Näin unta aavikoista
Ja kaupungin raunioista,
Min kirjokuvut hohtaa
Siin kesken aromaan.
Sen palatseihin santaa
Nyt ilman tuulet kantaa,
Ja minne silmä kohtaa,
On tyhjyys ja kuolo vaan.
Jo sortui muurit ylväät,
Jo templein marmoripylväät
Ja malakiittilaikat
Ne raukee, lohkeaa.
Miss' aukes siimeet puistoin,
Ei tiedä tarut muistoin,
Siell' ehkä laidunpaikat
Nyt aron paimenet saa.
Miss' oikeutt' istui valta,
Ja purppurateltan alta
Soi käskyt, joita kuuli
Maat, kansat nöyrretyt,
Ei herruus sieltä uhkaa!
Nään tomua ja tuhkaa --
Siell' loiston jäljet tuuli
Vain peittää ja hautaa nyt.
Mut omaa kieltään ääneen
Nuo jättehet aian jääneen,
Nuo rauniot ja laatat
Ne vielä puhui siin:
Maan valtain mitätyyttä!
Ett' orjaks nöyrryt syyttä!
Ett' yössäs luottaa saatat
Sa valtoihin ylempiin!
1901.