausunut ois:
"Niin, herra, huonosti teimme! --
Ois lähdetty matkaan yötä ennen!"
Tää viivytys juur toi hälle huolet!
Vladimir, hän kyllä ties,
Oli myyty mies!
Mut säkkiä katsoin hän mietti:
"Jos yötä ennen, -- ois riittänyt puolet!"
1901.