Hän päivän laskussa illoin
Vait istuu koskella ain;
Hän uinuu siinä, mut milloin
Käyn luokse, hän kaikkoo vain.
Ja rusko pilvistä leijuin
Luo säihkyyn immen pään,
Hän siin on -- ilmestys keijuin --
Kuin haave, min valvoen nään.
Käy vaahtipäät sivu myllyn,
Sirohelmiä rattaani luo;
Mut työhön äkkiä kyllyn,
Ei kannata vaivaa tuo.
Mua kumma kaiho johtaa
Pois tuonne, miss' immen nään,
Miss' usvat ylhäällä hohtaa
Vesikaarena väikkeessään.
Mut taivaankaaren lailla,
Mi väisti, kun eistyä koin,
Hän leijuu likimailla
Ja aina on loitolla noin.
Ja lempeni -- laulu on vainen
Kesäiltahan huumaavaan:
Pois liitää kaukomainen,
Mut kaiku ei vastaakaan.
1900.