El' lehtiä kuihtuneita
Nää syksyn saapuen;
Nää näköalat laajat
Ja väriloistoa sen.
Joka lehti, mi väikkyen hohtaa,
Se menneitä muistoja tuo:
Näät elon rikkaat vaiheet,
Sen riemut ja tuskat nuo.
Kun haipui viime lehti
Syysiltaan vienoiseen,
Niin vaivu, kuin illan rusko,
Vain lepoos tyveneen.
Oi vielähän puistossa kukkii
Taas oksat kirsikkapuus --
Sa nuori puoliso armas,
Miks hymyy miettivä suus?
1901.
V