Ma Jyllin koskella neidon näin,
Miss' aallot kuohuu ja pauhaa.
Ja harva se häneen katsoi päin
Ja säilytti rintansa rauhaa.
Hän on kuin kallioruusu siin,
Jot' tuskin toivosi tapaa;
Hän tuottaa tuskia sydämiin,
Mut itse, vieno, on vapaa.
Ja pölkyt ne tulee hiljalleen
Ja junnivat pitkin juohuin --
Mut äkkiä, syöksyen kuiluun veen,
Ne pyörivät leikissä kuohuin.
Moni poika se koskelle jäykkänä sai,
Mut Jyllissä kuorensa ratkoi,
Ja harva se neitoon katsoi kai
Ja tyynnä tietänsä jatkoi.
Ken mielin kolhituin lähtenyt lie,
Ken Jylliä julmasti kiroo --
Mut harva se neitoa näin, kuin mie,
Vain laulun helmillä siroo.
Tän laulun hienon nyt hälle tein,
Kun ilta-aurinko hohti,
Kun irrotin lautan ja pölkkyni vein
Päin Jyllin koskea kohti.
1901