(_Robert Bruce_ on voitettuna ja _Edward I:sen_ sotajoukot ryöstelevät
Skottlantia. Harmaapää runoilija, _Thomas Lermont_, istuu kalliolla Loch
Ness'in rannalla ja laulaa kelttiläisten kansain häviötä.)
I
Geelitär, äiti sä nuor, sun kirkkaat silmäsi jälleen
Peittävi kyynelveet, itkuun vaipuvi pääs!
Murhe, mi eksyi luotasi pois, taas luontihe, löytäin
Onnesi vienon maan, minne sä heimosi veit,
Veit suruteitä ja turmain pait yhä painuen Pohjaan,
Siimeksiin salomaan, pois sinivetten luo:
Tääll' oli armas viipyä sun; veet hohtivat iltaan,
Saapui uinuen yö, kirkas, lauha ja tyyn;
Lehdot kukki ja tuoksui maat, salo siintävä huohui,
Rauhan juhlia vain lauleli aarniopuut.
Kirjava karja jo notkoon riens sekä mylvi, ja riemuin
Villavat uuhet kiis pitkin vieruja vuon;
Hirnahtain hevot uljaat löi kavioita, ja koirat
Viehki ja hiipien luo, jäämään miehiä pyys.
Riemu se miesten rintoihin nyt nousi ja naisten,
Silmiin kyynelet ens, maata he katseli vait,
Katseli vait sekä kuuli jo niin käen kukkuvan yöhön --
Silloin kaikki jo huus: "tää Caledonia on!"
Maahan heimosi niin toit, Geelitär, äiti sä armas;
Murheet myrskysän yön taipale jätti jo taa,
Rauha se vienona henki ja kaikk' oli lämpöä täynnä,
Helkkyin kantelo soi, itse jo intouduit;
Silmäsi kainona loit yli uljaan tunturiseudun,
Heimosi laajan maan, -- taistit taistoja sen!
Näit, miten ulkosi metsät nuo sekä viljelys äärtyi,
Näit tuhopäiviä myös -- halloja, kylmiä koit;
Halloja, kylmiä koit, näit julmia jälkiä vainoin,
Polttoa, ryöstöä maan, verta ja kuoloa myös!
Taas toki näit, miten uljas, tyyn sekä sitkeä heimo
Korvasi tappiot ain, niistäkin intoa toi,
Intoa otti ja voitoikseen joka kerta ne käänsi,
Valveni, valpastui, vihdoin kansana nous!
Näitäpä nähdä sä sait, näit myös valon armahan aarteen
Kansaan kätkeyvän, hengen voittoja näit!
Rauhan töitä ja keinoja myös navan aukean alla,
Riemuja lounaan-maan kesken hyyn sekä jään!
"Miks", nyt mietit, "kauvemmin käyn arkana kaihoin?
Silmäni nostaa voin tyynnä jo kirkkauteen!
Murheen aika jo jäi, tuli toivojen aika ja onnen."
Aattelit, äiti, jo noin: turhaks toivosi jäi!
Mustin siivin murhe jo liis sekä mielehes iski;
Myrsky jo onnesi vei, turma se maahasi löi.